Nnirvi: Ihanan fantastista

Jos scifi ja fantsu tappelis, kumpi voittais? Fantasia tietenkin, se on nähty niin tv-sarjoissa, kirjoissa kuin peleissäkin. Scifireppana kaipaa järeämpää remonttia kuin pikkusievän uudelleen nimeämisen spekulatiiviseksi fiktioksi.
Nnirvi

Ihanan fantastista!

Sitä luullaan, että pelaajat haluavat autoja ja aseita, mutta ehei, keijuja ja tonttuja sen olla pitää. Fantasia veti Vuoden peli -äänestyksessä poikkeuksellisen hyvin enkä minä ollut poikkeus.

Kerran vuodessa kolumni syntyy autopilotilla, koska saan kirjoittaa omista Vuoden peleistäni. Nyt se onkin tosi helppoa, sillä tärkeimmät valintani ovat täsmälleen samat, samassa järjestyksessäkin, kuin vuonna 2013: ensin Legend of Grimrock, sitten Dark Souls. Kakkosilla terästettyinä mutta kuitenkin.

Vaan niinhän minä vuoden 2014 juttuni lopussa taitavasti ennustinkin. Pieleen meni vain Witcher 3, mutta se ei ollut minun syyni.

 

Synkkäkivi Etelän median riippana

Copypaste-journalismi olisi muuten vaivatonta, mutta mitä sellaista voin sanoa Legend of Grimrock II:sta mitä en olisi jo sanonut, tai mitä Juho Penttilä tässä lehdessä sanoo?

Esimerkiksi sen, että myös eDomen vastaavassa kisassa Grimrock II vei suomipeleissä voiton ja olisi varmaan pärjännyt pirun hyvin niissä muissakin sarjoissa, jos se olisi hyväksytty ehdokkaaksi.

Ja nyt keksinkin sanottavaa. Legend of Grimrock II:n yllättävä menestys Suomessa ei ole ainakaan median ansiota: Google löytää kolme vaihtelevan mittaista arvostelua, pois lukien Pelitin lähes näkymätön kevyt puffaus. Grimrock II menestyi siis melkein omilla ansioillaan.

Grimrockin kansansuosio paljastaakin valuvian uudessa pelimyönteisessä Suomessa. Täällä pelialan uudessa Mekassa peli noteerataan kotimaisessa kulttuurikirjoittelussa varmasti vain silloin kun sen julkaisee Supercell tai Rovio, ja kaikki muu paitsi mobiili on turhaa. Tai no ehkä Remedy. Tärkeintä on raha.

Suuren suomalaisen kulttuurikritiikkiä tihkuvan päivälehden hakuun kirjoitin "angry birds", komeat 421 osumaa, "rovio" 415 osumaa. Tosin Clash of Clans tuotti vain hikiset 73 osumaa mutta Supercell rapsakat 262. Remedyt, trialsit ja muu höpö jäivät kymmeniin.

Läpällä kirjoitin "grimrock".

Haullasi 'Grimrock' ei löytynyt yhtään hakutulosta.

Kappas vain.

 

On niin vaikeaa, niin vaikeaa

Jos Grimrockista on vaikea keksiä uutta sanottavaa, myös Dark Souls 2:sta on jo kaikki oleellinen sanottu, mikä sekin on toistoa Dark Soulsista.

Taistelen siis tuulimyllyjä vastaan. Lopetetaanko yhteissopimuksella se pakollinen maininta pelin myyttiseksi muodostuneesta "vaikeudesta"? Joka perkeleen clickbait-tuherruksessa "vaikeutta" korostetaan enemmän ja rankemmilla vertauksilla, ihan kuin siitä saisi achievementin jossain imaginäärisessä kisassa. Vaikeuden alleviivaaminen on vain merkki siitä, että pelijournalistin kokemus kyseisestä pelistä on olematon tai vähäinen.

Toinen ilmiö oli outo binaarivääristymä, joiden uhrien mukaan Dark Souls on paras peli ikinä, mutta Dark Souls 2 yököttävää rahvaalle kevennettyä kakkendaalia. Totta sikäli, että parempi teknologia pois lukien Dāku Souru Tsū häviää oikealla Dark Soulsille kaikessa muussa paitsi moninpelin toteutuksessa. Se on kakkosessa naitettu peliin ihailtavalla tavalla, ilman että muiden pelaajien kanssa tarvitsee (eikä edes voi) chattailla tai mölistä mikkiin. Niin tai näin, Soulsien keskenäisellä paremmuudella ei ole mitään väliä, koska ne painivat omassa sarjassaan.

Siksi toivonkin, että From Softwaren alustarasistisesta syrjähyppy Bloodbornesta huolimatta firmalla on jo Dark Souls III tulilla. On niin työlästä keksiä uusia Vuoden peli -ehdokkaita.

 

Jumalaisen originaalia

En tiedä, mikä keijujenhalaaja minusta on tullut, mutta kolmaskin valintani on ehtaa fantasiaa. Tosin se joutui kärsimään edes vähän epävarmuutta.

Pelasin syksyllä pitkän pätkän Divinityn alkua ja pitkän pätkän Wastelands 2:n alkua. Kumpikin kiinnosti, mutta valitsin joulunpyhien powerpeliksi Divinityn, koska siinä oli monipuolisempi ja omaperäisempi pelimekaniikka. Muutenhan kumpikin on jämäkkä, vanhoja arvoja hienosti kunnioittava roolipeli.

Kumpaakin yhdistää myös se, että ilman joukkorahoitusta niitä ei olisi. "Joukkorahoitus on parasta!", kuten Juho “Seikkailupelien historia” Kuorikoski Pattayalta twiittasi. Ja edustaa vähemmistöä, sillä vuoden 2014 pahiksiin kuuluvat joukkorahoitus ja ennen kaikkea Steamin Early Access -ohjelma.

Veikkaan, että Steamissa lienee pahan maineen pohja. Kickstarterissa joukkorahoitus oli vielä piilossa, mutta Steamissa jokainen stiimari voi yhdellä klikkauksella pientä pränttiä lukematta hassata viikkorahansa hädin tuskin jotenkuten pyörivään pelinraakileeseen. Samalla pelien ennakkojulkaisu on räjähtänyt täysin käsistä.

Luulen, että ihmiset olettavan saavansa jotain Minecraftin tyylistä, eli keskeneräisen, mutta silti ihan toimivan pelin, jota vain laajennetaan. Kuppainen kehitysversio on ikävä yllätys.

Kerrataan vielä: joukkorahoitus/early access on kuin arvan ostamista hyvän asian vuoksi. Sillä kerätään rahaa pelinkehitykseen siinä vaiheessa kun se (yleensä) on vielä toimimaton löntti. On totta, että todennäköisyys siihen että peliä ei tule tai että se on täysi paska, on merkittävä ja kasvaa koko ajan. Minulla tosin on ostettuna noin 60 Kickstarter- tai Early Access -peliä. Olen polttanut näppini vain pari kertaa, mutta toisaalta suurin osa peleistäkään ei vielä ole virallisesti valmis.

Jos et kestä huijareita, pysy pois politiikasta, eli jos Early Access tai joukkorahoitus saa viharauhasen sykkimään, unohda ne. Anna meidän hölmöjen rahoittaa Elitet ja Pillars of Eternityt, ostat ne sitten valmiina. Vastapalvelukseksi riittää että et foorumeilla vuoda lisää myrkkyä kaatopaikalle.

 

Komento takaisin

Tänä vuonna toimituksen Vuoden peli -valinta oli 25 prosenttia työläämpää, kun yritimme (turhaan) saada linjaa valintoihin neljällä ehdokkaalla. Päätin unohtaa loput 80/90-luvun roolipelipastissit ja "Helpompi on kamelin mennä neula silmästä kuin Dark Souls" -pelit, sillä aina on tilaa koko maailman armeijoille.

Massiivinen strategiapeli modernista sodankäynnistä eli Command: Modern Air/Naval Operations,i kavereille COMANO, ei varmasti ole maailman hauskin tai nätein peli, mutta harvoin sitä saa todistaa varman kestoklassikon syntymää. COMANOn edeltäjä, Harpoon II(I) hallitsi genreään kaksikymmentä vuotta (1994-2014), eikä se vieläkään varsinaisesti lepää telakalla.

Command: Modern Air/Naval Battles ei ole peli jota pelaan jatkuvasti, mutta se raapii kyllä paikkaa, jonne muut pelit eivät yletä.

 

Viikon voittaja

Yksi peli, jonka olisi pitänyt kuulua listalleni, on 7 Days to Die. Vaikka se löytyy Tuukan listalta, en voi osoittaa samaa ammattitaidottomuutta, koska 7 Days on Early Access -peli joka ilmestyy virallisesti vasta tänä vuonna. Seiskasta ilmeisesti puuttuu jotakuinkin enää zombivekkuleiden viilaaminen finaalikuntoon.

7 Daysissa zombiesurvival kohtaa Minecraftin ja voittaa, koska siinä on se yksi asia joka Minecraftista puuttuu: peli. Jatkuvasti kehittyvä Seiska oli jo alkuvuonna 2014 täysin pelattava ja pääsi heti suosikkilistalleni kun ymmärsin sen pelimekaniikan.

Vaikka AAA-peleissä homma ei mennyt putkeen, minulle 2014 ei ollut yhtään hassumpi pelivuosi. Tälle vuodelle ei vielä ole odotuksia, mutta lonkalta arvaan että ehdokkaani vuoden 2015 peleiksi ovat 7 Days To Die, Bloodborne ja Witcher 3. Jätän vielä yhden paikan auki Underworld Ascendatille.