Legend of Grimrock II - Kova kuin kivi

Julkaistu: 15.1.2014
Kirjoittaja: Nnirvi

Maailman kaunein ääni lähtee avautuvasta ovesta.

Loppusyksyn kuumin matkakohde on Nexin saari. Kun kaunis hiekkaranta on nähty, voi samoilla sumuisella hautausmaalla tai myrkkyhuuruisella suolla, ehkä ihailla käärmeitä pyramidissa ja chillailla jääelementaalien kanssa Desarunen raunioissa.

Nexin saarella arvoitukselliset hirviöt uhkaavat terveyttäsi ja hirveät arvoitukset mielenterveyttäsi. Vietin siellä kolmenkymmenen tunnin epähemmotteluloman, nauttien ruututanssista ja tulipalloesityksistä.

Rasti ruuturopeen

Antiikkisten ruuturoolipelien lajityypin viehätys on siinä, että ne ovat reilusti pelejä. Niissä on pelimaailmankaikkeus, jossa vallitsevat pelilliset luonnonlait. Näkyvimpänä se, että maailma on ajettu ruutuihin, joissa sankarit liikkuvat kuin eräänlaisessa shakissa. Shakkimatti tulee kun pakenee henkihieverissä umpikujaan.

Siksi ruuturoolipelit uhmaavat aikaa kuin Sean Connery: vuonna 1987 ilmestynyttä perusteos Dungeon Masteria pelataan vieläkin. Viimeinen ruuturope, Anvil of Dawn, syntyi vuonna 1995, ja sitten seurasi pitkä kooma. Legend of Grimrock oli prinssi, jonka suudelma herätti prinsessa Ruutusen melkein kahdenkymmenen vuoden unesta.

Ilman markkinointia lähes miljoonamyyntiin noussut Grimrock on suomipelien suuri mediatuntematon. Eiköhän asia korjaannu kun Grimrockin täppäriversio ilmestyy. Ilmaisena liikeideana ehdotan mikromaksullisia käyttötavaroita sekä ratkaisuja puzzleihin.

Minä kävin ostamassa ruutupaperivihkon ja korkkasin Legend of Grimrock kakkosen.

**Kun meno kuumenee, pulahda uimasille!**

Nelikko syö käärmettä haudassa

Hahmonluonti ei ole asia, johon jaksaisin panostaa, joten Gothmogin edelleen puuttuessa kokosin tiimini puhtaasti ihmisistä tutuilla ammattivalinnoilla.

Alkemistini hallitsee sopankeiton lisäksi niin tuliaseet kuin jousipyssyt, jälkimmäisen ammukset kun ovat kierrätettäviä. Piilukkoaseilla on lisäksi ikävä taipumus jumittua tai räjähtää silmille. Velhoni tekee minkä velho tekee, pumppaa tulta, salamaa, jäätä ja myrkkyä vihollisen silmille. Hän pyysi erikseen kiittämään siitä, että ykkös-Grimrockin riimut toimivat, suoraan tai ihan vähän uuteen luontevampaan riimunpiirtosysteemiin soveltaen. Pari vähän eri asioihin painottuvaa soturia imee vahinkoa etulinjassa. Koska näillä mentiin peli läpi, kokoonpano oli toimiva.

Alun valinnoilla ei ole älyttömästi väliä, statseja saa nostettua juomilla ja taikakirjoilla. Vain skill-pisteet ovat ne joita on helppo työntää "vääriin" taitoihin. Merkittävintä on ehkä ase- ja taikuuslajierikoistuminen, aseissa ja loitsuissa perusvaatimukset ovat oikea este.

Haaksirikon jälkeen neljä vankiani heräävät Nexin saaren rannalla. Pahis on viritellyt siitä vaarallisen testikentän täyttämällä saaren aivokuntoa mittaavilla puzzleilla ja taistelukuntoa mittaavilla hirviöillä. Keskusteluja ei käydä, koska saarella asuu hirviöiden lisäksi vain ilkeä irkkuhaltija Trickster sekä herra Paha.

Ruuturoolipelit ovat paitsi reilusti pelejä, myös reiluja pelejä. Vaikka neljän sankarin tappaminen onkin pääasia, Herra Paha on jättänyt sinne tänne vihjeitä, ruokaa ja varusteita sekä sinisiä kristalleja parantamaan haavat ja palauttamaan kuolleet henkiin.

Ruuturopeulottuvaisuudessa tämä on normipäivä, näillä herrasmiessäännöillä pahikset niissä pelaavat.

**Ei kiitos, en osta aseita. Minulla on jo inventaario täynnä.**

Neljä kättä ja Decker of Black

Nelikkoni löi häkin oven auki ja astui Nexin kauniille hiekkarannalle. Hyvä jumala, tämä näyttää hyvältä! Ja he puhuivat vasta uudesta viritetystä käyttöliittymästä. Sen paras uudistus on toinen setti käsiä vaihtoehtoaseille.

Mutta Nex myös näyttää niin hyvältä, että korvaan vertailuissa Dungeon Masterin ruuturoolipelien toisella voittajasarjalla, Westwoodin tosi näteillä Eye of Beholdereilla. Ensimmäisessä rämmittiin Waterdeepin synkissä viemäreissä, mutta kakkosessa konsepti laajeni ulkoilmaan ja erillisiin luolastoihin. Päin vastoin kuin Dungeon Master II, Eye of Beholder II: Secret of Darkmoon onnistui.

Olin etukäteen vähän huolestunut, miten siirtyminen vapaampaan haahuiluun toimii. Lineaarinen mieleni pitää selkeästä konseptista, jossa lähdetään ylhäältä ja yritetään päästä alas. Kun Grimrockissa edistyminen jämähti, oli pakko keskittyä juuri siihen etenemisen estävään puzzleen.

Grimrock kakkonen on ihan, ihan alussa rajattu pieneen alueeseen, joka toimii selvästi tutoriaalina. Ensimmäisen pomon pieksemisen jälkeen maailma aukeaa vauhdilla, viimeistään puolivälissä pääsee melkein kaikkialle. Finaalissa homma taas tiivistyy yhteen, kahteen paikkaan.

Mutta turhaa haahuilua ei juuri ole, kakkosen pelialueet ovat tiukkoja ja ähkytäynnä puzzleja. Jos Grimrockissa olisi vessa, sen oven avaaminen olisi puzzle, ja vessapaperin saaminen uusi puzzle. Huuhtelunapista laukeaa tulipallo ja kun kopista astuu ulos, joutuu hirviöiden väijytykseen.

Avomaailmassa on vain turhan helppo jumitilanteessa vaihtaa suuntaa ja täyttää hemmetin hyvä automaattikartta "hoidan tämä myöhemmin" -merkinnöillä. Aikanaan sen minkä taakseen on jättänyt, edestään löytää, joten kaikki vihjeet kannattaa merkitä karttaan.

Afrikan tähti on vasta ensimmäinen

Grimrockissa on juonikin, mutta se ei tule pelaamisen tielle. Pelin nopeasti selviävä päätavoite on löytää parikymmentä power gemiä, jotka on kätketty ympäri Nexiä. Ne kaikki vaaditaan pelin vaikeampaan, oikeaan lopetukseen. Pakoon pääsyyn riittää vähempikin, mutta silloin saaren salaisuus pysyy salaisuutena.

Olin jo alussa satavarma, että lopussa minulla on gemejä yksi liian vähän, ja näin kävi. Onneksi se viimeinen löytyi helposti kun kävin läpi rästiarvoituksia. Gem taisi olla Desarunen helpoin nakki, koska se oli niin näkyvällä paikalla, etten ilmeisesti ollut vaivautunut merkitsemään sen paikkaa karttaan.

Ympäristöt ovat ykkösen kuutioluola-arkkitehtuuria monipuolisempia. Pelissä itsessään on kahdeksan kerrosta, mutta jo yhden kerroksen sisällä on siltaa, vesialtaita ja muita kerroksia rikkomassa perinteistä luolastonäkymää.

Ei Muumilaaksoa lukita yöksi

Innokkaalle hirviöbongaajalle Nex on täynnä nähtävää ja tapettavaa, osa tutumpaa ja osa uudempaa. Tasapaino on taistelussa kohdallaan, hirviöt eivät ole ylivoimaisia mutta ne pitää ottaa tosissaan. Osa pitää ottaa todella tosissaan.

Vaikka epäluomat tottelevatkin teräksen arvoitusta ja magian mahtia, tuttuun tyyliin pahuus nimeltään Almost Human luo tilanteita, joissa ollaan alivoimassa, yllätettyinä tai saarroksissa. Tai kaikkea tuota yhdessä. Pelimuistomuseooni tallensin sen hetken kun katsoin aavikolle enkä uskonut silmiäni.

Taistelu käydään tosiajassa mutta hämäläisellä otteella. Jotta se ei muutu reaktiotestiksi, taikojen ja iskujen välillä on muutaman sekunnin viive. Uutta ovat asekohtaiset, energiaa kuluttavat erikoisiskut. Vanha kunnon ruututanssi on tietysti edelleen käyttökelpoinen taktiikka, jos olosuhteet tai hirviöt sen sallivat.

Pelistinen maailmakaikkeus näkyy taistelussa vahvana. Kun meillä yksi viiveellä tapahtunut respawnaus puhuttaa tuhansia vuosia, Grimrockissa jopa pätevä alkemisti sekoittaa kuolemanparannusjuoman. Hirviöille sen täytyy olla turhauttavaa: kun rottakuningas juuri tappoi nelikkoni viimeistä henkiin jäänyttä, Red Sonja hieraisi minikristallia ja suoritti hämmästyttävän kolmoishenkiinherätyksen. Rottakuninkaana olisin vetänyt herneen nenään ja muuttanut toiseen peliin.

Normivahinko palautuu aika nopsasti vetämällä tirsat, mutta katkenneet raajat, kylkikuut tai kolhittu pää vaativat potullisen alkemistin tekemää punaista sienijuomaa, joten siihen ne kannattaa säästääkin. Taikajuomat nimittäin vaativat aineksia, joita saarelta löytyy riittävästi mutta rajallisesti. Onneksi Nexillä on yllättävän paljon kaiken, myös kuoleman, parantavia sinikristalleja. Pihinä mieluummin linkkasin niiden luo nuolemaan haavojani kuin kulutin kallisarvoisia juomiani.

Niinpä lopussa minulla oli taas pommia ja käyttämätöntä taikatavaraa huutonetillinen, ja ajattelin että alkemistini Faith avaa saarelle yrttikaupan. Mutta kerrankin pelin jumalat palkitsivat pihistelystä.

***Masterchef Australian tuomari Matt Preston näkee jälkiruokaa.***

Aivotehot täysille ja eteenpäin

Grimrockissa hirviöt ovat hidasteita, esteitä ovat Grimrockin oivaltavat, kekseliäät puzzlet. Osa on yksinkertaisen selkeitä: löydä salanappi, heitä laatalle esine, keksi merkillinen kombo, dekoodaa vieraskielinen ohje, sellaisia melko selvästi miellettäviä.

Loput ovat niitä, joissa meinaa itku päästä, koska koko puzzle on kuin lasipallo: aivojen kynnet raapivat sileää pintaa, etsien jotain rakoa mistä ongelman saisi ratkeamaan. Sitten kuuluu Batang! kun ratkaisukeiju pamauttaa ideamelalla päähän. Epäreilu, hämärä ja typerä ongelma muuttuukin kerralla kekseliääksi, nerokkaaksi puzzleksi!

Välillä olin itsekin vaikuttunut nerokkuudestani: miten mä tonkin keksin! Enimmäkseen olin kuitenkin vakuuttunut Almost Humanin nerokkuudesta, sillä ei näin hyviä puzzleja ollut edes Grimrock ykkösessä. Pari uutta mekanismia laajentavat ongelmien kenttää.

Minulla oli se onni että pelasin ilman netin tukea. Kun eteen tuli puzzle, joka ei vain ratkennut, jouduin nöyrtymään ja häpeissäni pyytämään pelin tekijätiimin Petri Häkkiseltä apua. Kynnys on ihan toista kuin viiden minuutin jälkeen salaa luntata ratkaisu netistä.

Koskaan kysymys ei ollut epäinhimillisistä arvoituksista. Pääsääntöisesti vika oli itsessäni, ratkaisu oli aina itsestään selvä. Nolointa oli kun koko peli roikkui yhden puzzlen varassa ja loppujen lopuksi seisoin ratkaisun päällä. Retrospektiivisesti sanoisin, että vain yksi puzzleista on Almost Inhuman. Se (hauta ja yhdeksän luukkua) rikkoi sekä peliversumin että todellisuuden lakeja, enkä edes sen läpäistyäni tarkkaan ymmärrä sen mekanismia.

Puzzleista vain osa pitää ratkaista, että peli jatkuu. Loput ovat tavallaan valinnaisia, mutta niiden takaa löytyy ihanaa roinaa ja tarpeellista rompetta. Uutta ovat aarrearkut, jotka on kätketty äiti Maan syliin. Ne saa lapiolla esiin, kunhan ymmärtää vihjeistä mistä kaivaa.

Jos pakkomielteenä on ratkaista joka puzzle, Nexin saarella voi hulahtaa aika kivastikin aikaa. Minulta jäi ratkaisematta yksi puzzle jonka tiedän, mutta viisi tiirikkaa iskee silmää ja valistaa, että et sinä raukka niitä ole kaikkia edes löytänyt.

**Araknofobien iloksi peitän hämiksen tulipalleroilla.**

Kuutioluolien veteraanina solahdin peliin kuin vanhoihin tohveleihin. Pitääkseni aivoni Grimrock-asennossa panin muut pelit läpäisyn ajaksi jäihin. Huomasin että esimerkiksi Dark Souls ja Grimrock sotkevat toistensa signaalit tosi pahasti.Kaoos iskee takaisin, ja iskee, ja iskee

Nexin antautuessa minulle pala kerrallaan tunsin taas sitä harvinaista tyydytystä, jota antavat pelit, joita ei ole ohjelmoitu vain häviämään. Vasta ihan loppua kohti kiperän puzzlen ratkaisun palkitseminen uudella kiperällä puzzlella alkoi suorastaan masentaa. Siinä vaiheessa pari löysää palloa olisi tehnyt egolle hyvää. Välillä selvästi tunsin, kuinka aivoni ihan fyysisesti väsyivät. En tiedä, onko se edes oikeasti mahdollista.

Kun hyvien lopputaisteluiden jälleen päätös pamahti ruutuun, tunsin hetken voitonriemua: savotta on siinä! Sitten iski haikeus: mitä nyt? Mukana on taas toiveet oikeasta lisälevystä murskaava editori, mutta en usko että seikkailu Nnixin saarella olisi yhtä hyvä.

Legend of Grimrock II oli kolmekymmentä tuntia pelaamisen nautintoa. Kun ensimmäisen Grimrockin erinomaisuus tuli yllätyksenä, kakkoselta toivoin parasta, mutta vähän pelkäsin jonkinlaista terän tylsymistä.

Pelatessani Synkkäkivi putosi jälleen rinnaltani suoraan sydämeeni, jossa se kilpaa kolisee sen edellisen kanssa.

Nnirvi

g2lapi