Metal Gear Solid 3: Snake Eater (PS2) – Käärme paratiisissa

Kun sota kylmenee, viidakossa alkaa tunnelma lämmetä. Tuomiopäivä on lähellä.

Eletään vuotta 1964. Kylmä sota riehuu Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välillä, ja Kuuban ohjuskriisi on kiristänyt maailmanpoliittiset jännitteet äärimmilleen.

Keskellä syvintä asevarustelukierrettä CIA saa selville, että venäläisillä on kehitteillä uusi Shagohod-ydinase. Valmistuessaan tämä tuomiopäivän helvetinkone syöksisi maailman ydinsotaan, joten uhkaavaa tilannetta selvittämään kutsutaan Fox-yksikön agentti Naked Snake, vaarallisiin soolotehtäviin erikoistunut yhden miehen armeija.

Snakelle annetaan tehtäväksi noutaa Nikolai Sokolov, Shagohod-tankin suunnitellut tiedemies syrjäisen vuoriston kätköissä olevasta tukikohdasta. Snake pudottautuu viidakkoon apunaan vain radion toisessa päässä roikkuvat taustajoukot. Mutta tilanne ei ole niin yksinkertainen kuin aluksi näyttää.

Hiipivä Käärme, piilotettu Dragunov

Snake Eater on pelillisesti suoraa jatkoa aiemmille Metal Gear Solideille, vaikka juoni sijoittuukin 1960-luvulle. Kuten klassiset edeltäjänsä, peli on omaperäinen, vahvasti juoni- ja hahmopainotteinen toimintaseikkailu, jonka koukkuna on tyylikkään elokuvamainen hiiviskely.

Valtaosa pelistä tapahtuu rehevässä viidakkomaastossa, jonka käytävämäisiä polkuja vartioivat venäläiset kommandotiimit. Tuttuun tyyliin Snaken on luovittava vihollislinjojen läpi äänettömällä sissitaktiikalla, ympäristöä ja agentinvaistoja hyödyntäen, ei konekivääreiden suuliekit laulaen.

Jos Snake huomataan, ainoa vaihtoehto on erikoisjoukkojen nopea eksyttäminen ja piilopaikan etsiminen viidakon kätköistä. Varjoisan heinikon tai onton puunrungon löydyttyä odotetaan muutama piinaava minuutti, kunnes viholliset saavat haravoitua maaston. Sitten hiippailu jatkuu entiseen malliin.

Apunaan Snakella on näppärä asevalikoima ja liuta high tech -välineitä miinaharavasta pimeänäkökiikareihin. Lähitaistelussa kätevästä puukko ja pistooli -yhdistelmästä arsenaali venyy RPG-7-sinkoon ja moniin uusiin herkkuihin, kuten Dragunov SVD -tarkkuuskivääriin ja lasertähtäimellä varustettuun Scorpion-konepistooliin.

Viidakon valot ja varjot

Viholliset näkevät ja kuulevat edellisosia paremmin, joten äänetön hiiviskely ja huolellinen ympäristöntarkkailu nousevat Metal Gear Solid 3:ssa pääosaan. Turvana ei ole enää vihollisten sijainnit näyttävää tutkaa, vaan vastustajat paikannetaan kiikareilla, liikkeentunnistimella, kuuntelulaitteella ja ultraäänitutkalla.

Kommandotiimien ohittaminen huomaamatta on entistä vaikeampaa, mutta palkintona on tunne oikeasta selviytymistaistelusta. Kun hiipimistaktiikka odottamatta katkeaa paikantamatta jääneeseen viholliseen ja Snake painautuu viime hetkellä puuta vasten, tunnelmaa voi leikata viidakkoveitsellä.

Vihollisten tulivoima lyö pienen loven uskottavuuteen. Venäläiset tuntuvat käyttävän kumiluoteja, sillä normaalivaikeudella Snake kestää osumia yliluonnollisen paljon. Tämä vähentää huomatuksi tulemisen pelottavuutta, joten todelliseen hiiviskelytunnelmaan päästään vasta vaikeimmilla vaikeustasoilla.

Ongelmaa paikkaa vihollisten parantunut tekoäly. Kommandot eivät ryntää reikäpäisesti kimppuun kranaatilla räjäytettävänä marssirivinä, vaan pyrkivät hajaantumaan saartorenkaaksi. Viholliset osaavat myös käyttää puunrunkoja ja muuta maastoa taktisesti suojana.

Tunne elämää kuhisevan tropiikin keskellä hiipimisestä on käsinkosketeltava. Linnut pyrähtävät lentoon heinikosta Snaken edestä, metsä tulvii hyönteisten sirinää ja lintujen laulua, valot ja varjot leikkivät, ja veden mallinnus pistää hieraisemaan silmiä. Erilaisia upeita audiovisuaalisia yksityiskohtia voisi luetella sivukaupalla.

Sneikki-leikki

Tuttuun Metal Gear -tyyliin hiiviskely on vaihtelevaa ja monipuolista, loistavasti rytmitettyä agenttileikkiä. Heinikossa ryömiminen vaihtuu luontevasti sotilastukikohtaan soluttautumiseksi tiedemieheksi naamioituneena. Ilmatorjuntatykin ohjaimista singahdetaan taluttamaan vähäpukeista Bond-kaunotarta viidakon halki.

Pelin hauskuus perustuu tyylitietoiseen välineillä ja ympäristöllä leikkimiseen. Sen sijaan että napsii viholliset tylsillä otsalaukauksilla, oikea agentti laittaa mielikuvituksensa likoon ja vääntää tyylitajun kaakkoon.

Snake voi pudotella ampiaispesiä vastustajan niskaan, harhauttaa koputuksilla, naamioitua pahvilaatikoksi, viiltää kurkkuja ja uida vihollisten ohi krokotiilihattu päässä partaansa kiherrellen. Kakkososaa pelanneet ovat Snaken saappaissa heti kotonaan, muut joutuvat harjoittelemaan ennen kuin monimutkaiset kontrollit iskostuvat selkäytimeen.

Taistelussa saadut ruhjeet pitää paikata ja ruoka pyydystää itse. Nälkä yllättää harvoin, sillä lihoiksi laitettavia eläimiä käärmeistä korppikotkiin tulee vastaan vähän väliä. Herkkätunteisimmat voivat pyytää saaliinsa elävänä nukutusnuolilla tai rotanloukuilla, mutta kovat jätkät ampuvat hiirensä haulikolla.

Snaken kasvot on maalattava ja vaatetus valittava ympäristön mukaan. Oikeaoppisesti maastoutunutta agenttia on vihollisen vaikea keksiä läheltäkään, jos tämä makaa heinikossa liikahtamatta. Uudistukset tuovat raikasta lisäväriä selviytymiseen, mutta jatkuva valikoiden selaaminen katkoo välillä häiritsevästi pelirytmiä.

Suurin ja paras

Metal Gear Solid 3 tekee monta asiaa edeltäjiään paremmin. Enää pelaajan ei tarvitse kahlata filosofisen paatoksen valtameressä, vaan juoni on tyylikkään virtaviivainen agenttijännäri, jota on maustettu suurella lusikallisella huumoria. Snake on sikaria tupruttavana ja naisiin menevänä veteraanisotilaana viileämpi kuin koskaan.

Tyylikkäiden tarina-animaatioiden ja pelaamisen tasapainoa on hiottu onnistuneesti. Vaikka juonipätkiä on paljon, ne kerrotaan nyt yhtenäisissä jaksoissa, mikä tuo pelaamiseen kipeästi kaivattua eheyttä. Myös pitkäpiimäisiä radiokeskusteluja on leikattu. Snake Eater on sarjan pisin peli ja hiippailu kestää 15-20 tuntia.

Kojiman ratkaisu palata 60-luvulle toimii loistavasti. Kylmä sota tuo seikkailuun nostalgisen tuulahduksen agenttielokuvien kultakaudelta ja Harry Gregson-Williamsin upea 70-lukujen James Bondeista ammentava musiikkiraita maustaa hiiviskelyä suuren vakoiluseikkailun tunnelmalla.

Ainoa selkeä ongelma on kamera. Kuvakulmat rajoittavat usein hermoja kiristävästi näkökenttää, ja koska Snake ei edelleenkään osaa liikkua kamera silmiin hyppäytettynä, taisteleminen on tiukassa paikassa joskus raivostuttavaa säheltämistä. Seikkailun kuluessa kameran kanssa oppii kuitenkin elämään.

Metal Gear Solid 3: Snake Eater yhdistää edellisosien parhaat puolet timantinkovaksi kokonaisuudeksi, joka omissa kirjoissani nappaa ykköseltä parhaan Metal Gearin tittelin. Vaikka pelikaava ei enää yllätä ja kameramekaniikka on aikansa elänyt, Snaken leikkiminen on yhä addiktoivan hauskaa. Viidakossa hiiviskely on elämyksenä ikimuistoinen.

Yhteenveto: Loistava hiiviskelyseikkailu.

92