Palkkapäivä on duunarille kuukauden kohokohta. Palkkapäivä on kooppaajille vuoden kohokohta.
Saavumme kohteeseen. Tasteful-yökerhon ovimies vilkaisee meitä epäluuloisesti, mutta päästää pukumiehet sisälle. Klubin harvat asiakkaat tanssivat teknorytkeen tahdissa kuin piuhoihin kytketyt zombit, joiden seassa liu’umme huomaamattomasti henkilökunnan tiloihin. On toiminnan aika. Pukeudun naamioon ja kaivan taskustani äänenvaimennetun pistoolin. Minuuttia myöhemmin klubin vartijat makaavat raatoina lattialla.
Etenemme kohti yökerhon johtajan työhuonetta, jossa himoitsemamme saalis sijaitsee. Onneksemme Dallas löytää kuolleelta vartijalta avainkortin, jolla pääsee suoraan toisen kerroksen toimistoon. Wolf jää varmistamaan alakerran, muu joukko jatkaa yläkertaan. Hoxton löytää kassakaapin ensimmäisenä, asentaa muoviräjähteen ja räjäyttää kaapin oven auki. Sullomme rahat reppuihin ja pingomme vauhdilla kohti pihalla odottavaa pakoautoa.
Siviilit hälyttävät virkavallan paikalle, mutta liian myöhään. Kun ensimmäiset poliisiautot saapuvat yökerhon pihaan, olemme jo kaukana rikospaikalta. Ryöstö on ohi vajaassa kymmenessä minuutissa.
Taalat taskuun, Dallas & Chains
Ensimmäinen Payday (Pelit 12/2011, 84p) oli hyvä työnäyte ruotsalaiselta Overkillilta. Neljän hengen yhteistyöräiskintä muistutti enemmän kuin vähän Left 4 Deadia, epäkuolleiden sijaan Paydayn pankkiryöstöissä tosin ammuttiin poliiseja. Virkavallan väkivaltainen vastustaminen ja panttivankien ottaminen on moraalisesti arveluttavaa, mutta virtuaalirikollisen elämässä on jotain kummallisen tenhoavaa.
Jatko-osa parantaa tärkeimmillä osa-alueilla, erityisesti tehtäväkirjo on aiempaa selvästi laajempi. Pankkiryöstöjen, koruliikkeiden tyhjentämisen ja ostoskeskusten tuhoamisen lisäksi osallistutaan huumekauppoihin tai anastetaan taideteoksia gallerioista. Keikat ovat ani harvoin tismalleen samanlaisia, sillä npc-hahmot, turvakamerat ja esineet sijoitellaan kenttiin sattumanvaraisesti. Myös rakennusten pohjapiirustukset saattavat muuttua.
Jotkut tehtävät ovat moniosaisia. Eräässä toimeksiannossa puolustetaan huumeluolaa poliisien rynnäköltä ja valmistetaan metamfetamiinia, seuraavaksi huumeet vaihdetaan tietoihin vihollisjengin liikkeistä ja lopulta viholliset väijytetään ja anastetaan näiden rahat. Vaikka metamfetamiinin kokkaus ei sujuisi kuin Breaking Badissa, virheensä voi paikata tehtävän myöhemmissä vaiheissa. Kuten Samuel L. Jackson sen sanoi: jos sinulla on ongelma, ammu sitä AK:lla.
Taitavat ryöstäjät voivat selvitä keikoistaan ilman tulitaisteluja, mutta yleensä hälytys tai siviilien soitto tuo poliisit paikalle. Toisinaan myös järjestäytynyt rikollisuus sekoittaa lusikkansa soppaan. Rivipoliisit on helppo pitää aisoissa panttivankien avulla, vaikka rynnäkön aikana sinivuokkoja tulvii sisään ovista ja ikkunoista. Paydayn tulitaistelut ovat tyydyttäviä, vaikka ohjaustuntuma ei ole counter-strikemaisen hienostunut. Kunnolla osuakseen on sihtailtava rautatähtäimen läpi ja pysyttävä aloillaan.
Tunnelman tiivistyessä tarkka-ampujat kansoittavat läheiset katot ja erikoisjoukot yrittävät taltuttaa roistonelikon. SWAT-joukot eivät ole vielä suuri ongelma, mutta pomminpurkuhaarniskaan verhoutunut Bulldozer, kilven takana lymyävä Shield ja etälamautinta käyttävä Taser aiheuttavat rosvoille harmaita hiuksia.
Persoonallinen pankkirosvo
Haastavimmista tehtävistä nettoaa miljoonia, mutta harmittavasti suurin osa summasta siirtyy rikollisen eläkerahastoon. Rahalle olisi parempaakin käyttöä, sillä kaikki Paydayssa maksaa – paljon. Laadukkaimmat rynnäkkökiväärit kustantavat satoja tuhansia, ja myös aseiden ja ryöstönaamioiden muokkaaminen maksaa pitkän pennin. Edes kykypisteiden sijoittamisesta taitopuihin ei selviä ilman maksua. Huippurikolliseksi halajavan täytyykin hinkata haastavimpia tehtäviä lukemattomia kertoja.
Rahan lisäksi onnistuneista keikoista palkitaan kokemuksella. Tasojen karttuessa käyttöön avautuu parempaa suojavarustusta ja aseistusta, mutta toisinaan raskas varustus kerää vain turhaa huomiota. Puvun alle kätketty luotiliivi ja housun lahkeeseen sullottu kiikarikivääri eivät ole ammattilaisen valinta, sanoisi herra 47.
Tehtäviin kannattaa valmistautua huolella, sillä keikalle saa ainoastaan kaksi asetta ja vain muutaman varusteen. Erilaisia rynnäkkökiväärejä, haulikoita, konepistooleja ja pistooleja on parikymmentä erilaista, joita kaikkia voi säätää muun muassa erilaisilla tähtäimillä, lippailla ja kädensijoilla. Näpertely tulee kalliiksi, sillä yksinkertaisetkin päivitykset maksavat kymmeniä tuhansia.
Aseiden ja naamioiden kustomoinnissa riittää valinnanvaraa, mutta niiden avaaminen vaatii käteisen lisäksi tuuria. Onnistuneen tehtävän jälkeen pitää valita kortti kolmesta vaihtoehdosta. Kortin paljastuttua rikollinen palkitaan joko käteisellä tai uusilla kustomointimahdollisuuksilla. Ratkaisu tuntuu liian sattumanvaraiselta. Muokkausmahdollisuuksien avautumisen olisi voinut sitoa aseiden tapaan pelaajan tasoon.
Asevalintojen ohella pelityyliin vaikuttaa hahmonkehitys. Tasonnousujen yhteydessä rikollinen palkitaan kykypisteillä, jotka voi sijoittaa rikollisneron, teknikon, enforcerin tai ghostin puihin. Rikollisnero keskittyy muiden manipulointiin ja joukkuetovereidensa auttamiseen. Teknikot hallitsevat laitteet, kuten räjähteet, miinat ja porat. Enforcer on nelikon tulivoimaisin ja kestävin, ghost puolestaan erikoistuu hiljaiseen tappamiseen. Halutessaan pisteitä voi sijoitella myös useamman hahmoluokan puihin.
Rikollisen hauskaa!
Payday 2 on puhdas moninpeli. Tehtäviä voi toki pelata tekoälytoverien kanssa, mutta perässä hiihtävistä älykääpiöistä ei ole kuin lihamuuriksi. Tumpelot eivät osaa noukkia kentistä mukaansa edes ryöstösaalista. Porien käyttäminen, tiirikointi ja panttivankien vahtiminen jäävät täysin pelaajan harteille.
Tekoälyvastustajat sen sijaan ovat yllättävän älykkäitä. Poliisijoukot ryhmittyvät järkevästi, suojautuvat kulmien taakse ja pyrkivät sumputtamaan rosvonelikon eri ilmansuunnista. FBI-yksiköt puolestaan pyrkivät pelastamaan panttivankeja. Erikoisjoukot saattavat saapua paikalle helikopterilla ja vyöryä rikollisten kimppuun katolta. Virkavallan voi myös kuulla kommunikoivan keskenään radion välityksellä.
Äänimaailma ja musiikit ovat muutenkin laadukkaita. Aseiden äänet, roistojen kommentointi ja siviilien pelokas suhtautuminen ryöstäjiin rakentavat autenttista tunnelmaa samalla kun taistelun tiimellyksessä kiihtyvä musiikki laittaa veren kiertämään vilkkaammin. Graafisesti Payday on kaukana loisteliaasta. Etenkin hahmoanimaatiot näyttävät kömpelöiltä, vaan mitä pienistä, kun karun ulkokuoren alta löytyy herkullinen yhteistyöräiskintä.
Pojasta polvi paranee. Overkill on hionut Paydayn jatko-osasta nautinnollisen paketin. Left 4 Copsin keikoissa on mukavasti vaihtelua, ja ne pystyy läpäisemään monilla eri tavoilla. Intensiiviset tulitaistelut imaisevat mukaansa ja myös rikollisen alter-egon kehittäminen ja varustaminen uusilla leluilla koukuttaa. Aloittelevan rikollisen elämä tosin voisi olla helpompaa, sillä Paydayn tutoriaali kilpailee vuoden turhakkeen arvonimestä yhdessä kaupunkimaasturin ja pantittoman pullon kanssa.
Innostuin Paydaysta enemmän kuin uskalsin odottaa. Räiskintä naittaa yhteen Left 4 Deadin ja Brinkin parhaita puolia ja lisää keitokseen rikollisen hyvän sivumaun. Taidan olla Tukholma-syndrooman uhri, mutta pakko se on sanoa: Overkillin kakkoskeikka on menestys.
Markus Lukkarinen
86
