Gollumni

Viisi vuotta eikä suotta.

Pelit-lehden avustajan homma on tieteellisesti todistettu olevan paras duuni ikinä. Ei Ihme että siitä jaksaa innostua viiden vuoden jälkeenkin.

Marraskuussa oli merkkipäiväni. Minulla tuli täyteen viisi vuotta siitä, kun allekirjoitin Pelit-lehden avustajasopimuksen. Aika hurja ajatus. Pelit on pitkäikäinen lehti, mutta viisi vuotta on senkin historiassa jo huomattava määrä aikaa. Nyt kun Pelit pitkästä aikaa aktiivisesti hakee uusia nimiä tekstien taakse, aloin pohtia mitä kaikkea omaan viiteen vuoteeni on mahtunutkaan.

 

Ensimmäinen yritys

Oma Pelit-kirjoitushistoriani alkaa kauempaa kuin viiden vuoden takaa, kesästä 2007 kun Pelit haki avustajia. Silloin ehdotin toimittajakaverilleni, että “hae ihmeessä!”,  avustajan homma kun vaikutti harvinaisen hauskalta duunilta. Kaveri ei innostunut ajatuksesta, sillä hänen pelailunsa oli hyvin satunnaista. Mutta hän ehdotti minulle, että koska olen pitkän linjan harrastaja, minun pitäisi hakea. Suostuipa mokoma oikolukemaan näytearvosteluni.

Yrittämisellä ei menetä mitään, joten kirjoitin arvostelun vastailmestyneestä Resident Evil 4:n Wii-versiosta. Kaveri luki arvostelun, korjasi pari kielioppivirhettä, mutta muuten sanoi pitävänsä tekstiä varsin tasokkaana. Olin niin ylpeä otsikosta että muistan sen edelleen: 28 kuukautta myöhemmin oli tietenkin viittaus tuttuun zombileffaan, mutta syvempi metaviittaus oli se, että arvosteluvaiheessa Resident Evil 4:n alkuperäisestä julkaisusta oli kulunut juuri sopivasti 28 kuukautta.

Siinä haussa minulla ei käynyt tuuri, mutta en antanut sen masentaa. Toimittajakaverin palaute oli rohkaissut niin, että vuoden lopulla ehdotin sähköpostitse Tuijalle arvostelua Overclocked Remix -sivuston tekemästä Final Fantasy VII -kokoelmalevystä. Tuija suostui ja niin vaan kävi, että ensimmäinen nimelläni ilmestynyt juttu oli siinä samassa vuoden 2007 numerossa, jossa esiteltiin myös ensi kertaa Pelit-lehden nykyinen logo.

Oma nimi lehdessä, se oli aivan uskomattoman hieno tunne! Siinä se minun puolisivuinen levyarvosteluni on kaikkien näiden oikeasti hyvien kirjoittajien tekstien vieressä, mitä ihmettä! Nyt vuosia myöhemmin voinen myöntää, että Voices of the Lifestream -levy ei ehkä kuitenkaan ollut viiden tähden arvoinen, mutta innostukseni siitä, että sain tekstin Pelit-lehteen, muokkasi näkemystäni levystä. Hyvä se edelleen on, ei vaan niin hyvä.

 

Toinen yritys

Seuraavana vuonna muutin opiskelujen perässä uudelle paikkakunnalle ja tapasin muutaman paikallisen pelit.filäisen kahvin merkeissä. Hei vaan Kristiina, Matti ja Mika, hauska nähdä pelit.fistä, että olette yhä mukana lukijakunnassa! Mainostin silloin kahvinkupin yli, että haen vielä avustajaksi, ja niin vain kävi, että kun Pelit samana vuonna järjesti uuden haun, kirjoitin näytearvostelun Mega Man 9:stä.

Tulos näytti samalta kuin ensiyrittämällä. Kuukausi tai pari vierähti enkä kuullut asiasta mitään. Sitten eräänä syysiltana kotiin tullessani uusi Pelit-lehti lojui eteiseni lattialla. Selasin sisällysluetteloa ja huomasin Pelitin arvostelleen Mega Man 9:n. Katsoin kuka oli arvostelijana ja...

...tässä täytyy nyt olla joku virhe.

Pläräsin nopeasti arvostelusivulle ja katsoin hölmönä, kuinka se minun lähettämäni näytearvostelu istui siinä, siististi taitettuna lehden sivulla. Hetken ihmettelyn jälkeen fiilis muuttui yhtä loistavaksi kuin vuotta aikaisemman levyarvostelun kanssa.

Siitä se sitten lähti. Seuraavan vuoden ajan arvostelin pelin silloin, toisen tällöin, joskus toimituksen aloitteesta, toisinaan omastani. Vuotta myöhemmin toimitussihteeri lähetti sähköpostin, jossa kertoi avustajasopimuksen olevan tulossa postissa. Siitä kaikesta on jo viisi vuotta, ihka ensimmäisestä Pelit-lehden julkaisemasta tekstistäni siis jo seitsemän. Edelleen hurja ajatus.

 

Maailmalla koettua

Viisi vuotta olen siis viettänyt kunnioittamieni ammattilaisten luotsaamassa ja ihailtavan monipuolisen avustajakollegakaartin värittämässä, edelleen mielestäni maan selkeästi parhaassa lehdessä.

Viiteen vuoteen mahtuu paljon ensimmäisiä juttuja. Ensimmäinen ennakko, ensimmäinen avustajakokous, ensimmäinen bumerangina palautettu teksti. Olen muuten huomannut, että tekstit palautuvat bumerangina vain silloin harvoin, kun olen lähetysvaiheessa itse niihin täysin tyytyväinen.

Ensimmäisistä kerroista parhaiten muistan ensimmäisen ulkomaanmatkan katsomaan tulevaa peliä, koska se oli myös ensimmäinen kerta kun ikinä kävin Lontoossa. Peli oli XCOM: Enemy Unknown. Ihmettelin, miksi ihmeessä vain kolmasosa tilaisuudesta oli pelin esittelyä mutta kaksi kolmasosaa Greenwhichin kuninkaallisen observatorion esittelyä. Iso kaukoputki niillä kyllä oli, ei siinä mitään. Vähän iski kaukoputkikateus.

Hyviä puolia avustajana olemisessa on rutkasti, huonoja puolia sain hakemalla hakea. Joskus pitää saada peli nopealla aikataululla pelattua ja teksti valmiiksi, mutta arvostelupelit jaetaan vapaaehtoisuuteen perustuen, joten kiireelliset aikataulut ovat tiedossa aina etukäteen.

Oikeasti ikäviä muistoja tulee vain parilta ulkomaanreissulta, ja nekin ovat kokonaan olosuhteiden vuoksi. Kesällä 2012 olin Frankfurtissa Nintendon järjestämässä Wii U -ennakkotilaisuudessa. Lento oli myöhästynyt paikalla olleen ukkosen takia, joten ilmankosteus ja lämpötila Nintendon tiloissa olivat vähätellen trooppiset. Yritä siinä nyt ottaa selvää Zombi U:sta kun hiki valuu ja paikka dunkkaa kuin bokserit parin tunnin salitreenin jälkeen, mikä siis sinänsä on ihan autenttinen kokemus zombikauhuun. Bongasin PR-heppujen suihkuttelevan dödöä ilmaan aina kun journot siirtyivät seuraavaan huoneeseen.

Myöskään Assassin's Creed IV -ennakkotilaisuus Lontoossa ei ollut järin mieltä ylentävä. Jouduin sumplimaan koko Lontoon ja ennakkotilaisuuden läpi pirullisessa ripulissa, tietenkin pahimpaan ruuhka-aikaan. Päästyäni takaisin Gatwickille olin varmaan aika epätoivoinen näky, kun turvatarkastuksen neitokin kysyi, että "Sir, are you alright?".

Viiden vuoden ajan olen saanut olla mukana tekemässä omaa suosikkipelilehteäni, mikä on suuri kunnia. Kiitos siitä avustajakollegoille, olette paitsi hauskaa, myös niin kovin inspiroivaa seuraa. Kiitos siitä toimitukselle, jotka jaksatte korjata tekstini hölmöyksiä ja uurastaa lehden tulevaisuuden eteen. Ja ennen kaikkea kiitos teille lukijoille.

Viisi vuotta takana ja toivottavasti vielä monta edessä.

 

Juho Penttilä