Rovio uhkaa kenkiä satoja

AngryBirdstausta

Rovio aloittaa yhteistoimintaneuvottelut, joiden ulkopuolelle jää vain ensi-iltansa saavan Angry Birds –elokuvan tuotanto. Vähennystarve on enintään 260 työpaikkaa maailmanlaajuisesti. Suomessa vähennystarpeen arvioidaan olevan 230 työpaikkaa. Roviolla on noin 670 työntekijää, joista valtaosa työskentelee Suomessa.

Yhtiö harkitsee toimintojen karsimista, yhdistämistä ja ulkoistamista voidakseen keskittyä tulevaisuudessa entistä enemmän ydintoimintoihin. Yhtiöllä on jatkossa kolme liiketoiminta-aluetta: pelit, kuluttajatuotteet ja media, joka pitää sisällään myös tekeillä olevan animaatioelokuvan. Rovio arvioi, että vuoden 2015 liikevaihto jää viime vuoden tasolle ja tulos heikkenee.

“Jotta voimme jatkaa Rovion menestyksen rakentamista, meidän pitää uudistua. Henkilöstöä koskevat muutokset eivät ole kuitenkaan koskaan helppoja tehdä ja yhteistoimintaneuvotteluihin päätyminen on aina vaikea päätös. On kuitenkin välttämätöntä, että keskitymme ydinliiketoimintoihimme ja fokusoimme tapaamme toimia”, Rovion toimitusjohtaja Pekka Rantala sanoo.