Kukapa ei haluaisi olla sankari. Onneksi sankariksi ei tarvitse syntyä, kirjekurssi riittää.
Silmarian kuningas on salamurhattu eikä valtakunnassa muutenkaan mene hyvin. Palkkasoturit ahdistelevat pieniä kalastajakyliä, meren väki on sodassa maanpäällisiä vastaan ja huhutaan jopa että ammoin luoliinsa ajettu lohikäärme olisi heräämässä.
Silmaria tarvitsee uuden, vahvan ja viisaan hallitsijan, joka palauttaa rauhan valtakuntaan. Siksi julistetaan alkaneeksi kuninkuusriitit, jotka ratkaisevat, kenestä tulee Silmarian seuraava hallitsija. Onneksi maailmassa on yhä sankareita, jotka ovat valmiita taistelemaan hyvän puolesta.
Ja taas mentiin
Quest for Glory -saagan tie on pitkä ja hohdokas. Peliveteraanit muistavat vielä ainakin saagan edellisen osan Shadows of Darkness, joka ilmestyi jo 1994. Innokkaimmat pelaavat vanhimpiakin osia edelleen eikä ainakaan kolmas osa Wages of War ole pahasti haalistunut ajan saatossa.
Sankarimme on kulkenut pitkän matkan sitten alkuaikojensa. Valmistuttuaan sankarikirjekurssilta hän on vapauttanut Spielburgin laakson, saavuttanut prinssin arvonimen Shapeirin valtakunnassa ja tutustunut samalla pimeyden velhoon Ad Avisiin, seikkaillut Tarnan kuningaskunnassa ja pelastanut Mordavian kauhealta hirviöltä. Nyt on vuorossa Silmaria, jossa sankarinkykyjä todella tarvitaan.
Silmariaan sankarin kutsuu vanha ystävä, maagi Erasmus, joka tarvitsee hänet pelastamaan valtakunnan lohikäärmeen uhalta. Edessä ovat kuninkuuden riitit, kilpailu, jossa sekä voimalla että viekkaudella todistetaan kyvykkyys hallita Silmariaa. No, sankarin on tehtävä mitä sankarin on tehtävä.
Aiemmissa seikkailuissa maailma on ollut tunnelmaltaan milloin pohjoisafrikkalainen, milloin transsylvanialainen. Tällä kertaa liikutaan valtakunnassa, joka muistuttaa kovasti Kreikan saaristoa. Tapahtumat sijoittuvat eri saarille ja meri on tärkeä elementti monessa osatehtävässä.
Pala kerrallaan
:Ennen kuin kuninkuusriitteihin voi ryhtyä, on sankarin hankittava osallistumiseen vaadittava summa rahaa sekä treenattava itsensä huippukuntoon. Taisteluharjoitusten välissä voi suorittaa erilaisia osatehtäviä, jotka kohottavat kunniapisteitä ja avittavat samalla ominaisuuksien kehittymisessä.
Vasta kun on huippukunnossa, kannattaa lähteä suorittamaan riittejä, joita on kaikkiaan seitsemän. Jokaisessa riitissä on tarkkaan määritelty tehtävä: pitää vapauttaa kalastajakylät valloittajista, vallata linna, tappaa Hydra, konsultoida Deloksen oraakkelia, kohdata kuolema Haadeksessa, solmia rauha Atlantiksen ja Silmarian välille ja lopulta paljastaa kuninkaan salamurhaaja ja tappaa lohikäärme.
Tehtävät eivät ole vaikeita eivätkä ne vaadi suurta oivallusta, mutta työläitä ne saattavat olla. Kaikki keskustelut on hyvä käydä läpi kokonaisuudessaan, ettei menetä mitään tärkeää. Jotain tärkeää voi nimittäin jättää sanomatta tai kysymättä, jolloin jokin osatehtävä on iäksi mennyttä.
Pienenä sivujuonena suuren tehtävän rinnalla kulkee myös mielenkiintoinen pikkutehtävä: sankari voi mennä naimisiin! Valittavana on kaikkiaan neljä erilaista naisimmeistä, joiden sydämen valloittaminen vaatii erilaisia avuja ja tekoja.
Kaunista, kaunista
Väripaletti on muuttunut hieman edellisestä osasta, jossa värit olivat pastellisia ja murrettuja. Silmaria hehkuu kirkkaana ja on vaikea uskoa minkään pahan uhkaavan niin kaunista maailmaa. Suuri pääsaari, Marete, vaihtelee pinnanmuodoiltaan ja maisemiltaan. Sitä ympäröivillä pikkusaarilla on puolestaan jokaisella jotain erikoista ja kaunista.
Tutkittavaa on paljon. Pelkästään pääkaupungissa Silmariassa on lukuisia alueita, joissa käydä ja niiden sisällä taas useita rakennuksia ja kauppoja. Ihmisiä ja muita olentoja on runsaasti.
Osatehtäviä on ympäri saaristoa ja käydäänpä vedenalaisessa Atlantiksen valtakunnassakin. Maisemat ovat yhtäläisen mystisen kauniita kaikkialla. Tunnelmaa korostaa vielä paikan tunnelmaan sopiva musiikki, joka muutamissa tilanteissa on suorastaan sietämättömän suloista.
Muukin äänimaailma on kunnossa. Eri hahmojen puhe on selkeää ja sopivan ylikorostettua fantasiamaailmaan. Oman lisänsä kreikkalaiseen ilmapiiriin tuovat intialaisittain puhuva koirakauppias Wolfie, kissamaisen suloääninen katta Sarra ja lyhytsanainen minotauri Toro.
Grafiikka on perinteistä maalattua taustaa. Sankari itse koostuu polygoneista, mikä tekee siitä hieman jähmeän näköisen ja jäykän liikkeissään. Ainoa häiritsevä piirre on, että sankari ja useasti muutkin hahmot ovat kovin pieniä ja tahtovat hukkua taustaan. Keskusteluissa ja välianimaatioissa olisi toivonut zoomausta tapahtumien keskipisteeseen tihrustelun sijaan.
Ole mitä haluat
Quest for Gloryssa yhdistyvät roolipelilliset elementit loistavasti hyvin suunniteltuun ja monivivahteiseen seikkailuun. Hahmoksi on valittavana on tuttuun tapaan taistelija, maagi ja varas, sekä aiempia osia pelanneille myös paladiini, joka on edellisestä pelistä tuotu hahmo. Jokaisella hahmotyypillä tehtävät ja seikkailun kulku poikkeavat hieman toisistaan. Niiden ominaisuudet ja päämäärät ovat erilaiset ja ne ratkaisevat ongelmat omalla luonteenomaisella tavallaan.
Alussa jokaisella hahmolla on hahmotyypilleen merkityt peruspisteet tietyissä ominaisuuksissa, mutta niitä voi muuttaa ja parantaa käyttämällä 150 irtopistettä halunsa mukaan eri ominaisuuksiin. Taidot paranevat vielä pelin aikana käyttämällä. Uutuutena ne myös huononevat, jos niitä ei käytä. Pelityyli siis vaikuttaa paljon hahmon kehittymiseen johonkin suuntaan.
Sankarin täytyy huolehtia myös arkisista tarpeistaan. Vähintään kerran vuorokaudessa on syötävä ja vähentynyttä staminaa on paikkailtava nukkumalla. Niin terveytensä, kestävyytensä kuin manansakin parantamiseksi voi syödä pillereitä ja kulautella taikajuomia, jotka ovat aivan välttämättömiä taistelun tuoksinassa.
Hahmojen erityispiirteet ja niiden vapaa kehittäminen tuo vapauden pelata sellaista hahmoa kuin toivoo. Peliin tulee myös aivan uusi ulottuvuus, kun sen voi pelata läpi eri hahmotyypeillä useampaan kertaan ja kokeilla joka kerta hieman erilaisia asioita. Aina löytää jotain uutta! Varashahmoaan voi esimerkiksi kehitellä velhomaiseen suuntaan tai opettaa taistelijalle varkaan taitoja.
Ne pienet yksityiskohdat
Käyttöliittymän toimivuus on taistelua sisältävässä seikkailupelissä oleellista. Taistelusysteemi on yksinkertaistettu äärimmilleen hiirenkursorilla toimivaksi. Käsiaseella huidotaan vihollisia, loitsuja ja heittoaseita voi heitellä. Vastassa olevilla hirviöillä on omat ominaisuutensa, joten eri aseet ja erilainen taktiikka täytyy kokeilla erikseen.
Liikkumistavaksi voi valita joko kävelyn tai juoksun ja erikoisuutena on myös uiminen ja sukeltaminen, jotka täytyy tosin erikseen opetella. Myös veden alla voi käydä taisteluja.
Sekä tavarat että loitsut kulkevat mukana omissa inventaarioruuduissaan. Esineen tai loitsun valitseminen saa sen näkymään suurempana ja animoituna ikkunassa samalla kun sen oleelliset ominaisuudet näkyvät tekstinä. Esineitä voi käyttää niille ominaisella tavalla tuplaklikkaamalla niiden ikonia ja valitsemalla sopivan toiminnon esiin tulevasta ruudusta. Esineitä voi myös yhdistää.
Varsin kätevä systeemi, joka pelastaa monesta pahasta ja varsinkin pitkiltä kävelylenkeiltä, on mystisten magneettien käyttö, joilla pääsee siirtymään hetkessä omaan makuuhuoneeseensa. On tosin helppoa käyttää magneettia vahingossa ja unohtaa kuumailmapallonsa kaukaiselle saarelle, jolle ei sitten enää ole paluuta...
Sankarilla on varsinaisen inventaarion lisäksi vyöinventaario, johon siirretään kulloinkin tarpeelliset loitsut ja tavarat nopeasti käsille. Systeemi ei ole oikein toimiva, sillä esineitä ei esimerkiksi voi antaa toiselle hahmolle suoraan inventaariosta vaan vain vyöltä, mikä aiheuttaa turhaa sähläystä eri inventaarioiden välillä. Vyölle mahtuu vain yhdeksän esinettä tai loitsua, joten ikoneita on siirreltävä vähän väliä. Jotta loitsut voisi kohdistaa tiettyyn kohteeseen, nekin täytyy klikata käyttöön vyöltä, muuten loitsu menee harakoille tai käy jopa omaan nilkkaan. Paljon toimivampi systeemi olisi ollut oma vyöinventaarionsa loitsuille ja esineille.
Edeltäjiensä tapaan myös Glory 5 viljelee runsaasti puujalkavitsejä. Ympäröivää maailmaa tarkastelemalla saattaa saada mitä kummallisimpia kommentteja. Varsinainen vitsailija on majatalonpitäjä kääpiö-Ann, jonka sananvääntelyt ja kokkien toilailut ovat omaa luokkaansa.
Jatkuvuutta on hyödynnetty pelissä ilahduttavasti ja vanhoja tuttuja tulee vastaan tuon tuosta. Silmaria tuntuukin olevan oikea menneiden seikkailujen luokkakokous.
Epäloogista
Sierran pelien ikimuistoiseen tapaan pelaaminen ei ole teknisesti aivan ongelmatonta. Lukuisat bugit tekevät eräistä tehtävistä mahdottomia suorittaa ja muutamat epäloogisuudet vaivaavat alkuperäistä versiota. 1.1-päivitys korjaa onneksi suurimman osan ongelmista. Kaatumisongelmia ei sentään ole ja tallennusongelmatkin korjautuvat päivityksellä.
Quest for Glory V: Dragon Fire on tekijöidensä mukaan saagan viimeinen osa. Kaikki langat keräiltiinkin ihan mukavasti kokoon ja kun loppu on hyvin, kaikki on hyvin. Saagan lopetus on tehty perinteitä kunnioittaen ja mestarillisesti vanhoja ja uusia elementtejä yhdistellen. Lopputuloksena on nautinnollinen pelikokemus, jonka voi onneksi kokea useampaankiin kertaan.
90
