Artikkeli on luettavissa Pelit.fi:ssä 8.1.2009.
Toimittaja Nirvi vastustaa pelejä, jotka musertavat nuorison itsetunnon. Bemanipelit kuiskivat: "Et pysy edes rytmissä!" Guitar Hero ilkkuu: "Rokkijuna lähti ja jätti sinut laiturille", SingStar nauraa, että laulu on scheissea. Ja lopuksi Wii Fit kertoo mi...nuoriparan olevan huonokuntoinen läski. Ei ihme, että maailmanloppukin on hauskempi.
* * * * *
Maailma loppuu 21. joulukuuta 2012. Tavallinen ihminen on kauhun vallassa, minä olen harjoitellut sopeutumista jo vuosia.
Erilaisten uskontojen surrealistiset visiot hassuine heppamiehineen ja saapasnahkatorneineen saivat tervettä vastapainoa, kun H.G. Wells valoi kivijalan globaalille katastrofitarinalle. Mediatutkijoiden mukaan Wellsin "Maailmojen sota" on veteraanikirjailijan metafora siitä, miten 9/11 vaikutti Yhdysvaltoihin. Esimerkiksi bakteerit symboloivat jokaisen kansalaisen järkkymätöntä työtä terrorismia vastaan, ja OsaMa-rsista tulevien sotakoneiden jalkojen nimet ovat Iran, Irak ja Al-Qaida.
Kun menee huonosti, menee hienosti
Katastrofiromantiikka kattaa kaikki median alat, myös suosituimmissa peleissä kaikki on päin helvettiä. Half-Life 2: Maa on avaruusolioiden orjavaltio. Gears of War: "Maa" on locustien tuhoama. Resistance: Fall of Man: Maa on khimeroiden valtaama. Halo 3: Maa on Covenantin hyökkäyksen kohteena. Dead Rising: Maa on elävien kuolleiden valtaama. Left 4 Dead: Maa on raivotautisten valtaama. Falloutit 1–3: Maa on ydinsodan tuhoama. Ja näiden jättien perässä vähäisemmät pelit purskuttavat omine katastrofeineen.
Kauheaa!
Ei suinkaan! Maailmanlaajuisessa katastrofissa on, paremman adjektiivin puutteessa, jotain kovin "siistiä". Harmaassa arjessa taistellaan sellaisia epäselviä vihollisia vastaan kuin lainanlyhennykset, päivähoito, tenttiputki, opintotuen loppuminen kesken ja vaikkapa klassiset parisuhdeongelmat.
Mutta kun katastrofi iskee, tylsän ja epäolennaisen kanssa säätely on historiaa. Tilalle tulee vain yksi, äärimmäisen yksiselitteinen ja selkeä ongelma: hengissä pysyminen.
Kohti ryntäävän zombimassan tehokas niittäminen on freudilaisen euforista. Kuulen huudon Hunterin! Heti sydän takoo nopeammin, aistit terästyvät, värit ovat elävämmät. Tämä on elämää!
Ydinsodan tuhoamassa maailmassa vaeltaessani tunnen olevani yhtä luonnon kanssa. Ei enää häiritseviä ihmisiä, ei ärsyttävästi sirkuttavia lintuja, vain esteettisesti kauniita raunioita ja kaikkea hienoa ilmaista krääsää löydettävänä. Välillä ammun harrastusmielessä pari Kuolonkäpälää.
Olen maailman kuningas ja valtikkani on rynnäkkökivääri.
Sirkat sirittää, robot virittää
Romantisoiduissa katastrofeissa on puutteita. Huonoon scifiin pohjautuva höpöhöpö hallitsee. Scifiskenaariolla saadaan oikea ahdistavuus kauas ja väkivaltakin kohdistuu epäinhimillisiin vastustajiin. Niitä ei tarvitse sääliä, koska säälittävää ei ole. Sivuvaikutuksena 50-luvun tyyppinen, puhtaasti vastustajaa demonisoiva propaganda, tuottaa yhdentekeviä vihollisia. Locusteilla ja khimeroilla ei ole valmista historiaa, ne ovat vihollisen pahvikuvia.
Bethesda näytti Fallout 3:lla, että homma on hanskassa. Nyt se voisi kääntää katseensa menneisyyteen, peleihinsä Terminator: Future Shock ja Terminator: SkyNET. Kaikki tuntevat terminaattorit. Mikä voi mennä pieleen pelissä, jossa ihmiskunnan rippeet taistelevat olemassaolonsa puolesta tekoälyn johtamia robottijoukkoja vastaan? Aikaisemmin meni pieleen termiksien muuttaminen helposti hajoaviksi leluiksi, mutta hullunkin pitäisi nähdä lisenssin piilevä potentiaali.
Kutsukaa minua nek-romantikoksi, mutta jostain syystä elävien kuolleiden maailmanvalloitus soittaa sydämessäni outoja kieliä. Ehkä se on peilausta johonkin realismiin: verrattuna verenhimoisiin, teknisesti edistyneisiin muukalaisiin, elämä hitaiden zombien valtaamassa Maassa tuntuu vielä mahdolliselta, kunhan on huolellinen.
Myös Dead Rising ja Left 4 Dead ovat askeleita oikeaan suuntaan, mutta zombikatastrofissa on edelleen paljon käytettävää. Olen ehtinyt pelata Left 4 Deadia "jopa useita tunteja", millä normilehdessä olisin saanut rykäistä arvostelun. Tyydyn vain toteamaan, että olen vaaaarsin innoissani sillai hullu ja puuro -tasolla, mutta.
Dead Rising on toki hilpeä löträys ja Left 4 Dead pirteän menevä zombiräiskintä, mutta siitä on vielä matkaa elokuvien kolme astetta synkempiin visioihin. Left 4 Dead esimerkiksi jättää vielä käyttämättä puremasta leviävän zombifikaation. Minun pitäisi pelätä, minulla onkin pirun hauskaa.
Peter Pandemia
Kyllä minä taas kuulostan keskenkasvuiselta, eikö vain? Harmailla, arjen musertamilla ihmiskuorilla on vaikeuksia ymmärtää pelaajan maailmankuvaa, johon näyttää kuuluvan ylilyövää väkivallan ihannointia. Kuinka joku voi edes leikisti innostua tappamisesta keskellä maailmanloppua? Pakkohoitoon keskustaleireille moiset!
Pelaajilla on käyttöjärjestelmässään dual boot. Meillä on yliluonnollinen kyky elää samaan aikaan sekä uni- että peliversumissa, kaksien pelisääntöjen mukaan. Ei yksikään pelaaja oikeasti usko, että ydinsodan pahin seuraus on isot vihreät mutantit, taistelu teknisesti valovuosia edellä olevaa vihollista vastaan on voitettavissa tai elävien kuolleiden kanssa peuhaaminen on hauskaa, vaikka se BB:ssä siltä näyttää.
Me ymmärrämme vaivatta, että pelit tekevät sitä, minkä parhaiten osaavat: ottavat tosielämässä oikeasti ikävän asian (sota, väkivalta, aseet, ylinopeutta ajavat huonot kuskit, veljensä kanssa asuva työtön putkimies, jalkapallo) ja vääntävät siitä romantisoidun, sensuroidun, puhtaasti viihdyttävän peliskenaarion. Vakaumuksellinen sivaripasifistihumanisti voi olla aidosti innoissaan, kun Fallout 3:een tuli ensimmäinen erittäin tabun aiheen mahdollistava modi, mutta se ei vaikuta hänen arkietiikkaansa mitenkään.
Mieluummin pamaus kuin pihinä
Pelilliset maailmanlopuissa vellomiset ovat kuin halpa videotykki: kontrastia ei ole tarpeeksi. Hopeasienipilvillä ei ole mustaa, ei edes harmaata reunaa. Esimerkiksi katastrofipeleissä vain Half-Life 2:n maailma on ainoa, jossa edes vähän sivutaan siviiliväestön elämää muukalaisten Maassa.
Jopa säteilypuhdistetussa Fallout 3:ssa kukaan ei kärsi, vaikka elää karussa postapokalyptisessa autiomaassa. Ilmeisesti purkkiruokaa riittää, koska maanviljelyksestä ei näy jälkeäkään. Tai sitten pikku hiljaa kaikki liittyvät Raidereihin, jotka tyydyttävät proteiinintarpeensa pitkää sikaa metsästämällä.
Tyypillinen pelikatastrofi muistuttaa sitä kohtausta Dawn of the Deadissa, jossa punaniskat vetävät bisseä, perhe evästä, ja esiin möyrivät zombit tarjoavat viihdyttävän maalitaulun. Katastrofipeleissä saa synkkäruuvia vääntää lisää, kyllä me kestämme.
Kunhan ei käännetä kierrosta liikaa ja siirrytä ilmastonmuutosskenaarioiden pariin. Liika Gore vetääkin jo naaman valkoiseksi.
"Maatasi uhkaa aavikoituneesta Espanjasta saapuva pakolaisjoukko! Taistele lääkkeistä muiden ryöstäjien kanssa tulvan alle jääneessä Euroopassa. Jäätynyt Britannia ja metaanipäästöjen autioittama Siperia tarjoavat aarteita niille, jotka uhmaavat supertornadoja."
Epämiellyttävästä totuudesta tulee epämiellyttävä peli.
