Resident Evil 7 ylitti 2,5 miljoonan kappaleen rajan

Resident Evil 7 -toimitusmäärät ovat ylittäneet 2,5 miljoonan kappaleen rajan, ilmoittaa Capcom. Demon latausmääräksi lasketaan 7,15 miljoonaa kappaletta.

Resident Evil 7 sekä uudistaa sarjaa että kunnioittaa sen perinteitä. Tarinan alussa Ethan Winters saa viestin kadonneelta ja kuolleeksi luullulta vaimoltaan. Tapaamispaikaksi Mia ehdottaa tietenkin syrjäistä, hylättyä kartanoa, jonka kellarista vaimo löytyy. Resident Evil 7:n kiinnostavin uusi ominaisuus on, että peli tukee PlayStation VR -virtuaalilaseja PS4:llä. Pelit-lehden tavoittama peliasiantuntija Niko Nirvi kommentoi PlayStation VR:n eli naamanäytön toimivuutta pelissä: "Parin tunnin pikatestin jälkeen Re7vr nosti rankasti uskoani virtsuun."

Capcom ei ole vahvistanut, että peli tukisi jossain vaiheessa myös PC:n virtuaalilaseja, mutta ei toisaalta ole mahdollisuutta kiistänytkään.  

Kauhupeli ilmestyi tiistaina PC:lle, Xbox Onelle ja PS4:lle. Kaikkiaan Resident Evil -sarjan pelejä on myyty yhteensä 75 miljoonaa kappaletta. Sarjan ensimmäinen osa ilmestyi jo vuonna 1996.