Monster Hunter 3 Ultimate (Wii U, 3DS) – Mitä isompi hirviö, sitä isompi lakki

Julkaistu: 9.4.2013
Kirjoittaja: Juho Penttilä

www.monsterhunter.com

Hirvimetsällä juoksutin saalista eläkeläisten tulilinjalle, hirviömetsällä pääsen kaatamaan ladon kokoisen saaliin silmästä silmään.

Ennen lähtöä leiristä tarkistan varusteet: ruokaa, juomaa ja riittävästi ammuksia. Tundran hyinen tuuli iskee kasvoille, mutta lagombinnahkaiset varusteeni pitävät lämpiminä. Mammuttimaiset popot ovat laumana liikkeellä, eivätkä tunnu välittävän minusta. Ei niiden tarvitsekaan, sillä tänään en ole turkisten perässä. Tavoitteena on pahamaineinen barioth, joka hyökkäsi karavaanin kimppuun.

Tiedän, ettei barioth suostu kuolemaan nopeasti tai helposti. Siksi lataan maaliammukset, jotta pysyn otuksen jäljillä, jos se pyrkii karkuun. Uppouduin siihen niin, että unohdin tarkkailla ympäristöä. Yht’äkkiä lennän kaaressa ilman poikki, kuin voimakkaan hännän iskusta.

Kömmin jaloilleni ja näen sen vain kymmenen metrin päässä. Lumivalkea, lähes parikymmentä metriä pitkä puolitraakki, jolla on liskomainen ruumis ja tiikerimäinen pää. Bariothin suusta työntyy esiin kaksi kirkkaan oranssia, veitsenterävää raateluhammasta.

Mutta se on saalis ja minä olen saalistaja. Jahti alkakoon. Vielä minä sinusta saappaat saan!

**Zinogre on jo niin kova, että se vaati koko ryhmän yhteispeliä.**

Käsikonsoli ja kikkakonsoli

Ultimate on laajennettu versio muutaman vuoden takaisesta Wiin Monster Hunter Tristä (Pelit 6/2010, 90 pistettä). Mukana on koko Trin sisältö plus hirviöitä ja metsästysmaasto ainoastaan Japanissa julkaistusta PSP:n Monster Hunter Portable 3:sta sekä varta vasten Ultimatea varten kehitettyä uutta jahdattavaa. Koska jo alkuperäinen Tri oli vähätellen sanotusti laaja, on Ultimate massiivinen paketti. Lisänimi ei siis ole tuulesta temmattu.

Capcom toivoo pelin nousevan myös maailmalla samanveroiseksi miljoonahitiksi kuin Japanissa. Grindiseikkailu ilmestyy Wii U:n lyhyen uran kuivimmalla pelikaudella, ja samalla 3DS:n vireimmällä sesongilla. Molempien alustojen versiot ovat muuten identtisiä, mutta ainoastaan Wii U:lla pääsee nettimetsälle muiden kanssa.

Samassa huushollissa voi kimppapelata maksimissaan neljä 3DS:ää tai yksi Wii U kera kolmen käsikonsolin. Hahmon siirtäminen onnistuu eri alustojen välillä, mutta se vaatii 3DS:n eShopista ladattavan ohjelman, jota ei arvosteluhetkellä ollut vielä saatavilla.

Yksinpelaajan apuna hääräävät Tristä tuttu Cha-cha, sekä uusi tuttavuus Kayamba. Pikkumiehet ovat korvaamaton apu yksinäiselle metsästäjälle, ja saapa toisen mukaan myös moninpeliin, jos ihmispelaajia ei ole kahta enempää.

Mogava tavata

Monster Hunterin idea loistaa jo sarjan mielikuvituksettomasta nimestä. Peli etenee tehtävä kerrallaan, kaadetaan aina vain isompia hirviöitä. Maastoista ja hirviöiden ruhoista saa tarveaineita, joista väsätään entistä tehokkaampia talikoita ja kestävämpiä kuteita. Hahmo ei Monster Hunterissa kehity, ainoastaan hahmon garderoobi.

Hirviömuotigurua ei pakoteta valmiiseen muottiin, sillä aseensa ja sitä myöten taistelutyylinsä saa valita vapaasti. Ainoastaan panssarit on luokiteltu joko lähitaistelijoille tai pitkän matkan ammuskelijoille. Yksinpelin tarina on heppoinen peruste jatkuvalle dinoveren vuodatukselle.

Trin nettipelikeskuksena toiminut Loc Lacin aavikkokaupunki on korvattu Ultimatessa kauniilla Tanzian satamalla. Toisin kuin Loc Laciin, Tanziaan pystyy lähtemään myös offline-tilassa omin päin, vaikka moninpeliin tarkoitettujen tehtävien vastukset ovat monin verroin yksinpeliä kovempia.

Kohti suuria tekoja

Uudelle pelaajalle Monster Hunter on kylmä kylpy. Alun ohjenuorista ja neuvoista huolimatta mikään ei tunnu toimivan kuin muissa peleissä. Näppäimet ovat oudoilla paikoilla, liikkuminen erikoista, tavaraa tuntuu tulevan joka suunnalta eikä niistä saa selvää, mikä on hyödyllistä ja mikä romua. Kaikki aseet tuntuvat toinen toistaan työläämmiltä, eikä tarinakaan vaikuta hääppöiseltä. Missä on suuri seikkailu, missä egoa hivelevä nostatus ja voimafantasia?

Suurta seikkailua kaipaavan kannattaa siirtyä seuraavaan peliin. Nykymuodin vastaisesti Monster Hunter vaatii ihan oikeaa työtä ja vaivannäköä. Pelimekaniikka ei kumarra millekään konventiolle, vaan tottelee omaa logiikkaansa. Tai vähän valehtelen, sillä taisteluiden fyysisyys, väistöjen staminan kulutus ja vastaavat tuovat väistämättä mieleen erinomaisen Demon’s Souls ja Dark Souls -kaksikon. Vaan kuka on ottanut oppia keneltä Monster Hunterin Japanin-suosion huomioon ottaen?

Monster Hunter vaatii pelaajaltaan paljon. Jos aseiden oikeaoppisen käsittelyn, väistelyiden ja torjumisten ajoitukset, ja ennen kaikkea vastaan tallustavien jättiliskojen ja -nisäkkäiden liikkeiden tarkkailun sisäistää, niin koukutus on taattu.

Kun alussa jo pelkkä ylikasvanutta pinkkiä velociraptoria muistuttava great jaggi tuotti vaikeuksia, niin voi pojat sitä euforista onnistumisen tunnetta, kun kymmeniä tunteja myöhemmin onnistun kaatamaan sähköä sylkevän, moninkerroin vaarallisemman lagiacrus-vesipedon! Kaikki se tuntikausien harjoittelu ja treenaaminen, kaikki varusteiden vaivalloinen kasaaminen kannatti.

Kun Monster Hunterin koukku iskee, se ei hevillä irtoa. Ehdin käyttää yli 70 tuntia arvosteluversion pelaamiseen, ja silti metsästyksen kutsu on kova. Tuntuu, että yksinpelistä ei ole puoletkaan nähtynä, enkä ole ehtinyt kuin raapaista moninpeliä. Nähtävää, tehtävää ja koettavaa on vielä kahmalokaupalla. Sääliksi käy vain niitä onnettomia peliparkoja, jotka yrittävät tulla minun ja Monster Hunterini väliin.

Lakisääteinen valitus

Koska Wii U -versio perustuu 3DS-versioon, joka perustuu Wii-versioon, ei graafinen loisto ole lähelläkään edes parin vuoden takaista keskitasoa. Kulmikkaat maastot eivät juuri haittaa, sillä niiden suunnittelussa on onnistuttu vangitsemaan jokaiselle metsästysalueelle hieno, uskottava ja luonnollisen kaunis tunnelmansa. Sitä tukee erinomainen äänisuunnittelu vesiputousten pauhusta tulivuoren jyrinään ja itämaisen puron lempeään solinaan. Hirviösuunnittelu on niin ikään erinomaista, ja ennen kaikkea jättihirviöiden liikkuminen luonnollisen raskasta.

Mikä taas nousee ihan oikeaksi ongelmaksi molemmissa versioissa on typografia. Wii U:lla tekstifontti on niin onnettoman pientä piiperrystä, että silmiin sattuu. Vastaavasti 3DS:llä se on levitettyä suttua.

3DS-pelaajille Circle Pad Pro -lisätatti on ehdoton, sillä sukeltelu ja vedenalainen taistelu on täyttä tuskaa kosketusnäytön kamerakontrolleilla. Tatti julkaistiin Euroopassa maaliskuussa.

Monster Hunter 3 Ultimate on huikean huomionarvoinen tapaus, jonka pelkään jäävän turhan monelta kokematta joko vanhahtavan grafiikkansa tai tavallista jyrkemmän aloituskynnyksensä takia. Se on todella sääli, sillä Monster Hunter on hyvällä tavalla vanhanaikainen helmi nykyajan tylsän pulleassa hittipelimassassa.

Hirviömetsä vaatii paljon, mutta antaa enemmän takaisin.

Juho Penttilä

Wii U, 3DS

**Monster Hunter näytti itseltään jo ensiesiintymisessään PlayStation 2:lla.**

Idän ihmehirviö

Japanilaiset rakastavat kaikkea Monster Hunteriin liittyvää. Nousevan auringon maassa hirviönmetsästyspelit myyvät kuin häkä, ja niiden ympärille on syntynyt kasa oheistuotteita sarjakuvista korttipeleihin. Neliosainen Monster Hunter Orage -manga käännettiin jopa suomeksi, harmi että sarjakuva oli täysin sysipaska.

Monster Hunter ei ollut välitön hitti edes Japanissa. Ensimmäinen Monster Hunter oli vuonna 2004 PlayStation 2:n harvoja nettipelejä. Vaikka peliä pystyi pelaamaan pitkät pätkät myös yksinpelinä, oli suurin osa sisällöstä pelattavissa ainoastaan netissä.

Vuotta myöhemmin PSP:lle käännetty Monster Hunter G sai lisänimekseen Portable ja avasi rahahanat. Japanilaisessa kulttuurissa kokoontuminen kahviloihin pelaamaan tuttujen ja tuntemattomien kera ei ole mikään ihmetys, ja juuri sellaiseen pelaamiseen kannettava Monster Hunter oli omiaan. PSP-versiossa ei päässyt metsästämään netissä, mutta paikallinen moninpeli korvasi puutteen moninkertaisesti.

Jälkikäteen on epäselvää, siivittikö Monster Hunterin suosio PSP:tä vai PSP Monster Hunteria, mutta kummin päin tahansa, Sonyn käsikonsoli ja Capcomin metsästyspeli olivat voittamaton yhdistelmä. PSP-versiot takoivat noin 4 miljoonan kappaleen myyntejä Japanissa.

Sarjaa jatkettiin liukuhihnalta. Lukuisista lännessä näkemättömistä Monster Hunter -peleistä ylivoimaisesti mielenkiintoisin on pc:lle julkaistu täysverinen mörppi, Monster Hunter Frontier, johon on julkaistu jo huimat 16 lisälevyä. Frontier on käännetty jopa Japanissa piskuiseen suosioon jääneelle Xbox 360:lle.

Sonyn ja Monster Hunterin yhteinen taival tuntui tähtiin kirjoitetulta, minkä takia olikin yllättävää, että Monster Hunter Tri hyppäsi PS3:lta Wiin kelkkaan kesken kehityksen. Pelisarjan suosion kannalta se ei ollut huono asia, sillä Tri nousi kaikkien aikojen myydyimmäksi ei-Nintendon Wii-peliksi Japanissa.

Sonyläiset eivät jääneet osattomiksi, sillä PSP sai oman Monster Hunter Portable 3:nsa, joka aiemmista Portableista poiketen ei ollut käännös, vaan oma pelinsä Tri-mausteilla. Japanissa julkaistava Monster Hunter 4 tulee suoraan 3DS:lle. Se on ensimmäinen kerta sarjan historiassa, kun uusi peli julkaistaan suoraan käsikonsolille.

Käsikonsolivetoisuus selittänee myös sarjan heikomman menekin lännessä, sillä länsimaalaiset pelaavat pelinsä kotona ja moninpelinsä netissä. Itse tosin syytän sarjan nimeä. Eihän peli nimeltä Monster Hunter voi erottua pelihyllystä! En millään usko, että Call of Duty pääsisi nykyisiin myyntimääriinsä, jos nimenä olisi Soldier Shooter, tai Super Mario Mushroom Jumperina tai NHL otsikolla Brain Damager.

...eikun juuri siksi se toimii.

Juho Penttilä