Rise of the Robots – Mirageteatteri esittää: Hype!

Mitä ihmeellistä on tappelevissa roboteissa? Käsittämätön kohu on siivittänyt Rise of The Robotsin tekemistä, mainontaa ja julkaisua. Kuolattavan makeannäköiset robotinkuvatukset ovat kansoittaneet pelilehtien sivuja, mutta hyvä grafiikka ei valitettavasti takaa hyvää pelattavuutta.

Mikäs tämä ylenmääräisen kohuttu eepos sitten on? No, se on mätkintäpeli, toisin sanoen eteneminen tapahtuu iskujen, potkujen ja muutamien erikoisliikkeiden avulla.

Ainakin Risen tekijäkatras on poikkeava. Pakollisten ohjelmoijien ja perinteisten pelintekijöiden lisäksi joukkoon kuuluvat robotit piirtänyt teollisuuspiirtäjä, taustanäkymät sutinut sisustussuunnittelija ja robottien koreografiasta vastaava oikea itsepuolustustaitoekspertti. Viime hetken lisukkeeksi ehdittiin vielä palkata Brian May, erään Queen-nimisen yhtyeen kitaristi, jonka musiikilla korea kakku on kuorruteltu. Neljän megatavun muistilla kitarankuritusta kuului ainoastaan alkudemossa.

Taustatarina on jälleen kerran umpisynkkä ja tietysti hamaan tulevaisuuteen sijoittuva. Luonto on ehditty tuhota ja ihmiset ovat siirtyneet asumaan suuriin eristettyihin kaupunkeihin, Metropoliksiin. Ilma, vesi ja ruoka valmistetaan enemmän tai vähemmän keinotekoisesti, ja yhteiskunnan palvelijat ovat robotteja.

Metropolis 4:n kuuluisin robotehdas on Electrocorp. Siellä valmistetaan niin rujoja teollisuusrobotteja kuin korkeasti erikoistuneita sotamallejakin, kunnes tehdasta johtava polymorfinen Supervisor-droidi saa tartunnan pienestä mutta kohtalokkaasta Ego-tietokoneviruksesta, joka tekee roboteista psykopaatteja, luonnehäiriöisiä vastuuntunnottomia sekopäitä.

Ainoa keino saada moinen robopaatti aisoihin on vallata tehdas ja ohjelmoida villiintyneet robotit uudelleen. Tehtävää suorittamaan lähetetään ihmis-cyborgi, joka on siis pelaaja. Kun vastaan tulevat robotit on eliminoitu, paikallistetaan pomodroidi ja annetaan sille isällinen selkäsauna.

Ensin pelaaja saa vastaansa kohtuullisen heiveröisen Loader-robotin, sitten taistellaan Builder-droidin kanssa. Kuuden onnistuneen robotinkurituksen jälkeen päästään muotoaan metkasti muuttavan Supervisor-droidin jäljille. Kaikilla vastustajilla on vahvuutensa ja heikkoutensa ja pelin keinoäly pyrkii tekemään etenemisen mahdollisimman takkuiseksi. Vaikeustasoja on valittavana neljä.

Kuvallisesti Rise on komea, robotit ovat metallinhohteisia, SVGA-grafiikka on tarkkaa. Kipinät sinkoilevat näyttävästi osuman merkkinä. Robotit liikkuvat melko jäykästi, mutta onneksi tarvittavan nopeasti (nopeus riippuu koneen tehosta ja ennen kaikkea näytönohjainkortin nopeudesta). Erillistä nopeudensäätömahdollisuutta ei ole.

Parhaissa mätkintäpeleissä liikkeitä on hahmoa kohti useita kymmeniä ja erikoisleiskaukset onnistuvat helposti. Risessä liikevalikoima on suppea: pari potkua, pari iskua, pari erikoisliikettä ja pakolliset suojaukset. Lyönnin voimakkuutta voi sentään säädellä pitämällä nappia pidempään pohjassa. Hypyt ovat matalia, mutta kieltämättä suht realistisia. Erikoisliikkeitä joutuu hinkkaamaan melkoisesti ennen kuin ne onnistuvat sujuvasti.

Yksinpelissä pelaaja joutuu ohjastamaan koko tehtävän ajan samaa hahmoa. Kertaalleen kuritetut droidit olisivat saaneet olla pelaajan valittavissa, mikä olisi tuonut etenemiseen pienen strategialisän. Seitsemän vastustajaakaan ei ole paljon, niinpä vaikeustaso on jouduttu virittelemään melkoiseksi.

Samanaikainen kaksinpeli on monen mätkintäpelin pelastus. Risessäkin se onnistuu, mutta jostain käsittämättömästä syystä toinen pelaaja joutuu aina valitsemaan ihmis-cyborgin roolin. Tämä tekee kaksintaistelut nopeasti tylsiksi.

Eniten Risessä ihmetyttää pelin saama myönteinen huomio maailman pelilehdissä. Kun siitä riisuu loisteliaat grafiikat, jäljelle jää keskinkertainen, tylsä taistelupeli ilman todellisia uusia oivalluksia. One Must Fall, Mortal Kombat II, Streetfighter II, Samurai Showdown ja Way of The Warrior eivät saa Rise of The Robotsista uutta jäsentä beat'em upien Hall of Fameen.

Huomatkaa, että tarrasta huolimatta Amiga-versio ei karvalakki-500:ssa pyöri, niin kuin "ilokseni" havaitsin.

77