Joskus pienillä asioilla on suuri vaikutus. Villen ensimmäinen pelikone muuttui neljännesvuosisadassa kokonaiseksi pelimuseoksi.
Tampereen Museokeskus Vapriikkiin avataan loppiaisena 2017 Suomen pelimuseo, joka kertoo suomalaisen pelaamisen historiasta viime vuosituhannen alusta aina nykyiseen mobiilibuumiin asti.
”Suomen pelimuseo kertoo, mistä digitaalinen pelaaminen Suomessa alkoi, miten se kehittyi vuosien saatossa ja miten se päätyi nykyiseen asemaansa. Vaikka museon pääpaino on digitaalisissa peleissä, emme unohda muita pelejä, kuten lauta- ja roolipelejä”, tutkija Outi Penninkangas Rupriikista tiivistää tulevan museon.
Museolle konekokoelmansa lainaa Pelikonepeijoonit, joka on kolmen pelikoneharrastajan yhteenliittymä. Mikko Heinonen, Ville Heinonen ja Manu Pärssinen keräsivät pelikoneita jo ennen kuin retropelaamisesta tuli trendikästä, saati että harrastuksella oli vielä nimeä. Kolmikon henkilöhistoria liittyy kiinteästi museoprojektin kehitykseen.
”Elettiin jotakin vuotta 90, 91, hankin Villelle toisen koneen, kun meillä oli vain yksi pc ja pelikone piti saada pikkuveljellekin. Kaveri tarjosi kuusnelostaan halvalla, ostin ja hajotin koneen melkein heti yhdessä kokeilussani. Tajusin, että koneethan eivät maksa mitään. Hankin toisen, kolmannen ja ne tavallaan alkoivat tehdä pesää”, Mikko muistelee.
”Aika pian siitä Suomeen tuli lama ja realisointikeskukset. Muistan, että maksoin 50 markkaa jumalattomasta laatikosta laitteita. Siinä oli Sharppia, Commodore 16 ja kaikkea sellaista. Olin koko pienen ikäni haaveillut, että pääsisin pelaamaan MSX-pelejä ja tajusin, että nythän koneet irtoavat halvalla. Pitää vain löytää pelit ja vehkeet.”
Nykyään Pelikonepeijooneilla on varastoissaan satoja eri koneita ja tuhansia pelejä. Harvinaisia koneitakaan ei enää saa halvalla, sillä keräilijöitä piisaa muitakin.
”Aikaisessa vaiheessa tajusin, että kokoelmani alkoivat olla jotain itseäni suurempaa. Olen aina ajatellut meidän koneitamme nimenomaan kokoelmana enkä sijoituksena. Meille on tarjottu peleistä ihan hulluja rahoja, Sachenin Nintendo-piraattikaseteista esimerkiksi tarjottiin suoraan 600 dollaria kappaleelta. En myynyt, vaikka en välitä niistä yhtään. Pelin arvo ei ole setelinipussa, vaan fiiliksessä, kun käynnistän pelin ja näen sen toiminnassa. Nostalgia, kokemus, tunne määrittää, onko peli hyvä vai ei.”
”Viimeisen kymmenen vuoden aikana olemme pomputelleet ajatusta, että koska perustetaan museo. Meillä on ollut motto, jonka Manu saattoi lainata jostain: games are meant to be played, not displayed. Muistan, kun Game On -näyttely tuli Suomeen. Näyttelystä oli pyritty tekemään kokemus, jossa pelattavat pelit olivat iso osa kokonaisuutta. Vakuutuin, että jos pelinäyttely joskus tehdään, kaiken on oltava pelattavana”, Pelikonepeijoonien Mikko Heinonen kertoo.
Pelikonepeijoonien kokoelmista tehty ensimmäinen näyttely oli jo vuosituhannen alussa Tyrväässä. Sen jälkeen käytännössä aina, kun Suomessa on ollut peliaiheinen näyttely, koneet ovat olleet lainassa Pelikonepeijoonien varastoista. Pelikonepeijoonit ovat puolivahingossa keränneet eri näyttelyissä kokemusta siitä, kuinka kauan pelikoneet kestävät näyttelyolosuhteissa. Kolikkopelihalleihin suunnitellut arcade-koneet ovat helpompia ja halvempia korjata kuin kotioloihin tarkoitetut konsolit ja tietokoneet. Pelikonepeijooneilla on nyt hyvä tuntuma siitä, kuinka usein koneita pitää jatkuvassa näyttelyssä huoltaa ja vaihtaa.
Suomen pelimuseon avainideana on, että pelikoneita ei katsella klähmäisen pleksin takaa vaan kaikkea pääsee kokeilemaan. Museossa pelit esitetään esineiden sijaan elävinä kokemuksina, juuri niin kuin ne on tarkoitettukin. Museoon tulee muun muassa pelihalli, jossa on näytillä varsinaisia arcade-koneita edeltäneet elektromekaaniset pelikoneet, joissa alkeellinen elektroniikka yhdistyy mekaaniseen toimintaan. Lisäksi näytillä on peliharrastajien huoneita eri vuosikymmeniltä.
Myös lautapelikattaus kuulostaa kiinnostavalta. Tampereen museoiden kokoelmista löytyy sisällissota-teemainen Punaisten ja valkoisten taistelu Suomessa 1918 -lautapeli, joka julkaistiin jouluksi 1918. Liian pian -termiä ei ilmeisesti viime vuosituhannen alussa vielä tunnettu. Kokoelmissa on myös 12-tahoinen noppa 1900-luvun alusta, ja Nordicin eli Risto Hiedan Miekka ja Magia -roolipeliin liittyviä esineitä. Nykyaallon lautapeleistä arkistoissa on muun muassa Touko Tahkokallion tekemiä Eclipse-strategiapelin kehitysmateriaaleja.
Museossa pyöritetään aktiivista tapahtumakalenteria, jossa nähdään seminaareja, gamejameja, esportsia, pelimaratoneja ja harrastajakokoontumisia. Kaikki visiot saavat museolle kaavaillun 400 neliömetrin tilan tuntumaan jopa pieneltä. Pelimuseota varten ei palkata uusia työntekijöitä, vaan Vapriikin nykyiset työntekijät hoitavat myös pelimuseoon liittyvät tehtävät muiden töidensä ohessa. Museotoimintaan kuuluu paljon muutakin kuin pelkät näyttelyt, sillä pelimuseon myötä käynnistyy myös systemaattinen pelikulttuuriaineiston keräys.
Suomen pelimuseo syntyy Vapriikissa sijaitsevan Mediamuseo Rupriikin, Pelikonepeijoonien ja Tampereen yliopiston yhteistyöprojektina. Avoimen Tampereen tuki ja Tampereen kaupungin museopalveluiden rahoitus takaavat 200 000–300 000 euron panostuksellaan, että Vapriikkiin saadaan pelikulttuuria esittelevä näyttely. Projektille haetaan lisärahoitusta Mesenaatin joukkorahoituspalvelussa minimissään 50 000 euroa, jotta näyttelyssä olevia koneita pääsisi pelaamaan eikä vain katsomaan narun takaa. Mitä enemmän lisärahaa saadaan, sitä monipuolisempaan tutkimustyöhön museossa päästään.
Yhteisörahoitettu museoprojekti on ensimmäinen lajissaan Suomessa, joten pelaajilla on harvinaisen hyvä tilaisuus osoittaa yhteisönsä voimaa. Huhtikuun lopussa projekti oli kerännyt alle 23 000 euroa, joten minimitavoitteeseen on vielä matkaa.
