Pizza Connection 2 jatkaa siitä, mihin jo vuonna 1995 ilmestynyt MicroProsen Pizza Tycoon ja hiukan uudempi Pizza Syndicate jäivät. Ei tosin kovin pitkälle.
Kaikissa peleissä on tarkoituksena pizzaimperiumin luominen keinoja kaihtamatta. Vuodet ovat tuoneet mukanaan vain parannusta grafiikkaan ja kosolti yksityiskohtia. Pizza Connection 2 on itse asiassa saman saksalaisen firman aikaansaannosta kuin Pizza Syndicatekin. Mutta tarvitseeko maailma lisää pizzapelejä?
Peli aloitetaan nuorena lupaavana pizzaketjun johtajana. Pizzaravintoloiden välinen kilpailu on aivan yhtä veristä kuin muuallakin liikemaailmassa, vain suurimmat, parhaimmat ja häikäilemättömimmät selviävät kunnialla.
Pizzayrittäjän tehtävänä on perustaa ravintolansa mahdollisimman tuottoisille paikoille, saada palkkalistoilleen ammattitaitoista henkilökuntaa, miellyttää paikallisen asiakaskunnan esteettisiä ja makumieltymyksiä ja mainostaa yritystään valitun imagon mukaisesti. Eikä rahan tuloa voi millään estää.
Jokainen noutokotipizzailija pystyy vielä tähän, mutta kilpailu on armotonta. Siksipä pelaajan on toimittava lisäksi eräänlaisena kummisetänä, joka kerää naapurustosta suojelurahoja, mustamaalaa ja häiritsee kilpailijoitaan väärin syytöksin lahjomalla viranomaisia, tuhoamalla omaisuutta ja sabotoimalla näiden liiketoimintaa.
Ravintoketju toimii
Pelaaja saa vastaansa lukuisia eri tehtäviä suurissa Euroopan kaupungeissa. Maailma vallataan hitaasti ja varmasti, kaupunki kerrallaan. Kampanja alkaa Lontoosta. Kuvakulma seuraa valinnan mukaan yläviistosta joko kaupunkia taloineen tai ravintolaa sisältä. Kartalta on helppo valita haluamansa kohde, olipa se sitten oma tai kilpailijan toimipiste.
Toimivan ravintolan kasaaminen aloitetaan aivan perusteista. On vuokrattava sopiva kiinteistö, varustettava se tarpeellisilla keittiövälineillä ja kalusteilla ja palkattava henkilökuntaa. Kaupungin kartalta voi vapaasti valita haluamansa kohteen ja hiukan järkeilemällä otollisia paikkoja ovat muun muassa oppilaitosten naapurusto, hotellit ja kaupungin keskusta, joissa liikkuu paljon nälkäisiä ihmisiä. On hyödyllistä rakentaa myös raaka-ainevarasto, josta ainekset toimitetaan, sillä tavaratalojen käyttäminen käy ennen pitkää kalliiksi.
Pizzeriassa tarvitaan tietenkin kokkeja ja tarjoilijoita sekä juoksupoikia asioiden toimittamiseen. Jos haluaa ravintolansa toimivan ympärivuorokautisesti, on väkeä palkattava useampaan vuoroon. Palkollisten ammattitaito ja motivaatio vaihtelevat suuresti, joten on hyödyllistä palkata mahdollisimman tehokasta väkeä. Hyvin koulutetut vaativat enemmän palkkaa, mutta kouluttaminen kannattaa, kun asiakkaat pysyvät tyytyväisinä.
Seuraava askel on ruokalistan luominen. Listalla on valmiina muutamia peruspizzoja, mutta menestymisen salaisuus on omissa maistuvissa resepteissä. Pizzoissa pääsee todella kokeilemaan luovuuttaan, sillä vaihtoehtoja on lukematon määrä. Pizzansa päälle saa jokseenkin kaikkea: erilaisia vihanneksia, hedelmiä, meren antimia, lihaa ja makkaraa. Erilaisia juustojakin on lukuisia.
Pizzan tekeminen on pelin hupaisinta antia. Tyhjälle pohjalle levitetään ensin tomaattia ja roiskitaan sitten päälle haluamiaan raaka-aineita. Silppurilla saa isoja palasia pienemmiksi ja sitä kautta myös halvemmiksi.
Pizzan hintaa kannattaa luomisvimmassaan pitää silmällä, sillä liian kallis ei käy kaupaksi, olkoonkin pelaajan suosikkimegajumboyllätyspizza. Suosiota laskee myös liiallinen luovuus. Liian monta ainesta samassa pizzassa on pahasta ja kaiken on parasta olla symmetrisesti aseteltu. Parhaiten reseptikisassa pärjäävät valitettavasti sääntöjä tiukasti noudattavat, tylsää.
Kun perusasiat alkavat olla kunnossa, on profiloiduttava. Asiakaskunta kun ei innostu tasapaksun tylsästä kuppilasta, jonka ulkoasun suhteen ei ole nähty vaivaa. Arkkitehdin kanssa voi ravintolastaan suunnitella kaikkea pienen italialaisen maalaistavernan ja megalomaanisen futuristisen juppipaikan väliltä. Mainostamisella ja oikeisiin asioihin panostamalla vedotaan haluttuihin asiakkaisiin ja kysyntä ja tarjonta lyövät kättä.
Asiakkaita ovat lapset ja opiskelijat, työläiset, liikemiehet, turistit ja vanhukset. Jokaisella on omat mieltymyksensä ja vaatimuksensa paikan olemuksen, tunnelman ja hintojen suhteen.
Rottia ja torakoita
Kun pizzaketjunsa on saanut toimimaan, on mitä pikimmiten käännettävä katseensa kilpailijoihin. Kaikki, mikä ei ole hyväksi bisnekselle, on pahaksi sille, ja kilpailijat syövät asiakkaita.
Päämajan laajennuttua voikin keittiöhenkilökunnan lisäksi palkata muuta apuvoimaa. Jengiläiset voi määrätä aiheuttamaan häiriötä kilpailijan ravintolassa ja kuriirit voivat viedä vastustajan keittiöön pieniä yllätyspaketteja, kuten rottia tai torakoita. Kovemman kastin palkolliset ovat jo suoranaisia roistoja, jotka hajottavat paikkoja, käyvät henkilökunnan kimppuun, kidnappaavat ihmisiä, vaativat suojelurahoja mafiatyyliin ja järjestävät ammuskeluvälikohtauksia.
Kaupungin viranomaiset vaikuttavat tietysti toimintaan tarkkailemalla sen laillisuutta. Hyvän johtajan onkin tultava toimeen (tai vältettävä tapaamisia) muun muassa poliisin, terveystarkastajan, verotarkastajan tai pormestarin kanssa. Lahjonta on tietyissä tapauksissa suositeltavaa ja maine on syytä pitää hyvänä kaikin keinoin, vaikka sitten kilpailijan kustannuksella.
Raskaita yksityiskohtia
Pizza Connection 2 näyttää mukavalta. Yläviistosta tarkasteltu kaupunkinäkymä on täynnä pieniä kauniita yksityiskohtia. Kaduilla kulkevien potentiaalisten asiakkaiden aatokset näkyvät kuplana pään yläpuolella. Myös ravintolanäkymä on tärkeä, sillä henkilökuntansa tehokkuuden näkee seuraamalla asiakkaiden käyttäytymistä. Törkyisyys, häiriöt tai hidas palvelu saavat asiakkaat lähtemään pois.
Ainoa, mikä on oudossa ristiriidassa siistin grafiikan kanssa, on henkilökunnan valintaikkuna. Hahmojen kasvot näyttävät suunnilleen kymmenvuotiaan piirtämiltä ja suurin osa suorastaan rikollisilta. Tämä on ehkä tarkoitettu hauskaksi yksityiskohdaksi, mutta ei oikein istu pelin muuhun ulkoasuun.
Käyttöliittymä on varsin toimiva. Kaupunkiruudun reunalla olevista valikoista pääsee helposti haluamiinsa toimintoihin vain hiiren klikkauksella. Tilastot ravintoloiden tuotosta ja asiakaskunnasta ovat saatavilla jatkuvasti, joten ajan tasalla pysyminen on vaivatonta, jos kiireiltään ehtii vain tilastoja vilkaista. Todennäköisesti ei.
Toisin kuin moni muu rakentelusimulaatio, Pizza Connection 2 ei aukene helposti itsekseen. Oppimiskynnystä helpottamaan on luotu tutoriaali, joka kylläkin saa pelaajan juuri ja juuri tajuamaan mistä on kyse, mutta siihen se sitten jääkin. Selostus on hermojariipivän falskia kummisetäenglantia ja mieluummin peliä alkaa tahkota omin päin ohjekirjan turvin.
Kovin pitkälle ei ohjekirjankaan kanssa pötki. Nippelitietoa on kerta kaikkiaan liian paljon ja oleelliset perusasiat hukkuvat sekaan. Opaskirjanen on lisäksi raskaslukuinen ja toteutettu jotenkin sekavassa järjestyksessä. Innostus imperiumin rakentamiseen lopahtaa ennen kuin pääsee kunnolla alkuunkaan.
Kun liiketoimintansa on saanut mitenkuten pyörimään, Pizza Connectionin puutteet alkavat paljastua. Sen sijaan, että pienet asiat hoituisivat automaattisesti itsestään, homma alkaa tökkiä heti kun jokin yksityiskohta jää huomaamatta. Tavara ei kulje varastoista ravintoloihin, mutta miksi ei ja miten sen saa kulkemaan? Miksi johtajan täytyy vaivautua setvimään juoksupoikien työaikoja? Miksi olemassaolevia pizzoja ei voi muunnella vaan lätyn luominen on aloitettava aina alusta tomaattikastikkeen lätkimistä myöten?
Paikallisen väestön makutottumukset on tarkkaan tilastoitu, mutta informaatiota kymmenine raaka-ainevariaatioineen on aivan liikaa, että sen pystyisi minimaalisista grafiikoista hetkessä omaksumaan. Ja aika kuluu armottomasti koko ajan, niin että yksi vuorokausi vastaa kolmea kuukautta. Kun pelaajaparka tuskailee vielä ensimmäisen ravintolansa sisustuksen kanssa, tekoälyn ohjastama kilpailija on jo luonut menestyvän ketjun ja kolmekymmentä uutta reseptiä.
Pizza Connection 2 ei tuo varsinaisesti mitään uutta jo perinpohjin kaluttuun aiheeseen, ja peli tuntuukin vain Pizza Syndicatelta ei edes niin kovin uusissa vaatteissa. Pizzaketjun luominen kuulostaa ideana mainiolta, mutta jostakin syystä peli ei vain imaise mukaansa edes useamman tunnin tuhertamisen jälkeen. Pikkuasioiden kanssa näpertely turruttaa näkemästä kokonaisuutta ja triviaalien yksityiskohtien viilaaminen tylsistyttää.
Pizza Connection 2 ohjekirjoineen on varmaan oikein hyvä oppikirja liikemaailman saloja opettelevalle pikkumafiosolle, mutta pelinä se ei yksinkertaisesti ole erityisen hauska eikä viihdyttävä. Ei edes tuplajuustolla.
68
