Pillars of Eternity: White March Part 1 DLC - Uusi lumi on vanhan surma

Päivitykset parantavat taistelusysteemiä, jonka saa automaattisesti pysähtymään, jos jotain reagoimisen arvoista tapahtuu.

White March -lisäosa kertoo, kuinka jäinen ja luminen maa saadaan ylös lamasta. Ei talkoilla ja pakkolaeilla, vaan taikavoimilla.

Obsidianilla ymmärretään nostalgian voima. Vuoden alussa ilmestynyt Pillars of Eternity (Pelit 6-7/15, 91 p) markkinoitiin kansalle Baldur’s Gate -sarjan henkisenä jatkona eikä lupaus jäänyt vain markkinointipuheisiin. Roolipeli tavoitti hienosti ysärifiiliksen. Riittävä vaikeustaso ruokkii saavutuksen tunnetta, tarina pitää mielenkiintoa yllä ja käyttöliittymä voisi olla sujuvampi.
White March -lisäosan innoituksena toimii Icewind Dale -roolipeli, joka pyöri samalla moottorilla kuin Baldurit. 
Esikuva näkyy ja tuntuu, sillä tarinan sijaan pääosaan nousee taistelu. Lumisessa Icewind Dalessakin reitti hangen läpi avattiin miekalla eikä kolalla. 

Valkoinen kuolema

Lisäosan tarina sopii sivujuoneksi, sillä maailma ei ole vaihteeksi vaarassa. Stalwartin kylänvanhin yrittää elvyttää White March -syrjäseudun kuihtuvaa taloutta. Ideat ovat tosin suoraviivaisempia kuin Sipilällä: suunnitelmana olisi vallata autioitunut Durganin takomo, jossa kääpiöt tekivät kuuluisaa valkoista terästään. Takomon nousu palauttaisi todennäköisesti muutkin elinkeinot alueelle. Jotta asia ei olisi liian yksinkertainen,  seudulla riittää muutakin hämminkiä kuten kapinaa, jättiläissusia ja kannibalismia.
Käsikirjoitus ja ääninäyttely ovat peruspelin tasoa, mikä on lisämateriaalissa aina erinomainen juttu. Touhu on tosin tavallista hurmeisempaa. Lisäosan jokainen alue on täytetty taisteluilla eikä kaikille ole edes kirjoitettu varsinaista taustatarinaa, joka lisäisi mielenkiintoa. Tekijätkin tietävät asian, sillä ihmissyöjät kohdatessani sain vastata mitäs olette puuhailleet -kysymykseen: lähinnä tapettu ja ryöstelty.
White March on erinomaisesti suunniteltu kokonaisuus, sillä pätkä toimii riippumatta siitä, onko pääpeli vielä kesken vai lopussa. White March -tarinakaari aukeaa, kun hahmot pääsevät tasolle viisi, mutta silloin ei vielä kannata mennä yrittämään. Liki kaikissa taisteluissa vihollisilla on vahva suoja vähintään yhtä vahinkotyyppiä vastaan, joten arsenaalissa pitää olla vaihtoehtoja tai ryhmässä keinoja DR-arvojen ohittamiseen.
Seitsemännen tason jampoilla eteneminen sujui jo kivuttomasti, mutta vastaavasti loppupelin sankareille seikkailun tasot päivitetään ylöspäin. Bonuksena mukana on myös Crägholdtin piiritys, jossa päävastustajana on pahamaineinen Concelhaut. Tehtävänannossa pikkupoikiani kiellettiin heti haastamasta velhoa, mikä on ihan hauska yksityiskohta.

Vuoden pakastetuin roolipeli?

Rahojen vastineena saa runsaasti uutta kivaa. Lisäosa sisältää kaksi uutta seuralaista. Erikoislaatuinen munkki Zahua sopii hyvin kontrolloimaan tyrmäysiskuillaan massataisteluita ja potkimaan vastustajia seinille. Carocin Paholainen taas on pronssinen rogue-tappajarobotti, joka on aina toimiva hahmoidea.
Lisäksi pelimekaniikkaan lisätään wowihenkiset Soulbound-aseet, jotka sidotaan aina tiettyyn käyttäjään. Aseet kehittyvät taisteluiden myötä, joten ne paranevat pelin mukana pysyen koko ajan käyttökelpoisina. Mukana on kahden käden lyömämiekkaa, jousta, ryhmysauvaa ja nuijaa. Kamapalkintoa saa peruspeliä tiheämmin, sillä liki jokainen tehtävä päättyy uuteen varusteeseen.
Pillars of Eternity -peruspelikin on kehittynyt huimasti vuoden aikana, sillä käyttöliittymä parantui rutkasti 2.0-päivityksessä. Hahmot saivat viimein muokattavan tekoälyn, jonka ansiosta sankarit saa lyömään automaattisesti takaisin ja vaihtamaan kohdetta itsenäisesti. Baldur-tyyliin pelin saa myös pysähtymään, jos kohde kuolee, kykyä on käytetty tai hahmon osumapisteet putoavat vaarallisen alas. Automaattipysäytykset parantavat huimasti taisteluiden sujuvuutta, koska ukot eivät jää vain pönöttämään apaattisina taistelun keskelle.  
Pillars of Eternity on niin lähellä Baldur’s Gatea kuin ilman Dungeons & Dragons -lisenssiä voi päästä. En tiedä, onko oman pelisysteemin taustalla tekijöiden ammattiylpeys vai budjetti, mutta Obsidianin roolipeli muistuttaa todella, todella paljon D&D-arkkivaaria. Pelisysteemien väliset erot ovat lähinnä turhia lisäyksiä ja maagien taiatkin ovat uudelleen nimettyjä muunnoksia tutuista klassikoista.
Luminen White March on jäätävän hyvää kamaa. Lisäosan sisällön läpäisyyn minulta meni kymmenkunta tuntia ja tarina saa ihan selkeän lopun, vaikka seikkailu onkin nimetty pelkäksi ensimmäiseksi osaksi. Seuraavat DLC:t sijoittuvat samalle alueelle, minkä takia numerokin on lyöty nimeen.

 

Pillars of Eternity: White March Part 1 DLC

Arvosteltu: PC
Obsidian Entertainment / Paradox Interactive
Versio: 2.01
Testattu: i7-4790K 4,0 GHz, GTX 970, 8 Gt muistia
Suositus: i5-2400-tason prosessori, 8 Gt muistia, HD 7700/GTX 570 –tason näytönohjain 
Moninpeli: Ei ole
Muuta: DLC vaatii alkuperäisen Pillars of Eternityn toimiakseen
Ikäraja: 16

83