Kauan se kesti, mutta nyt Metal Gear Solid, yksi pleikkarin odotetuimpia pelejä, saapui Eurooppaankin. Kiinteän Käärmeen huima sissi-isku terroristeja vastaan ei pohjaa pelkään tulivoimaan, vaan hiiviskelyyn ja oveluuteenkin.
Metal Gear on ikivanhaa Konami-omaisuutta. Joskus aikoinaan 8-bittiselle Nintendolle ilmestyneet kaksi Metal Gear -peliä ovat niitä aikanaan pelanneiden mielestä jopa klassikkoja. PC-tietokoneen ja nettiyhteyden omistajan kannattaa käydä etsimässä internetistä Nintendo-emulaattori ja kyseiset pelit, ihan pelkästään historian siipien havinan takia. Nyt katsasteltuna ne eivät toki enää säväytä, mutta sukulaisuussuhde Metal Gear Solidiin on ilmeinen joskin etäinen. Kehitys kehittyy, onneksi.
Super Nintendo -aikakauden hiljaiseloa viettänyt eläkkeelle sotahommista vetäytynyt, koodinimeä Solid Snake tunnustava ammattitappaja joutuu vastentahtoisesti yhden miehen taistoon ydinuhalla maailmanrauhaa uhittelevaa terroristikoplaa vastaan. Juonenkiemurat ovat kimurantit, eivätkä kudelman takana olevat tahot paljastu kuin vasta loppumetreillä.
Osa vastassa olevista terroristeista on itse asiassa Solid Snaken vanhoja armeijakamuja erikoisjoukkojen ajoilta. Ja marsittaapa peli Snaken eteen myös nestemäisen käärmeen, Liquid Snaken, joka on itse asiassa sukua päähenkilölle. Eikä edes kovin kaukaista sukua.
Vaikkei juoni kirjattuna kamppailekaan Finlandia-palkinnosta, yhtäkaikki voi todeta, että kerrankin toimintapeliin on viitsitty väsätä ihan oikea tarina. Juonta viedään eteenpäin lukuisilla väliepisodeilla, jotka on pääosin toteutettu pelin omalla grafiikkamoottorilla. Näin pelaajan on helppo samastua ruututapahtumiin, eikä niin monesta pelistä tuttua pelitunnelmasta vieroittavaa tylsien videopätkien tuijottelua ole tarjolla. Joskus tosin välikkeet ovat huikaisevan pitkiä, ehkä jopa liiankin pitkiä, mistä peliä on kritisoitu. Kaiken kaikkiaan kyseiset episodit katsoo kyllä kertaalleen mielellään.
Hiljaa hiipien paha saa palkkansa
Suinpäin eteneminen ei vie pitkälle. Hiljaa hiipiminen on päivän iskusana. Vaikka pyssyjä kertyykin mukaan melkoinen arsenaali, pääosin sujuva eteneminen tarkoittaa hissun kissun sipsuttelua sotilasorganisaation päämajan sokkeloissa. Myöhemmin pelaaja joutuu toki tarttumaan pyssyynkin ja todella tanakalla otteella. Jossakin välissä on ennätettävä ohjustella yksi helikopterikin seulaksi.
Vaikka hiiviskely onkin pelin innovatiivisin oivallus, tarjoaa Metal Gear Solid paljon muutakin uutta. Jopa peliohjaimia käytetään pelin edetessä luovasti. Yllätyksiä liiemmin paljastamatta on syytä mainita ainakin dual shockin värinöiden mainio hyötykäyttö. Kiikarikiväärillä sihdatessa ohjain tärisee todella voimakkaasti sydämenlyöntien tahdissa ja efekti on ensikosketuksella huima. Pami-pillereitä popsimalla pumppu onneksi rauhoittuu ja tähtääminen helpottuu. Huonoille tavoille opettavat pelintekijät eivät ole ilmeisesti kuulleet beetasalpaajista, noista ampujien ja soittajien suosikkinamusista...
Yksi kuva kertoo enemmän kuin
Melkoinen hassutus on myös alkumatkasta mukaan tarttuva kamera, jolla voi räpsiä matkamuistokuvia niin halutessaan. Ja kaiken lisäksi kuvat voi tallentaa seuraavien sukupolvien ihailtavaksi. "Katsopas poika kun isoisä sotilassaarta valloitti!" Kukin otos vie tilaa kaksi muistikorttilohkoa, joten valokuva-albumia halajavan kannattaa kömpiä muistikorttikauppaan. Tämä selittää omalta osaltaan, miksi pelin muistikorttivaatimus on niinkin venyvä: vaatimattomasta yhdestä muistilohkosta muhkeaan viiteentoista.
Vaihtelu on pelin perusidea ja kantava voima. Uusia pelillisiä elementtejä tuodaan kuin huomaamatta pelaajan purtavaksi. Välillä joudutaan kidutettavaksi piinapenkkiin, välillä poukkoillaan tornin katolla, välillä roikutaan narun varassa talon seinää vasten ammusten suihkiessa ympärillä. Siirtymä episodista toiseen on niin nopeaa, ettei pelin tunnelma tai tempo ehdi kärsiä. Jossakin toisessa pelissä moinen poukkoilu olisi tarkoittanut turhauttavaa loading, loading -ruudun jatkuvaa tuijottamista, tällä kertaa sitä ei juurikaan tarvitse tapittaa.
Pääosin pelitapahtumia eli Snaken liikkeitä seurataan yläviistosta, mikä on 3D-pelissä kieltämättä jopa persoonallista. Silmien kautta tiirailu (first person perspective) onnistuu, mutta vain nappia painamalla ja tuolloinkin askeleet hyytyvät paikoilleen. Ainoastaan sopivan rakenteen alla tai esimerkiksi ilmanvaihtokanavassa ryömiessä liike pysyy mukana. Moinen on hienoinen puute ja vie pelaajan kärpäseksi kattoon pelitapahtumien keskipisteestä. Toisaalta kamerakulman ulkoistaminen mahdollistaa vinkeät ja dramaattiset kuvakulmankeikautukset hahmon nojatessa vaikkapa selkä seinää vasten. Osasyynä kuvakulmarajoituksiin saattavat toki olla Pleikkarin sisuskalutkin, Snaken silmien kautta tiirailu ja samanaikainen liikkuminen kun vaatisi konehuoneelta kovia. Ruudunpäivitys on käytössä olevin kuvakulmin saatu joka tapauksessa pidettyä tasaisen tappavana.
Pelimoottori rullaa
Kuvallisesti Metal Gear Solid on komein koskaan julkaistu PlayStation-peli. Grafiikka on näyttävää, palettivalinnat tunnelmaan sopivia ja tyyli alusta loppuun yhtenäinen ja ehyt. Pelimoottorilla rullaavien välikkeiden erikoisefektit ovat loisteliaita ja mukaansatempaavia mutteivät liioiteltuja. Yksityiskohdissa ei ole myöskään säästelty. Ulkona höyryävä hengitys ja lumen alle pikkuhiljaa peittyvät jalanjäljet luovat käsinkosketeltavan todentuntuisen tunnelman. Dramaattiset kuvakulman muutokset ovat kuin elävistä kuvista konsanaan.
Pelattavuus on alusta loppuun sujuvaa, kunhan ensin oivaltaa pelin perusidean. Suinpäin suihkimalla eteneminen tyssää lyhyeen. Nopeasti katse oppii seuraamaan syrjäsilmällä kuvaruudun nurkkaa kansoittavaa karttaa, josta voi tutkailla missä vartijat milloinkin lymyilevät tai liikuskelevat. Vartijat ovat likinäköisiä eli eivät reagoi aukealla seisovaan Snakeen, vaikka Snake voikin tiirailla heidän toimiaan ilman ongelman häivää _ kiikarilla tahi ilman. Realististahan tuo ei toki ole, mutta pelistä olisi varmasti tullut turhauttava, jos jokaisella vartijalla olisi kaukolasit nenän päällä. Vastaavaa "likinäköisyyden" ilosanomaa on käytetty hyväksi myös PC-pelaajia äskettäin ilahduttaneessa Thief-hiiviskelyssä, jossa vartijat eivät reagoi pimeän suojissa kyyhöttävään varkaaseen vaikka olisivat millimetrin päässä.
Kaksi kättä ja ...
Vaikka uusia ideoita ja oivalluksia tuodaankin ihmeteltäväksi pitkin peliä, kontrollit eivät sorru missään vaiheessa monimutkaiseen pikkupiipertelyyn. Ongelmiakin on. Vain kaksi mukana kiikutettavaa esinettä voi olla yhtäaikaa aktivoituna. Niistä toinen on aina jokin aseista. Jos esimerkiksi oven avauksen jälkeen ovikortti jää vaihtamatta elinvoimaa tuovaan murkinapakettiin, voi henkikullan hiipuessa yksikin vihollisenhipaisu tuoda Game Overin ruudulle. Avainkortilla eivät haavat parane. Sinänsä rajoitus on toki looginen, onhan Snakella vain kaksi kättä. Toisaalta ruhtinaallisen runsaskätisesti ja sopivan taajaan sijoitellut uudelleenaloituspisteet takaavat, ettei turhaumia isommin synny.
Ääniefektit ja musiikki ovat erinomaiset ja hyvin peliin sopivat. Musiikki vaihtuu pelitapahtumien mukaan ja on juuri sopivasti elokuvamusiikilta kuulostavaa. Vartijat äännehtivät tilanteesen sopivasti ja molottavat sanan pari keskenään kun kuvittelevat kuulleensa jotakin poikkeavaa. Kuorsaavaankin vartijaan voi törmätä.
Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös Metal Gear Solid. Monet ovat kritisoineet sitä liian lyhyeksi. Mutta miksi peliä pitäisi pitkittää keinotekoisesti joko vaikeustasoa raa'asti lisäämällä tai tylsiä lisäkenttiä kehittelemällä? Tällaisenaan Metal Gearista jää todella maukas maku suuhun. Ja ainahan sen voi pelata läpi uudemman kerran kipakammalla vaikeustasolla!
JTurunen
Yhteenveto: Metal Gear on huolella suunniteltu ja toteutettu viihdepakkaus, joka kantaa Hypen yli. Resident Evilin nostattamia kylmiä väreitä ei kohdata, mutta Metal Gear Solid pitää otteessaan sitäkin napakammin.
92
