Last Guardian myöhästyy taas

The Last Guardian -julkaisupäivä siirtyy jälleen, paljastaa PlayStation-blogi.

Uusi julkaisupäiväveikkaus Euroopassa on 7. joulukuuta 2016. Alustana on tietenkin PS4.

The Last Guardian on yksi PS4:n odotetuimmista peleistä, kirjaimellisesti. The Last Guardian on roikkunut julkaisulimbossa vuosia ja julkaisupäivä siirtyy jatkuvasti. Tärkein ennakkohypen aiheuttaja on kuitenkin ohjaaja Fumito Ueda, joka tiimeineen tuntuu tekevän pelkkiä täysousmia. Tiimin edelliset teokset, ICO ja Shadow of the Colossus, jäävät pelihistoriaan PlayStation-merkkipaaluina, joiden omalaatuisen haikeaan tunnelmaan ja tyyliin pelimaailmassa harvoin ylletään. 

The Last Guardian yhdistää ICO:n ja Shadow of the Colossuksen teemat. The Last Guardian kertoo pojan ja pedon välille kehittyvästä ystävyydestä, kun kaksikko yrittää paeta vankeudesta toisiaan auttaen. Pelimekaniikka leikittelee vuorovaikutuksen vaikeudella, sillä yhteistä kieltä ei ole. Poika koittaa esimerkiksi houkutella otuksen auttamaan itseään ruokapalkkioilla. ICO:n idea kääntyy tavallaan ympäri, sillä pelaajan hahmo on nyt heikko ja avuton ja tarvitsee eläimen voimaa tuekseen.

The Last Guardian piti ilmestyä lokakuussa ja nykytiedon valossa jouluna, ehkä.