Murrosiässä

Niko Nirvi on Pelit-lehden virallinen laudator temporis acti, menneen ajan ylistäjä. Hän kohtaa elämän myrskyt hymy huulillaan ja mottonsa mielessään: Nunc est bibendum.

* * * * *

Kun viisitoista vuotta sitten Pelit avasi silmänsä uuteen maailmaan, se maailma oli kovin, kovin erilainen.

Se oli rotupuhdas maailma. Konsolit olivat olemassa omassa maailmankaikkeudessaan, josta ei ollut käytännössä mitään yhteyttä meidän tietokonepelaajien maailmaan tai päinvastoin. Amiga eli kukoistuskautensa iltapäivää, PC aamupäivää ja kuusnelosen aurinko oli melkein laskenut.

Se oli naiivin varastamisen maailma. Piratismia ei kukaan pitänyt rikoksena, eikä se ollut joka jannun ulottuvilla, vaan vaati pääsyä piireihin. Crew'n warepomot saivat kaman ulkomailta joko postissa tai ne imutettiin sisäpiirien pirakannuista hitailla modeemeilla. Sitten ne levisivät laukussa kulkevasta levykeboksista vaihtotalouspohjaiseen lähijakeluun kouluissa ja kopiokerhoissa.

Se oli yksinäisten pelaajien maailma. Moninpeli oli melkein tuntematon käsite, mikäli ei ollut yliopisto-opiskelija, joka pystyi opiston päätteeltä pelaamaan taianomaisessa internetissä vaikka Paranoiaa. Ennen Pelit-lehteä moninpelikokemukseni rajoittuivat nollamodeemilla (se on kaapeli) pelattuun Populoukseen ja yritykseen pelata Falconia ST:n ja Amigan välillä. Tosin jo pari vuotta myöhemmin, Doomin ja Command & Conquerin mukana, moninpeli levisi ensin lähiverkkoihin ja myöhemmin Quaken vedossa internetiin.

Se oli rajoitettujen yhteyksien maailma. World of Warcraftin asemasta pelattiin purkkiroolipelejä, (surullisen)kuuluisimpana ehkä Legend of the Red Dragon eli LORD. Jos purkissa oli tarpeeksi linjoja, LORD oli selvä MMORPG. Sitä samaa kaman ja tasojen keräystä se on kuin WoWikin, paitsi että peli päättyi, kun joku surmasi Punaisen Lohikäärmeen. Ja muut pelaajat olisivat surmanneet sankarin, kun heidän huolella kasattu hahmonsa haihtui resetissä.

Se oli korkeatasoisen journalismin maailma. Internetin puuttuessa tärkeimpiä infolähteitä olivat lehdet. Suurimpana erona nykymenoon useimmissa lehdissä toimittajille oikeasti tärkeää oli pelaaminen, ei oman egon epätoivoinen esiin nostaminen ja liturginen nuoleskelu. Roolimallilehteni oli (ja on) Computer Gaming World. Sen kirjoittajien ei todellakaan tarvinnut vakuutella itselleen ja lukijoille, että he oikeasti rakastavat videopelejä.

Se oli hieno maailma.

Jos metsään haluat mennä nyt et takuulla ylläty

Pitkän linjan pelaajilla on tapana muistella 90-lukua pelaamisen kulta-aikana. Kyllä se sitä olikin ja selvistä syistä. PC:n mukana saatiin vihdoin niin paljon konetehoa ja levytilaa, että oli mahdollista tehdä oikeita simulaattoreita, strategia- ja roolipelejä, sellaisia, joista kuusnelosen ääressä ei edes uskaltanut haaveilla.

Pelibisneksen dynamiikka oli ihan toista. Pelifirmoja oli paljon, pörssiin listautuminen ikävine seurauksineen ei ollut tappanut luovuutta ja pelien kehitys oli suht halpaa, joten pelilajien ja pelien runsaus oli häkellyttävä. Puhtaan kakkendaalin osuus oli iso, mutta osumia jysähteli myös maalitauluun. Kehitys kulki lujaa ja uusien ideoiden tulva sai peliskenen tuntumaan tuoreelta.

Siihen verrattuna nykymeno on pysähtynyttä. Isot pörssiyhtiöt tekevät muutamaa erilaista, suuren yleisön makuun vesitettyä pelityyppiä, ja Graalin malja on saada aikaiseksi rahaa jauhava brändi. Grafiikka on toki nättiä ja pelien taso melko vakiohyvä, mutta korkeat kehityskustannukset eivät suosi kokeilua, outoja aiheita tai niche-ryhmien pelitarpeen tyydytystä.

Mutta kyllä nykyäänkin tulee ihan tarpeeksi hyviä pelejä, ettei tarvitse puutteessa riutua. PC-puolella pienjulkaisijat ovat osoittautuneet elinvoimaisiksi ja julkaisevat hyvää kamaa, mitä on vaikea huomata, koska mediat eivät niitä noteeraa.

Ajat muuttuvat ja ihmiset sopeutuvat, jopa minä. Yksi asia on kyllä lopullisesti mennyt ja sitä kaipaan: yllätyksellisyys.

Kuvittele, että olet menossa naimisiin. Ennen kuin morsian on kotona valmiiksi asennettuna, olet lukenut hänen täydellisen elämänkertansa vanhempien ja psykologin kommentein varustettuna sataan kertaan, selannut täydelliset päiväkirjat plus nähnyt tonnin kotivideoita ja kolmen tunnin pornovideon. Siinä ei paljon muita yllätyksiä tule kuin ikäviä. Luvatusta kolminpelistä ei ole puhettakaan, kaksinpelikin toimii vain harvoin. Grafiikka vaatii aamuisin anti-aliasointia, ja kaiuttimista kuuluu häiritsevän paljon nalkutusta.

Kuka vielä muistaa, kun ennen asensi tuntemattoman pelin ja yllättyi iloisesti: Mein Gott, tämähän on hyvä! Tällainen oli esimerkiksi UFO: Enemy Unknown. Vaikka yritän aktiivisesti olla saamatta tulevista peleistä muuta kuin minimimäärän tietoa, käytännössä tietämättömyyden autuus on mennyttä. Viimeksi Space Rangers 2 pääsi oikeasti yllättämään.

Pelien elinkaari on täysin absurdi: eniten, pisimpiä ja perinpohjaisimpia juttuja pakerretaan ennen julkaisua, arvostelut ovat mitä ovat, jopa Zeldan tapainen megapeli saatetaan arvostella parin alkukentän perusteella ennen kuin peli alkaa, ja arvostelun jälkeen suurin osa peleistä unohdetaan saman tien. Sitten vingutaan silmät suurina pelikulttuurin perään.

No, katsotaan nyt, mihin seuraava viisivuotiskausi vie.

laatikko

Pessimistinen juhlabonuskolumni!

Pelit-lehden viisitoistavuotisen elämän aikana on tapahtunut monta mullistusta. Mitkä kolme ovat ne suurimmat?

Nro 3: 3D-kiihdytys

3D-kiihdytyksen merkitystä pelaamiselle ei voi ymmärtää, jollei ole elänyt esikiihdytetyssä ajassa. Prosessoriparka yritti oman työn ohessa paiskia kamaa ruudulle, tekstuureita oli vähän mutta onneksi ne olivat karkeita.

Kun toimittaja Laaksonen näytti, miten Quake pyörii 3D-kiihdytettynä, se oli niitä harvoja kertoja, kun äimistyin. Vähän aikaisemmin olin messuilla kateudesta vihreänä katsellut PlayStation-ihmevehkeen Resident Evil -peliä.

Olen visioinut kaksi vastaavaa tapausta, fysiikkakiihdyttimet ja tekoälykiihdyttimet. Fysiikkakortista tuli todellisuutta, kuka ottaa seuraavan askeleen?

Nro 2: PlayStation

Konsoleiden pitkäaikainen markkinajohtaja Nintendo näytti aivan liikaa lasten tv:ltä, ja PC oli suurimmalle osalle ihmisiä käsittämätön ja pelottava. PlayStation iski täsmälleen oikeaan rakoon ja sen mukana pelaaminen murtautui valtavirtaan, eikä mikään ole sen jälkeen ollut entisellään.  Suuri syy oli PlayStationin todella onnistunut markkinointi, joka rikkoi "pelit ovat lapsille" -stereotypian ja korvasi sen onnistuneesti "Pleikkari on klubidudeille" -stereotypialla.

Massamarkkinoista innostunut peliskene muuttui kuin Suomen koululaitos. Nyt mennään luokan hitaimman mukaan, lahjakkaita muistetaan puheissa. Iskulauseena on "Haaste ei ole viihdettä!"  Pleikkarin vanavedessä uutta keppihevosta etsineet kulttuuritoimittajat teroittivat sulkakynänsä ja sepittivät ulkopelillistä soopaa niin että häränhännästä kuoriutui karvat.  Huonot vatkasivat Laraa, nokkelammat osasivat ratsastaa Resident Evilillä ja Final Fantasy VII:lla.

Nro 1: Internet

Mutta vain yksi asia muutti pelaamisessa kaiken, ja se on internet.

Piratismista tuli jokamiehenoikeus, joka onnistuu nappia painamalla yksinkertaisemmaltakin päällikkötason pelimieheltä, jonka kova palkka ei riitä peleistä maksamiseen.

Kun Rooman foorumilla esilukija kerran kuussa jakoi viisautta, nyt valtava plebeijimassa huutaa tosiaikaisella torilla toistensa suuhun. Datan tilastollinen käsittely tyyliin MetaCriticin matemaattiset keskiarvot toimii kuin demokratia: ei edes etäisesti niin kuin pitäisi, mutta jollain tasolla.

Moninpelistä tuli arkipäivää, edistyneet pelikoneet tarjoavat 32–128 pelaajan räiskintäsessioita tai satojen, tuhansien pelaajien roolipeliyhteisöjä. Ennen peleiltä sai ja piti vaatia hyvää tekoälyä, nyt se on ajan hukkaa. Asiantuntijat valistavat, että eihän peliä X kukaan yksin pelaa, netissä vaan pelkästään.

Pelien, tv-sarjojen ja musiikin imuttaminen netistä tekee kaikki yritykset sensuuriin turhiksi. Jos EU:n muumiopoliitikot saavat aikaan lain väkivaltaisten pelin kieltämisestä, pelaajaan sillä ei ole muuta vaikutusta kuin piratismin räjähdysmäinen leviäminen. Me kammottavan videolain veteraanit tulemme tukemaan taistelua fasismia ja sensuuria vastaan.

Tulevaisuudessa internet syö pelilehdet ja pelikaupat. Kysymys on enää aikataulusta. Ikävin puoli tästä on jo nähtävissä: tiedosta ja peleistä tulee kertakäyttötavaraa, joka pari vuotta ilmestymisensä jälkeen on hävinnyt tai käyttökelvotonta.

Lisää aiheesta

  • Palkintojen aika

    Vuoden lopulla pidetyssä Niko2008-gaalassa arvovaltainen raati valitsi kuluneen vuoden merkittävimpiä pelikulttuuritapahtumia. Äänestys sujui täydellisen yhteisymmärryksen merkeissä.

    Vuoden peli: The Witcher Enhanced Edition

    Jopa Ron Perlman äännestäisi Enhanced Editionia koko…
  • Arcademäen sankarit

    www.animal-crossing.com/cityfolk

    Animal Crossing on enemmän harrastus kuin peli, sillä säännöllisellä ja pitkäjänteisellä paneutumisella Eläinristeyksestä saa eniten irti.

    Elämäsimulaattori Animal Crossing on Nintendon omalaatuinen virtuaalinukkekodin, kalenterin, tamagotchin ja…
  • Pelifornication

    Toimittaja Nirvi on Gamestoliiton parisuhdeneuvoja, joka opettaa pelaajia ymmärtämään erilaisia pelejään ja pelialustojaan. "Jengi hei, älkää jähmätkö!" on hänen sanomansa maailmalle. Vapaa-ajallaan toimittaja Nirvi pelaa vain venäläisiä strategiapelejä, vain mustalla PC:llä,…