Rogue Ops (GameCube) – Blondin kosto

Agenttisarja Aliaksen Sydney Bristow ahdistelee pahantekijöitä ympäri maailman vakoojavempaimillaan ja oveluudellaan. Rogue Opsin Nikki Connors seuraa samaa kaavaa ilman ihmissuhdelööperiä.

Rogue Ops on Splinter Cellistä, Metal Gear Solideista sekä No One Lives Foreveristä osasia lainaava agenttihiiviskelypeli. Valonarat tehtävät pyritään suorittamaan hiljaa, ilman elämöintiä tai hälytyksiä.

Pelin sankarneito Nikki on entinen vihreä baretti. Kun terroristijärjestö Omega 19 räjäyttää hänen perheensä, hän värväytyy agentiksi ja ryhtyy kostamaan väkivalloin ja vailla moraalin häivää. Itse asiassa niin vailla moraalin häivää, että epävirallinen agenttifirma Phoenix tuntuu terroristijärjestöltä. Kun esimerkiksi koulutustehtävässä tapetaan Phoenixin oma agentti, Nikki tuumaa: "Olik toi ny tarpeellista?", mutta oli se, koska tehottomat työntekijät täytyy saneerata.

Rogue Opsin kylmässä asenteessa ei näy ironian hippustakaan, joten tarina tuntuu tylsäpäiseltä. Tilannetta yritetään keventää huonoilla one-linereillä ja tyhmällä dialogilla. Kokonaisuus on kuin teinipoikien omakustannesarjakuvaa.

Hiipivä Nikki

Nikki osaa perustaidot: juokseminen, kyyryily, kiipeily ynnä muu akrobatia hoituu kun tarvitaan. Tosin äkkinäiset suunnanvaihdokset eivät onnistu, ja kiipeäminenkin vain määrätyissä paikoissa. Esteeksi tarkoitetun vyötärönkorkuisen aidan yli on turha yrittää, jos pelintekijä ei sitä halua.

Reaktiotestinä toteutetun lähikontaktitapon lisäksi käytellään aseita, kuten pistoolia, kiikarikivääriä ja minivarsijousta, jotka ovat kaikki äänenvaimennettuja. Paitsi pelin loppupuolella odottava isonpuoleinen kanuuna. Vaivihkainen hyökkäys takaapäin on aina tappava, eivätkä tainnutustekniikat ole kovassa huudossa.

Ase kädessä Nikki kulkee hitaasti. Vasen liipaisin heittää tähtäilytilaan, jolloin tattiohjaimilla voi zoomata ja kääntyillä. Systeemi toimii hyvin, ja ammuskelu ei ole roimaa toimintaa, vaan nopeita ja hillittyjä pyrähdyksiä, joissa pääosumat ovat elinehto.

Apuvälineistöön kuuluu alueiden etukäteistutkimiseen sopiva kärpäskamera, seinien läpi zoomaileva, yhdistetty lämpö- ja pimeänäkökiikari, savukranaatteja ja verkkokalvoskanneri, jolla avataan turvalukkoja.

Realismipurkki pidetään tiukasti kiinni. Nikki kanniskelee vaikka kymmentä ensiapulaukkua, jolloin konekivääritulta voi ottaa vastaan minuuttikaupalla. Kuoleman uhatessa hän hotkaisee ensiapulaukut automaattisesti.

Piirtoheittimen salaisuus

Tehtävät itsessään ovat vaihtelevia ja yllättävän hauskoja. Tavoitteet muuttuvat taide-esineen kääntämisestä itsemurhan lavastamiseen. Suoraa etenemistä värittävät skriptatut temput, esimerkiksi valojen räpsyttäminen tuo paikalle vartijan, ja vartijan räpsyttäminen tuo paikalle kaverinsa katoamisesta hämmästyneen toisen vartijan. Tekoäly ei omillaan kykenisi ihmeisiin, mutta valmiiksi kirjoitetut lisäkiemurat tuovat tapahtumiin eloa.

Sinne tänne ripoteltujen pienten ongelmien suunnittelijoille on iskenyt hetkittäin pölhöystauti: piirtoheitinkalvolle kirjoitettua ovikoodia ei voi lukea ilman piirtoheitintä. Olisivat kirjoittaneen koodin edes wanhanaikaiselle mikrofilmille.

Rogue Opsin tapahtumapaikat ovat kiitettävän tiiviitä, mutta myös putkimaisia rakenteeltaan. Onneksi niissä saa aina välillä valita toimintatapansa. Avainkortin voi näpistää vartijan takataskusta tai koko oven voi kiertää naisenmentävän ilmastointitunnelin kautta.

Kentät on vähän liian ilmeisesti suunniteltu pelin ehdoilla. Vai mistä on saanut paperinsa terroristiarkkitehti, joka suunnittelee umpikujaan päättyviä käytäviä tai asentaa tappavia laseransoja, joita ei voi sammuttaa?

Piilotettu Connors

Vartijoiden ja kameroiden näkökentät näkyvät kaikkitietävässä tutkassa, mikä mukavoittaa hiiviskelyä. Jos vihulaisten näkökenttään kuitenkin eksyy, rikkeen vakavuudesta riippuen pärähtää päälle täyshälytys tai pienempi selkkaus.

Pelattavuuden nimissä laimennetut hälytykset eivät useinkaan merkitse suurta vahinkoa. Vartijat juoksentelevat raivoisina puolisen minuuttia, rauhoittuen lopulta, jos mitään, kuten ruumiita tai kaapissa piilottelevaa Nikkiä, ei löydy. Huonoina päivinä tai työvuoron ollessa lopuillaan hälytyksen syytä ei vaivaudu tarkistamaan kukaan.

Rogue Ops on häkellyttävän keskinkertainen teos. Pöllityt ideat, laaduton kirjoitus ja mitäänsanomaton audiovisuaalinen ilme eivät tuo kunniaa, mutta yksittäiset tehtävät ovat hauskoja.

Jos ei ole aikaa ryhtyä kokopäiväiseksi agentiksi, Splinter Cell on pelattu, eivätkä Sydney Bristow'n rakkaushuolet kiinnosta, Rogue Opsin kahdeksan tehtävän salamyhkäilyrupeama antaa kohtalaista tyydytystä.

78