Nnirvi uskoo, että kun maailman jokainen ihminen hyväksyy pelaamisen ja jokainen peli sopii jokaiselle ihmiselle vauvasta vaariin, avaruusalukset tulevat ja vievät meidät Paratiisiin.
* * * * *
Kun minä olin pieni poika, tyhmät aikuiset pitivät pelaamista nörttien hommana. Toista se on nykyään: Tiedon ja valistuksen aikana ei enää puskasta huudella.
Kun Radio Rock kiekaisi radiossa ensi kerran, käänsin autoradioni sen taajuudelle enkä ole vaihtanut kuin kerran. (Lapsi oli kyydissä ja jo Esileikkikoulun traileri kuulosti roisilta) Varsinkin aamulla Heikelä, Linnanahde et kumppanit vetävät Korporaatiossa hyvää showta. Musiikkikin vaihtelee Kotiteollisuudesta Metallicaan ja takaisin.
Eräänä aamuna voimakaksikko oli haastatellut ammattipelaajaa, joka kepittää Project Gotham Racingia rahaa vastaan. Olisi pitänyt lyödä radio kiinni, sillä tavallisesti hauska, fiksu juontajakaksikko peltsahti kunnolla aina kuntosalikorttia myöten. Itkin otsa rattia vasten, kun iältään pelisukupolveen kuuluvat rockmiehet puhuivat peleistä samalla asiantuntemuksella kuin mummut.
Linnanahteelle koko ajatus peliliigoista ja rahapalkinnoista oli kuin aurinkokeskeinen maailmankuva keskiaikaiselle kirkolle. Eihän se vaadi yhtään mitään, kun sipseiltä haiseva läski nörtti parkkeeraa leveän perseensä tuoliin ja painaa konsolin nappia. Heikelä on sentään sunnuntaipelaaja (Boxilla FIFAa) ja vaikkei tietoa ollutkaan, jonkun asteista puoliymmärrystä kuitenkin.
Pelit ovat yrittäneet osaksi valtavirtaa jo kauan, ja kuvittelin että PlayStation oli se suuri käännekohta. Ehkäpä kaikki eivät saaneet muistiota.
Toisaalta pelithän ovat nykyajan rock'n rollia. Vielä on jotain, mitä vanhukset eivät ymmärrä ja voivat paheksua. Musiikki kun on sitä, että sipseiltä haiseva läski nörtti parkkeeraa leveän perseensä tuoliin ja painaa tietokoneen nappia.
Helkkarin telkkari
Mistään asiasta ei tule kansan syvien rivien hyväksymää tai edes etäisesti ymmärtämää, jollei sille ole sijaa tyhmistimessä. Olen nähnyt plesiosauruksen Loch Nessissä ja Elviksen Myyrmannin parkkihallissa, mutta hyvää peliohjelmaa en ikinä enkä missään.
Maailman tunnetuin ammattipelaaja, Fatal1ty, uskoo (hänen on tietysti pakkokin uskoa) pelien merkitykseen tulevaisuuden katsojaurheiluna. Nettipelaamisen esikuvamaassa Koreassa pyörivät pelikanavat Starcraft-matseineen tuntuisivat ennustavan näin käyvänkin.
Teoriassa pelit sopivat hyvin penkkiurheiluun. Tapahtumia on enemmän ja mielenkiintoisempana kuin vaikka Korporaation hyväksymissä sivustaseurausviihdelajeissa eli jääkiekossa, jalkapallossa ja pakastekuivatussa tylsyydessä, formuloissa. Kai niissä pitää vahvasti samaistua johonkin yhteisöön tai sankariin että sisältö aukeaa. Onneksi näitä ei enää ole pakko katsoa, ja digiajan parhaana aikaansaannoksena formulat on eristetty MTV3:n Maxu-kanavalle.
Suomessahan oli tai on Game.tv (tai Peli.tv) joka pyöri jonkun digikanavan nurkassa ja näytti ainakin Battlefield 2 ja 2142-matseja. Sen muutaman kerran, kun satuin ohjelmaan törmäämään, matsin televisiointi sujui olosuhteet ja resurssit huomion ottaen aika hyvin. Myös ongelmat tulivat hyvin esille.
Helppoa toimintaa
Jos heikko sisältö unohdetaan, jäkiksessä, futiksessa ja formuloissa on kaksi suurta bonusta, mitä telkkarissa esittämiseen tulee. Kummassakin koko urheilun suuri juhla on näkyvissä kerralla. Kun kentällä tai radalla tapahtuu jotain bonuskiinnostavaa (vamman teeskentely, leikkitappelu tai tappava onnettomuus), sen huomaa välittömästi ja kamera kohdistuu siihen valon nopeudella. Pelissä monitorin kylmä silmä pystyy kattamaan vain pienen alueen pelistä, ja jos sen ulkopuolella tapahtuu jotain, tilanne on ohi ennen kuin "kamera" on paikalla.
Toiseksi tosisporttia on yksinkertaisenkin helppo seurata. Potkupallossa ja jääkiekossa peliväline määrää tapahtumien fokuksen, formuloissa pääasiassa riittää, että kyttää niitä muutamaa kärjessä ajavaa. Kaikkea muuta voi käyttää kevennyksenä. Peleissä tapahtumat eivät koskaan kohdistu yhteen kohtaan (paitsi tietysti futis-, jäkis- ja autoilupeleissä), eikä ole helppo ymmärtää, kuka on johdossa tai miksi joku voitti.
Kysymys on tekniikasta
Jotta peleistä saadaan katsojaurheilua, ne täytyisi ensin suunnitella siihen. Se, että hiirellä kelluu pelimaailmassa Spectator-tilassa, ei ehkä ole se toimivin tapa.
Pokeria näytettiin telkkarissa jo 70-luvun puolessa välissä. Vielä vuosituhannen vaihteessa shöw oli sitä, että juontajat(kin) arvuuttelivat pelaajien kortteja. Kun niitä ei edes ole pakko aina näyttää, ei pokeri oikein ollut parasta viihdettä.
Hitti (no tavallaan) tv-pokerista tuli 2004, kun NHL meni lakkoon ja puuttuvien matsien tilalla näytettiin pokeria. Eihän siitä olisi tullut mitään, jollei 2003 olisi keksitty pokerikameraa, joka näyttää, mitä kortteja kukin pelaaja saa. Vain se teki tv-pokerista kiinnostavaa, jännittävää ja lisäksi opettavaista seurattavaa.
Pelit tarvitsevat pokerikameraa vastaavan systeemin. Niissä pitää olla sisäänrakennettu tuki pelin televisioinneille. Otetaan vaikka nettipelisuosikkini Quake Wars ja kehitetään siihen ulosantimoduuli, Cut of the Director.
Ensinnäkin kentästä pitää näkyä kartta, jossa näkyy selkeästi joka ikinen pelaaja. Tämä helpottaa merkittävästi kokonaistilanteen hahmotusta ja mahdollisten taktiikoiden arvailua. Nopealla osazuumilla kartta näyttää tarkasti kulloisenkin sotatoimikohteen ympäristön, jolloin taistelua öljyjalostamon herruudesta on helppo seurata. Pelaajaa klikkaamalla kamera siirtyy näyttämään, mitä se pikku vintiö tekeekään.
Lisäksi kentälle pistää pystyä valmiiksi määräämään virtuaalikameroita, joita voi valita abouttirallaa näppäimen painalluksella. Aina kun ohjaaja/selostaja näkee jotain kiinnostavaa kameroita selatessaan, hän pystyy salamannopeasti hyväksymään sen katsojille näytettäväksi. Tietysti jos suoraan lähetykseen ei ole painetta, mahdollisuus koko matsin nauhoitukseen on oltava.
Lyödään päälle vielä hyvä juontaja, niin varmasti peleistä tulee samanlainen hittiohjelma kuin pokerista. Eli kun maailman huiput kohtaavat, sitä voi Suomessa seurata B-kanavalla ja yöllä.
Tee se itse
Tai sitten ei tule. Suurelle yleisölle peleissä on liikaa väkivaltaa ja liikaa tapahtumia. Jääkiekostakin menisi idea, jos maalivahdit poistetaan ja Ässät-HIFK päättyy 341–158. Veikkaan, että korkeintaan aktiivinen nettipelaaja jaksaa seurata, miten RäppiMies84 hanskaa de_dustin, mutta moninpelaajat ovat pieni kohderyhmä.
En jaksaisi itsekään. Peli.Tv:n (tai Game-Tv:n) matseja tuli seurattua 15 minuutista puoleen tuntiin, mutta siinä oli tarpeeksi. Korealaisia peliohjelmia olisi kiva nähdä muutama, mutta niitäkin ammatillisista syistä.
Pelaajana en edes ymmärrä tätä sivustaseuraamisen ideologiaa. Koko pelaamisen idea on siinä, että passiivisen osaajien kyttäämisen asemasta saa itse kokea jotain arkimaailman rajat ylittävää.
Vähäistä aistiärsykettä kaipaavat sohvaperunat saavat vapaasti jännittää makkara kädessä, meneekö Kimi maaliin vai varikolle, mutta onhan se pirusti hauskempaa osallistua netissä virtuaalikilpailuun ja itse vetää ensimmäisenä maaliviivan yli.
Mihin kehitys enää johtaakaan? Tätä vauhtia pian ihmisen perusvietit kuten suvunjatkaminen katsotaan tylsänä ruudulta sijaistekijöiden suorituksena.
Kolumni on luettavissa 31.1.2008.
