Missä miehet ratsastaa?

Artikkeli on luettavissa Pelit.fi:ssä 3.9.2008.

Kun wanha kansa totesi että "Ei sota yhtä miestä kaipaa", wanha kansa todella horisi omiaan.

Syyskuun 26. päivänä vuonna 1983 Neuvostoliiton ohjusjoukkojen everstiluutnantti Stanislav Petrov pelasti ihmiskunnan maailmanlopulta. Vaikka ohjusvaroitusjärjestelmä kertoi Neuvostoliittoa kohti lentävistä kapitalistiohjuksista, Petrov tulkitsi sen olevan virhehälytys, eikä ottanut edes yhteyttä esimiehiinsä. Koska nämä olisivat doktriinin mukaan (varsinkin juuri silloin vallinneessa kireässä maailmantilanteessa) määränneet välittömän vastaiskun, hyvä, että se yksi mies oli mies paikallaan.

Bring the boys back home!

Minä haluan miehet takaisin sotaan. Pelibisnes kaipaa juuri näitä petroveja, joilla on selkeä näkemys asioiden oikeasta laidasta ulkoa opitun doktriinin asemasta. Kuinka kauan vielä pelissä pysyneet vanhan kaartin mestarit, kuten Peter Molyneux (49), Shigeru Miyamoto (55), Sid Meier (54), Warren Spector (53), Mike Singleton (57), Gabe Newell (45) ja Hideo Kojima (44) jaksavat taistella tuulimyllyjä vastaan oman visionsa miekalla? Missä ovat uudet raskaan kaliiberin pelintekijät? Edustaako Cliff "Gears of War" Blezinski (33) uuden sukupolven legendoja?

Kun ennen pelimarkkinoille heitti kiven, se osui ihmiseen. Ei ihme, että MicroProse tekee parhaat lentosimut, vetäähän sitä vanha hävittäjälentäjä "Wild Bill" Stealey. Sen paras kaveri on Sydney Meyer, joka tekee kanssa aika hyviä pelejä. Hei, Lord British kertoo taas uudesta Ultimastaan! Taas uusi ja parempi pelimoottori, vieläköhän se on siinä kuninkaana!

Stealeyt ja Britishit olivat firmojensa patruunoita, jotka saivat itsenäisesti ohjata firmojaan. Aina se ei ole hyvä juttu, esimerkiksi Stealey ajoi menestyvän firmansa maahan älyttömällä kolikkopeliprojektillaan.

Mikä tärkeintä, he antoivat kasvot peleilleen. Nimettömyyttä ja tuotebrändiä korostava peliteollisuus tekee piratismin helpommin hyväksyttäväksi. Hahmottomalta osakeyhtiöltä on helpompi varastaa kuin vaikka Warren Spectorilta, jonka pelejä rakastaa, ja josta on juuri pää hyväksyvästi nyökkyen lukenut hyvän haastattelun.

Kekkosista Vanhasiin

Peliteollisuuden siirryttyä kvartaalitalouteen värikkäät persoonat on korvattu toimitusjohtajilla. He ovat silmänkääntäjiä, jotka tavalla tai toisella yrittävät saada kvartaalit näyttämään positiivisilta, koska osakkaille merkitsee rahan lisäksi myös massi. Toimareilla on toki mielipiteitä, varsinkin omien tuotteidensa erinomaisuudessa. Pelintekijöillä taas on värikkäitä, osuvia mielipiteitä, mutta ne kuullaan jurrissa baaritiskillä eikä niistä voi kirjoittaa. Viralliset mielipiteet ovat rajattuja ja valvottuja.

Pelin tekemisessä on tärkeintä, että se valmistuu budjetissa ja aikataulun mukaan, ei niinkään, onko se pelinä kelvollista kummoisempi. Onneksi edelleen löytyy tuntemattomiksi jääviä sankareita, jotka jaksavat pusertaa tosissaan ihan vain, jotta lopputulos on jotain, josta kehtaa olla ylpeä.

Jopa jossain GTA IV:n, maailman ehkä tunnetuimman pelibrändin, satojen kuhnureiden parvessa on tasan tarkkaan myös se yksi kuningasmehiläinen, joka viime kädessä pitää langat käsissään ja varmistaa että GTA on GTA. Tiimityötä mitenkään väheksymättä, kaikissa ihmisten muodostamissa klönteissä on aina se, joka johtaa, ne, jotka osaavat ja ne, jotka lossaavat osaavansa. Liian usein jälkimmäiset pannaan johtamaan.

Tuntemattomat sotilaat

Pelit haluavat elokuvien ja musiikin joukkoon, mutta jos pelimaailman käytännöt siirretään musiikkimaailmaan, saisimme lukea jotain seuraavaa: "Warner Bros. on ostanut Master of Puppets -lisenssin Elektralta. Warner julkaisee sarjan seuraavan osan, Master of Puppets VIII: Death Magnetic ensi syksynä. Se julkaistaan samaan aikaan CD-soittimille ja kannettaville tarkoitettuna MP3-käännöksenä. Sarjan aiemmista osista tuttu Metallica toteuttaa myös Death Magneticin."

Musiikki myydään tekijöiden nimellä, elokuvatkin silloin kun niiden takaa löytyy tunnettu tekijämies. Tutulla nimellä on helpompi ajaa uusi brändi sisään. Peliteollisuus elää melkein kokonaisuudessaan pelibrändien varassa, jossa nimi ja sen perässä numero myy. Tekijää ei kansa tiedä ja ehkä ei haluakaan tietää.

Kysymys on vain kouluttamisesta. Kun alun alkaen pelit tuotaisiin hyllylle tekijä tai tekijätiimi edellä, ehkäpä jopa tavisten harmaa massa oppisi tuntemaan miehet pelien takana. "Minä arvostan enemmän Polyphony Digitalin herkkää ohjaustuntumaa Gran Turismoissa kuin Microsoft Game Studion moninpeliin nojaavaa design-filosofiaa Forzissa", analysoisi Nivanperän Rane.

Sama se kuka tekee

Mutta hetkinen! Sitähän yritettiin! Ironisesti juuri Electronic Arts aloitti nimensä mukaisesti idealismi edellä. Sen mielestä pelit olivat uutta taidetta, ja ensimmäisissä peleissä tekijöiden nimet pantiin uljaasti kanteen. Myöhemmin EA otti tyypillisellä osakeyhtiön älykkyydellä ideologiakseen tehokanalan, ja syötti lihamyllyyn sellaiset hyvin tunnetut valmiit brändit kuin Bullfrog, Westwood ja Origin. Ilmeisesti liittyen yhä pahenevaan pulaan pelintekijöistä EA on suorittanut julkisia katumusharjoituksia ja myöntänyt, että avain hyviin peleihin on kehittäjien itsenäisyys. Pelintekijät saavatkin jatkossa pitää oman nimensä. "Loistavaa!", kommentoi tietoa EA Employee #3782-M.

Electronic Artsin tuleva alajaos Take-Two hallitsee ostajansa tekniikan. Bioshockin teki 2K Boston/2K Australia. (Rattaat pyörivät hiljakseen tyhjää.) Heidät tunnettiin aikaisemmin nimellä Irrational Games, mukana vanha Looking Glass -veteraani Ken Levine. (Kiinnostusvaihde menee silmään!). Jopa maailman tunnetuimmasta pelistä, GTA IV:sta, vastaa mieleenjäävä Rockstar South eiku North.

Mitä tapahtui? Paljastuiko, että ihmiset viis veisaavat siitä, kuka pelin on tehnyt? (Ainakin noina ankeina aikoina kun pelaaminen oli vain lapsille ja lapsentasoisille nörteille.)

Vai olisiko peliteollisuus oppinut läksynsä musiikkiteollisuudelta? Jos tähdille antaa liikaa vipuvartta, niistä tulee oikullisia primadonnia, jotka vaativat aivan liikaa rahaa. Tuotevetoisuus helpottaa asioita: Jos Call of Duty 4:n tehnyt Infinity Ward tulee liian kalliiksi, otetaan vitosta tekemään hyllyltä Treyarch. Ei sillä ole väliä, sillä Call on Call vaikka sen tekee kuka.

Mutta henkilöityneessä viihteessä se ei onnistu. Jos Death Magneticiin vaihdetaan Metallican tilalle Manowar, se vaikuttaa jo vähän enemmän. Elokuvissakaan vaihdos ei suju, vaikka tekijät olisivat suurimmaksi osaksi samat. Spielbergilla oli Kubrickin designdokumentit, silti Kubrickin haudalla multa lensi ja kivet kääntyivät, kun A.I. jatkoi sen hyvän lopetuksensa ohi ja tuhoutui 20 minuutin Spielberg-epilogissa.

Onhan pelimaailmassakin omat supertähtensä, esimerkiksi Valve ja Blizzard, jotka kummatkin saavat tehdä täsmälleen mitä haluavat, koska haluavat. Tai Hideo Kojima: pienempi pelilegenda tuskin olisi saanut lisätä yhdeksäntuntiseen anime-elokuvaansa interaktiivisia osuuksia. Väitetään, että Kojima ei siirry tekemään oikeita elokuvia siksi, että silloin ne kilpailisivat oikeiden elokuvien kanssa. Pahimmassa tapauksessa fanien kritiikittömästi palvomasta pelilegendasta tuleekin Japanin Uwe Boll.

Silti, puolessa välissä Solid Snaken urologista kertovaa 15 minuutin dialogivälivideota, on pakko myöntää, että tässä on kuitenkin mies, joka järkähtämättä ajaa omaa visiotaan omalla pelikäsialallaan. Parempi sekin kuin pelimerkonomien toteuttamat kaavapelit.

Entäpä everstiluutnantti Petrov? Hän sai haukut, hänen sotilasuransa tuhoutui ja hänet pakotettiin eroamaan armeijasta. Vasta 1998 kerrottiin, miten oli käydä ja kuka sen esti.

Olisi kannattanut painaa nappia.

Niko Nirvi kannattaa valistunutta yksinvaltiutta ja kommentointimahdollisuuden poistamista YouTubesta. Hän on huolestunut pelijournalismin kulmakivien rappeutumisesta: miten onnistuu nimien tiputtelu, jos rahvas ei tiedä kenestä puhutaan?

Lisää aiheesta

  • Palkintojen aika

    Vuoden lopulla pidetyssä Niko2008-gaalassa arvovaltainen raati valitsi kuluneen vuoden merkittävimpiä pelikulttuuritapahtumia. Äänestys sujui täydellisen yhteisymmärryksen merkeissä.

    Vuoden peli: The Witcher Enhanced Edition

    Jopa Ron Perlman äännestäisi Enhanced Editionia koko…
  • Arcademäen sankarit

    www.animal-crossing.com/cityfolk

    Animal Crossing on enemmän harrastus kuin peli, sillä säännöllisellä ja pitkäjänteisellä paneutumisella Eläinristeyksestä saa eniten irti.

    Elämäsimulaattori Animal Crossing on Nintendon omalaatuinen virtuaalinukkekodin, kalenterin, tamagotchin ja…
  • Pelifornication

    Toimittaja Nirvi on Gamestoliiton parisuhdeneuvoja, joka opettaa pelaajia ymmärtämään erilaisia pelejään ja pelialustojaan. "Jengi hei, älkää jähmätkö!" on hänen sanomansa maailmalle. Vapaa-ajallaan toimittaja Nirvi pelaa vain venäläisiä strategiapelejä, vain mustalla PC:llä,…