On kulunut jo liki viisi vuotta siitä, kun Viikingit viimeksi samoilivat pitkin ja poikin tasohyppelyuniversumia. Interplayn Lost Viking oli hienoinen kulttihitti, joten jatko-osa on odotettu. Se, että sitä saatiin odottaa näinkin pitkään on outoa, varsinkin kun itse peli on lähes täydellinen kopio edeltäjästään.
Jälleen kerran vinkeät viikinkimme Olaf, Baleog ja Erik törmäävät Tomatorin lentävään lautaseen ja jälleen kerran heidät yritetään teleportata aluksen kyytiin. Ei liene kovinkaan vaikeaa arvata, että aluksen mikropiirit tilttaavat entiseen tapaan ja viikingit leiskahtavat jumalan selän taa piilotettuun tasohyppelyhelvettiin.
Lost Vikingsin perusidea oli aikoinaan tuore. Perinteisestä tasohyppelystä ei ole kyse, vaikka näkymät pikavilkaisulla siihen viittaavatkin. Pikemminkin kyseessä on puzzlepeli, jossa ratkaisevaa on kaikkien kolmen viikingin saumaton yhteistyö. Kullakin on omat vahvat alueensa: Erik hyppii korkealle ja juoksee vauhdilla, Baleog on oiva miekanheiluttaja ja Olaf tarkka kilpensä kanssa.
Uutuutena Baleogin jousipyssy on vaihtunut bioniseksi rautanyrkiksi, jolla voi hypätä tarzanmaisesti kuilujen yli. Olafin ilmavaivat ovat puolestaan lisääntyneet eksponentiaalisesti, ja suolistokaasun hurmahenkiset tuprahdukset sulattavat tarvittaessa jopa tiiliseinän. Harvassa pelissä piereskely on näin tärkeää etenemisen kannalta.
Muuten juuri mikään ei ole muuttunut. Kunkin kentän läpipääsemiseksi on kahlattava kohdasta A kohtaan B ja ratkaistava koko joukko puzzleja matkan varrella. Kohdassa B odottaa hajamielinen velho, joka kentältä kerättyjä esineitä vastaan yrittää taikoa poppoon kohti kotia, mutta onnistuu aina kämmäämään piirun verran. Niinpä ongelmanratkonta jatkuu taso tason jälkeen.
Pelastettavat hahmot tuovat peliin vaihtelua. Ne tuuraavat kadoksissa olevaa viikinkiä kentän parin verran ja piristävät peliä omilla erikoisominaisuuksillaan. Yksi osaa kiivetä pystysuoraa seinämää, toinen sylkee tulipalleroita ja niin edelleen. Valitettavasti mitään todella uutta ne eivät pelaajan ihmeteltäväksi tuo.
Lost Vikings oli kieltämättä hauska peli. Niinpä myös jatko-osa on kyllästetty huumorilla. Valitettavasti herjanheitto on latistunut väkinäiseksi "minulla on rautanaula päässä ja sitä on kiva heiluttaa" -tyyliseksi jäykistelyksi. Tehtävien lopussa odottavat hauskaksi tarkoitetut dialogipläjäykset voittavat kirkkaasti jopa Kymmenen Uutisten loppukevennykset.
Osa entisestä Lost Vikings -magiasta on edelleen tallella, sitä ei voi kiistää. Lost Vikings 2 pitää hyvin hyppysissään siihen saakka, kunnes tehtävä on ratkaistu, muuta seuraavan episodin kimppuun käyminen ei houkuttele. Jotain on nimittäin pielessä, jos melkein viisi vuotta sitten ilmestynyt originaali (SNES-versio) näyttää, kuulostaa ja ennen kaikkea tuntuu vielä tänä päivänäkin paremmalta.
77
