Vanha, natiseva talo, jossa tuuli hakkaa ikkunalautoja, seinät kasvavat hometta ja alakerrassa joku huutaa vertahyytävästi. Ei, se ei ole matka lapsuuteeni, vaan uusin Resident Evil.
Resident Evil 7: Biohazard on loistava peli. Se on paluu aikaan, jolloin Resident Evil oli enemmän jännää tunnelmaa ja harvinaisia ammuksia kuin nelosesta alkanutta kauhutoimintaa. Äläkä ymmärrä väärin, nelonen on edelleen myös loistava peli, mutta sen jättämä jälki pelisarjaan ei niinkään. Vasta Revelations-kaksikossa sarja yritti palata kauhujuurilleen, onnistuen siinä kunnolla seiskassa.
Tunnen oloni kotoisaksi, vaikka pelottaa.
Ennakossani viime kesänä vertasin pelin demoa P.T.-viraalikauhusäikyttelyyn, enkä suotta. Täysversiossakin etenkin pelin alku on hyytävän nykypäiväistä kauhupeliä, jossa puolustautua ei voi, tai jos voi, on aseena onneton linkkuveitsi.
Kolme vuotta sitten kadonnutta vaimoaan etsimään tullut Ethan jää Bakersien vinksahtaneen perheen vangiksi, eikä kommelluksilta voida välttyä. Bakerseilla on selvästi muitakin ongelmia kuin vain home, sillä perheen väkivaltaiset taipumukset tontilleen eksyneitä onnettomia harhailijoita kohtaan käyvät Ethanillekin henkilökohtaisen tutuksi.
Resident Evil on kauhistuttavimmillaan alussa. Jack "daddy" Baker ravaa ristiin rastiin taloa, Ethan-parka yrittää löytää jotain kättä pidempää, pysyä näkymättömissä ja pitää kiinni vielä kehoon liitetyistä raajoistaan. Sitten kauhutunnelma vähän laskee, kun Ethan löytää pistoolin, ja vähän enemmän, kun Ethan löytää haulikon, ja vähän enemmän, kun Ethan löytää liekinheittimen, ja vähän enemmän, kun Ethan löytää kranaatinheittimen. Kun aseistus on kunnossa, ei kuolemattoman juntin huutelu enää kiinnosta niin paljoa.
Vaikka kauhu muuttuu jännitykseksi asearsenaalin kasvaessa, säilyy Resident Evil 7:n tunnelma silti tiiviinä loppuun saakka. Mutta jos jotain, olisi Resident Evil 7 kaivannut laajempaa kammotuskuvastoa. Nyt Baker-perheen lisäksi Ethania kiusaa vain kasa talon homekasvustoista kasvavia torahammashirvityksiä ja perustason jättiötököitä.
Silti olin pakahtua onnesta niiden kymmenisen tunnin aikana, minkä Resident Evil 7:n läpäisy vaati. Välillä olin oikeasti peloissani, enemmän, kuin yhdenkään sarjan aiemman osan kohdalla. Onneksi peli ei taantunut silti pelkäksi P.T.-säikyttelyksi, kuten etukäteen pelkäsin. Tätä olen kaivannut!
Vaikka Resident Evil on ensimmäistä kertaa pääsarjassa ensimmäisessä persoonassa, tuntuu seiska silti enemmän Resident Evililtä kuin mikään sitten sarjan täyskäännöksen nelosessa.
Tervetuloa takaisin rakkaani, toivottavasti et enää ikinä jätä minua!
Tarkempi katsaus Resident Evil 7: Biohazardiin, kahteen ensimmäiseen DLC-pakettiin ja pelin VR-ominaisuuksiin maaliskuun Pelit-lehdessä.
*****
