Petri Saarikoski on mies, joka on tutkinut muun muassa Pelit-lehteä suomalaisen pelikulttuurin ilmentäjänä. Hänen väitöskirjansa Koneen lumo (2004) keskittyi suomalaisen kotimikro- ja pelilehdistön asemaan. Pro gradu -työn (1999) otsikko oli Populaari tietokonelehdistö kotimikrokulttuurin määrittäjänä Suomessa 1980-luvulla ja sitä seurannut lisensiaattityö nimeltään Pioneerien leluista kulutuselektroniikaksi – Suomalainen kotimikroharrastus tietotekniikan murroksessa 1980-luvun alusta 1990-luvun puoliväliin (2001). Petri siis jos kuka osaa yhdistää Pelit-lehden suomalaiseen pelikulttuuriin niin sen edistäjänä kuin sen ilmentäjänä.
Uudessa Pelitutkimuksen vuosikirjassa 2012 on riemastuttavasti lyhennelmä Petrin uusimmasta tutkimuksesta: Pelit-lehteen tullut posti otsikolla ”Rakas Pelit-lehden toimitus...” Pelit-lehden lukijakirjeet ja digipelaamisen muutos Suomessa vuosina 1992–2002. Esipuheessa Petri kertoo saaneensa minulta pahvilaatikollisen lukijapostia vuonna 2004, harmittavasti juuri kun väitöskirja oli jo luovutettu, ja miettineensä siitä asti, miten postia käsittelisi.
Erinäisten sattumusten myötä vasta tämän vuoden tammikuussa – siis 8 vuoden jälkeen – Petri pääsi 3749 kirjeen kimppuun. Ongelmana oli jo pelkkä lajittelu: kirjeet on kirjoitettu käsin, niissä ei ollut päivämäärää eikä mukana ollut enää kuoria. Petri tunsi kuitenkin löytäneensä aarteen.
Karkeasti Petri jakoi kirjeet muutamaan ryhmään: yhteisöllisyyden rakentajat, konesodat ja Amigan kuolema, pc-pelaamisen valtakausi, tyttöpelaajien tunnustuksia ja aikakauden loppu ja siirtyminen 2000-luvulle.
Petrin omin sanoin: ”Pelit-lehden tuhannet lukijakirjeet ovat aineistona ainutlaatuinen kokonaisuus. Vaikka kokoelmaa ei voida pitää täydellisenä, säilyneet kirjeet tarjoavat itsessään hyvin kattavan ja kiinnostavan aikalaiskuvan reilun kymmenen vuoden ajalta. Kirjeet osoittavat selkeän kehityskaaren, jossa näkyy paperisen kirjepostin merkityksen kasvu ja internetin läpimurron yhteydessä tapahtuva lakastuminen. Yleisimmin tarkasteltuna vuodet 1992–2002 kertovat paljon pc:n asemasta Suomen yleisimpänä ja tärkeimpänä pelikoneena. Kirjeiden avulla näkee myös hyvin konkreettisesti, millaiset asiat nuoria pelaajia kiinnostivat ja miten he ottivat kantaa pelimaailman ajankohtaisiin kysymyksiin. Ne tuovat myös esiin, miten suomalainen pelijournalismi monipuolistui ja kehittyi yhä ammattimaisempaan suuntaan.”
”Monille nuorille tunnetut pelijournalistit, kuten Niko Nirvi ja Jyrki J.J. Kasvi, olivat ihailtuja auktoriteetteja, joiden humoristista ja asiantuntevaa kynäilyä arvostettiin. Arvostusta saattoi osaltaan lisätä lehden saavuttama tärkeä rooli kotimaisen pelijournalismin lippulaivana. Useimmille tilaajille lehti oli pitkään lähes ainoa seikkaperäisesti peleistä kertova media. Monet kehuvat runot ja piirustukset kertovat myös omalta osaltaan hyvin läheiseksi ja tärkeäksi mielletystä suhteesta. Aivan samaan tapaan myös pettyneet lukijat saattoivat purkaa kritiikkiään lehdelle tulikivenkatkuisin sanakääntein. Vuorovaikutus koettiin niin hyvässä kuin pahassa yhteisölliseksi toiminnaksi, jossa myös lukijan oman kaveripiirin toiminta oli näkyvästi esillä.”
Minulle Petrin tutkimuksen lukeminen on riemukas matka menneisyyteen, siihen aikaan, kun kirjeitä tulvi meille postin keltaisten laatikoitten täydeltä. Se oli myös osoitus siitä, kuinka vahvasti olemme sidoksissa koko Suomen pelikulttuuriin ja nimenomaan sen syntyyn. Kiitos, Petri!
P.S. Yhteenveto löytyy osoitteesta www. pelitutkimus.fi/vuosikirja-2012.
