Kerrassaan merkillistä

Alan Mooren uskomattomat seikkailut sarjakuvauniversumissa jatkuvat.

Alan Mooren kirjoittama ja Kevin O’Neillin kuvittama Kerrassaan Merkillisten Herrasmiesten Liiga kertoo maailmasta sellaisena kuin se olisi, jos kaikki maailman kirjallisuuden merkkiteokset olisivat totta. Sarjassa seikkailevat esimerkiksi kapteeni Nemo Nautilus-sukellusveneensä kanssa sekä tohtori Jekyll ja hänen sivupersoonansa Edward Hyde. Lukijan tehtäväksi jääkin bongata kaikki sarjassa vilahtavat kirjallisuusviitteet. Itse ihastuin kovin, kun huomasin toisen kirjan kuudennen luvun aloituskuvassa ketut popsimassa Beatrix Potterin Peter-kania

Herrasmiesten Liiga saa ensi kuussa vihdoin kauan kaivattua jatkoa Suomessakin, kun Egmont julkaisee kovissa kansissa seikkailun kolmannen osan Vuosisata: 1910.

Kolmas?

Edellisestä Herrasmiesten Liigan suomennoksesta on kulunut jo viisi vuotta. Vuonna 2004 ilmestyi sarjan toinen kirja, jossa marsilaiset yrittivät valloittaa maan. Alun perin America’s Best Comics -nimikkeen alla ilmestyneistä Alan Mooren kirjoittamista loistavista sarjoista Herrasmiesten Liiga on ainoa, jonka oikeudet Moore itse (yhdessä O’Neillin kanssa) omistaa. Siksi sille olisi uskonut ruusuista ja turvattua tulevaisuutta, mutta toisin kävi.

Samoihin aikoihin kakkossuomennoksen kanssa tuli elokuvateattereihin Moore-filmatisoinneista surkein eli Sean Conneryn tähdittämä Herrasmiesten Liiga. Filmi floppasi pahasti niin taiteellisesti kuin taloudellisestikin. Moore oli antanut filmiyhtiölle vapaat kädet, mutta jälki näyttää lähinnä kädettömältä. Ja aivottomalta. Kaiken lisäksi Moore sai käsikirjoituksesta plagiointisyytteen. Joku oli esitellyt filmiyhtiölle samankaltaisia aivoituksia jo aikaisemmin.

Ja siitä Liigan vastoinkäymiset vain kasvoivat. Seuraava kirja, Black Dossier, ilmestyi vuonna 2007, mutta tekijänoikeuslakiviidakon pelästyttämä kustantaja ilmoitti, että kirja voidaan julkaista vain Yhdysvalloissa. Ja nettikaupatkin ohjeistettiin kiellolla, että kirjaa ei saanut toimittaa Yhdysvaltojen ulkopuolelle. No, onneksi rahanahneita kiellon uhmaajia löytyi, ja posti kuljetti minullekin Mustan Kansion. (Kuin myös._nn)

Suomeksi Black Dossier ei siis ilmesty, mutta menetys ei välttämättä ole niin hirmuinen kuin miltä se aluksi kuulostaa – kyseessä on nimittäin lähinnä sarjakuvallisella kehyskertomuksella varustettu Herrasmiesten Liigan historiikki. Kehyssarjakin sijoittuu 1950-luvulle, joten harppaus ensimmäisten osien viktoriaanisesta Lontoosta on melkoinen.

Moore on aina lisäillyt sarjakuvallisen kerronnan väliin tekstisivuja ja muuta oheismateriaalia. Black Dossier lyö laudalta kaikki herran aiemmat ennätykset, sillä tekstiä, rojua ja rompetta riittää. On eri kokoisia liitteitä, postikortteja ja 3D-lasitkin, joilla voi lukea sarjan loppuhuipennuksen. Black Dossier on raskas lukukokemus, mutta keräilijälle pakkohankinta.

Ensimmäinen kolmannesta

Mustan Kansion sotkujen jälkeen Moore poistui ovet paukkuen DC:n taiteilijakaartista. Uusin Liiga onkin brittiläisen Knockabout-kustantamon ja amerikkalaisen Top Shelfin yhteinen ponnistus. Century: 1910 on avaus kolmen itsenäisen alpparin kokonaisuudelle, joista toinen tulee sijoittumaan vuoteen 1968 ja viimeinen vuoteen 2008. Aika näyttää, miten ja milloin jatko-osat toteutuvat.

Nimensä mukaisesti 1910-albumissa eletään viime vuosisadan alkua ja tapahtumapaikkana on Lontoo. Kahden ensimmäisen kirjan hahmoista suurin osa on kuollut tai kuolemaisillaan ja uutta verta kaivataan. Verta tarinassa kaivaa myös laulusta tuttu Puukko-Mac. Koko alpparin juoni nojaa vahvasti Bertolt Brechtin ja Kurt Weillin Kolmen pennin oopperaan. Muistan nähneeni taannoin kyseisestä teoksesta Suomen telkkarissa version, jossa The Who -yhtyeen vokalisti Roger Daltrey lauloi – ja onhan myös The Doors levyttänyt herrojen biisin Alabama Song (Show me the way to the next whiskey bar ). Kuuluisimman Mac The Knife -äänitteen lienee tehnyt Louis Armstrong, mutta myös sellaiset artistit kuin Bobby Darin, Nick Cave ja Sting ovat tarttuneet Puukkoon.

Tällä kerralla Moore-tarinan syvälliseen ymmärtämiseen tarvitaan siis hyvän kirjallisen yleissivistyksen lisäksi myös musiikillista tietämystä. Mutta Alan vain koettelee, ei hylkää. Kirjaa kannatti odottaa.

The League of Extraordinary Gentlemen – Century: 1910, Alan Moore, Kevin O’Neill, Knockabout/Top Shelf 2009, 72 sivua, £5,95 (Tulossa: Egmont, 17,90 €)

Arvostelu on luettavissa www.pelit.fi:ssä 31.8.2009.

www.trine-thegame.com

Kotimaisen Frozenbyten peleissä yhdistyy nostalginen retrohenki nykyaikaisiin ideoihin. Modernit pelifyysikat kaksiulotteiseen tasoloikkaan naittava Trine noudattaa kaavaa erinomaisesti.

Helsinkiläisen Frozenbyte-tiimin Trine-toimintatasoloikassa pahat voimat valtaavat vuosisatoja rauhassa eläneen kuningaskunnan. Satufederaation standardointikomitea suosittelee maailmanpelastustehtävään velhoa, ritaria ja varasta. Trinen tarina on kliseinen, mutta onneksi varsinainen peliosuus vilisee perinteistä poikkeavia ratkaisuja.

Satumaailma pelastetaan toimintaseikkailemalla retrohenkisesti kahdessa ulottuvuudessa. Perinteistä pompintaa piristetään tuhdilla määrällä taistelua ja Newtonin lakeja kunnioittavalla fysiikkamoottorilla, jonka varaan valtaosa ongelmista rakennetaan.

Pulmat keskittyvät painovoimalla leikkimiseen, mutta pelkän päälle liimatun jipon sijaan fysiikka iskostuu hienosti osaksi kokonaisuutta. Kentät ovat väärällään heilureita, punnuksia, hissejä ja tasoja, joita käytetään esteinä. Pulmaratkaisuissa esimerkiksi portti aukaistaan pudottamalla paino vinssillä, joka vetää ristikon ylös pudotessaan. Fysiikka toimii loogisesti, sillä kookkaat kappaleet ovat raskaampia kuin pienet, ja pyöreät esineet rullaavat alamäessä niskaan ellei ole varovainen.

Loikkatroikka

Luonnonlaeilla leikkimisen lisäksi peliä piristää kolme pelattavaa hahmoa, joita käskytetään vain yhtä kerrallaan. Ritari taistelee triplasta tehokkaimmin, varas liikkuu ketterästi paikasta toiseen heittokoukkunsa varassa ja niittaa viholliset matkan päästä jousellaan. Vihaisesta katseestakin kaatuvaa velhoa hyödynnetään taistelun sijaan pulmien ratkomisessa.

Taikuri pystyy loihtimaan tyhjästä esineitä, aivan kuten Keskusta vaalirahaa. Leijuvia tasoja, pinottavia laatikoita ja siltoja luodaan piirtämällä muodot Okami-tyyliin ruudulle. Kutakin esinettä voi käyttää kerrallaan kaksin kappalein, mikä riittää mainiosti monen pähkinän ratkaisemiseen.

Luomistyön lisäksi velho kykenee liikuttelemaan taikavoimillaan esineitä. Liikuteltavat kohteet, kuten tasot, rullat ja vaunut vaihtavat paikkaa pelkän ajatuksen voimalla. Loppupään kentissä pulmiin yhdistetään tappavat ansat, jolloin eteneminen alkaa vaatia rautaisia hermoja, tarkkaa ajoitusta ja pitkää pinnaa.

Hahmojen vaihtelu ei ole kovin vaativaa. Usein riittää, että ritari lanaa läänin tyhjäksi hirviöistä, ja ratkaistaan pulma velhon erikoistaidoilla. Taistelu on mukava suola aivojumpalle, mutta valitettavasti sirottimen kansi on irronnut maustettaessa. Mättämistä on jopa liikaa, mutta se sentään toimii sujuvasti. Trine toimisi paremmin puhtaana pähkäilypelinä.

Sormet solmuun

Kolmikko tottelee niin padia kuin näppis–hiiri-komboa, mutta kehitystyössä PS3 on ollut selvästi etusijalla. Vaikka hiirellä kikkailussa on oma viehätyksensä tarkkuuden suhteen, padilla selviää ohjauksesta huomattavasti paremmin, sillä pianonsoiton opettelu tuntui pikkujutulta sen jälkeen, kun olin pelannut Trineä näppäimistöllä.

Trine on käännetty myös suomeksi. Välinäytöksissä vilahtava teksti muistuttaa erehdyttävästi seiskaluokkalaisen Tolkien-fanin ainekirjoitusta sisällön ja kieliopin suhteen. Kirjoitusvihreitä vilisee ja tarina on erinomaisen ennalta-arvattava. Frozenbytella on tavattu ahkerasti Sormusten herraa, sillä viittauksia fantasiaklassikkoon löytyy paljon. Kolmikko vierailee Konnussa ja loppupäässä päästään myös Sauronin serkun luokse kaffittelemaan.

Trinen akvarellimaisemat ovat kaunista katsottavaa ja eteerinen musiikki kruunaa zenimäisen satutunnelman. Suomalainen Frozenbyte sai aikaan jo toisen persoonallisen helmen: Shadowgrounds-räiskinnän (Pelit 12/05, 90 p) rinnalla Trine-tasoloikkaa kehtaa esitellä esimerkkinä kotimaisesta pelintekotaidosta. Trine toimii varsinkin lyhyinä annoksina loistavasti. Suomessa Trinestä saadaan myös hyllyversio, vaikka maailmalla sitä myydään vain PS3:n ja PC:n nettikauppapaikoilla.