Sengoku Jidai: Shadow of the Shogun - Taistelukenttä samuraista sakea

Julkaistu: 14.11.2016
Kirjoittaja: Ilja Varha

**Uutuutena kenraalit johtavat joukkonsa itämaisen taiteen hengessä tyylitellylle taistelukentälle.**

Kamikatseet kaukoitään, siellä samurait käyvät taisteluun koreasti.

Kun Japani siirtyi feodaalikauteen 1100-luvulla, valta siirtyi hoviaatelistolta samurai-soturiluokalle. Syntyneen hallinnon johtaja nimettiin shōguniksi, 800-luvulla pohjoisen barbaarit Hokkaidōn saarelle häätäneille sotapäälliköille myönnetyn tittelin mukaan. Keskitetty valta kuitenkin alkoi rakoilla entistä voimakkaampien lääninherrojen, daimioiden, kasvattaessa omaa vaikutusvaltaansa.

Lääninherrojen keskinäinen nahistelu suisti Japanin sisällissotaan 1400-luvun puolivälissä. Alkanutta sisällissodan aikaa kutsutaan Sengoku-kaudeksi, eli taistelevien valtioiden aikakaudeksi, joka on kohtalaisen tuttu niin samurai-legendoista, Akira Kurosawan elokuvista (tärkeimpänä Kagemusha-varjokenraali), kuin tietenkin mangasta ja animesta. Lännessä samuraiden edesottamuksista eniten on kirjoittanut molempien Shogun: Total Warienkin taustavoimissa vaikuttanut Stephen Turnbull.

Mutta aikakauteen sisältyy paljon laajempikin sotien ja sotataidollisen kehityksen kausi Kaukoidässä, jota peleissä ei liiemmin ole käsitelty. Sengoku Jidai: Shadow of the Shogunissa ei yumiteta ainoastaan Nipponissa, vaan shōgunin varjo lankeaa myös Korean niemimaan ylle, kun yli sadan vuoden sisällissodan karaisemat veteraanit nousevat maihin, tavoitteenaan Kaukoidän samurai-imperiumi.

Jari ja Teppo hippasilla

Alun perin Pike and Shotin Yari & Teppō -modista alkunsa saanut Sengoku Jidai jatkaa pelillisesti siitä mihin Pike and Shot: Campaigns (Pelit 9/2015, 84 pistettä) jäi. Taisteltavana on jälleen niin historiallisia kuin generoituja taisteluita sekä kampanjoita taisteluille taustakulissiksi. Siinä missä Pike and Shot jäi hieman hengettömäksi, Sengoku onnistuu itämaisen sodankäynnin tunnelman puhaltamisessa läpi koko pelin.

Vuoropohjaisen Pike and Shotin lautapelimäinen ote on yllättävän toimiva, vaikkakin simppeli taistelumekaniikka on omiaan itämaiseen sodankäyntiin, tekoäly antaa hanakan vastuksen. Hakkapeliittojen sijaan taistelukenttä vilisee nyt muita eksoottisia sotureita kaukaisista maista.

Sengoku-kaudella samuraiden perinteinen ratsuväen ja jousen taistelutapa koki merkittäviä muutoksia, kun yhä suuremmissa armeijoissa taisteli enenevissä määrin yari-keihäin varustettua kevyttä ashigaru-jalkaväkeä. Eurooppalaisten kauppiaiden mukana 1500-luvulla Japaniin rantautui lunttulukkoinen tuliase, japanilaisittain teppō.

Japanilaiset omaksuivat uuden aseen taistelutapaansa ja aloittivat omien aseiden valmistuksen. 1575 Nagashinon taistelussa tuliaseita käytettiin menestyksekkäästi Takeda-klaanin legendaarisen raskaan ratsuväen rynnäkön pysäyttämiseen varustelluista asemista. Hieman samankaltaisesta aseistuksestaan huolimatta Kaukoidän sotajoukot eivät kuitenkaan taistele eurooppalaisittain tiiviissä piikkimiesten ja musketöörien sekamuodostelmissa Pike and Shotin tapaan, joten pelaaja joutuu miettimään taktiikkansa uusiksi.

Tenka Fubu vai tänka på?

Kampanjat toimivat Pike and Shotin tyyliin alustana taisteluiden generointiin. Japanissa soditaan vain pääsaari Honshūlla, joten klaanivalikoima ei ole yhtä mittava kuin Shogun 2:ssa. Kampanjoissa on vain kaksi osapuolta, joten sisällissodan karttaa täplittävät muut klaanit ovat vain statisteja, jotka voi ostaa joukkoineen puolelleen. Muuten toiminta keskittyy tutusti joukkojen perustamiseen, liikutteluun, piirityksiin ja taisteluihin.

Kampanjoiden keskiössä on Japanin kolme yhdistäjää, Oda Nobunaga, Toyotomi Hideyoshi ja Tokugawa Ieyasu. Heistä keskimmäisen sotaretket Koreaan ovat Imjin War -kampanjan aiheena. Juuri Koreassa osapuolten erilaiset joukkokokoonpanot pääsevät oikeuksiinsa, sillä lähitaisteluun ja lunttulukkoaseisiin erikoistuneet kurinalaiset japanilaiset saavat vastaansa Joseon- ja Ming-dynastioiden nopeasti liikkuvan ja kevyellä jalkaväellä tuetun ratsuväen jousineen. Toisin kuin Shoguneissa, kaikenlaiset mielikuvitusjoukot on jätetty pelistä pois.

Uutuutena kenraalit marssivat vihdoin taistelukentille joukkojensa mukana. Kenraalinsa vaikutuspiirissä joukot saavat lisää intoa taisteluun sekä kykenevät hieman ketterämpiin manöövereihin. Aikakauteen sopivasti kenraalit taistelevat etulinjassa, jolloin hengen luominen voi vaihtua hengen lähtöön, etenkin kaksintaistelussa kohdalle sattunutta vihollisen kenraalia vastaan. Sen kummempia erikoisvoimia tai -kykyjä kenraaleilla ei onneksi ole.

Kenraalit eivät ole sidottuja vain yhteen yksikköön, vaan niiden alaisuudessa voi olla monta joukkoa. Kenraalit voivat liikkua yksiköstään toiseen taistelun aikana, kun tilanteet vaihtuvat. Jos alkuperäinen Ashigaru ottaa liikaa mempoonsa tai vihu koukkaa sivustaan, kenraali voi hypätä sen Ashigarun matkasta vaikka sitä sivustaa vartioivaan ratsuväkeen antamaan sille bonuksensa. Rökäletappion jälkeen taishōt eivät tee seremoniallista itsemurhaa, vaan harakirin sijaan pyrkivät optimistisesti tappiot voitoiksi kääntävään loppukiriin. Toivottavasti kenraalit löytävät tiensä emopeliin, ja Kustaa Breitenfeldiin.

**Bushido vai bushidon’t? Japanilaisen kunniakäsitteen vastaisesti pienemmät klaanit voi lahjoa puolelleen.**

Kalligraafisen tyylikäs kokonaisuus

Pike and Shotin hiomattomuus on Sengokussa tipotiessään. Pelin graafinen ja musiikillinen tyyli huokuvat aikakauden itämaista tunnelmaa, jopa taistelukenttä on kuin kukkivien kirsikkapuiden ja buddhalaistyylisten rakennusten täplittämä vesivärimaalaus.

Taiteellisempi look on herättänyt osassa pelaajissa paheksuntaa, toisille taasen liian vaaleat taustavärit aiheuttavat silmien kirvelyä. Itselle väriskaala ei ole ongelma ja mielestäni yhtenäinen tyyli nivoo pelin saumattomaksi kokonaisuudeksi, mikä auttaa imaisemaan taistelukentille. Ilmeisesti porua on kuulunut sen verran, että peliin lisättäneen jälkikäteen vaihtoehtoinen, perinteisempi taistelukenttä vähintäänkin virallisena modina.

Sengoku Jidai: Shadow of the Shogun on tunnelmallinen ja helposti lähestyttävä, mutta ennen kaikkea sopivan haastava strategiapeli vähän käsitellystä aiheesta. Pelattavaa riittää perusversiossakin mukavasti, mutta Collector’s Edition sisältää lisää: Mantšujen taistelu Korean niemimaalla ja oikeasti sen ensimmäisen Kamikazen upottamien mongolien Japanin valloitusyritys vuonna 1281.

Vaikkeivät lisäkampanjat olekaan välttämättä ne mielenkiintoisimmat, eivätkä lisää uusia karttoja, osan sisällön myyminen erikseen jo julkaisupäivänä ei mitenkään mahdu kaaliini. No, onhan se kuitenkin merkki mahdollisista myöhemmistä laajentamisaikomuksista. Shogun kakkosen delsusta tuttu Genpei-sota olisi ilmeinen lisäri, mutta myös Kiinan taistelevien valtioiden kausi taipuisi hienosti tällä moottorilla...

**Korean kilpikonna-alus Japanin lippulaivan, Nihon Marun kimpussa. (Turnbull)**

Sengoku-kausi ja shotgunin pitkä varjo

Toyotomi Hideyoshin onnistuttua hetkellisesti yhdistämään Japanin, suuntasi hän katseensa Japaninmeren yli Koreaan. Sotaretken valmistelut oli aloitettu sisällissodan yhä riehuessa. Silmissä kiilsi japanilainen, Kiinankin kattava imperiumi. Toisaalta taisteluiden taukoamisen jälkeen toimettomiksi jääneet soturit olivat tylsistyessään vaara vakaudelle…

Lännessä melko tuntemattomiksi jääneet sotaretket osuivat ajanjaksoon, jolloin Koreassa valtaa pitänyt Joseon-dynastia oli sisäisen sekaannuksen heikentämä. Huhtikuussa 1592 noin 158 000 soturin vahvuisen samurai-armeijan etujoukko nousi maihin Busanissa. Vaikka Korean laivasto havaitsi invaasion, alun sekaannuksen takia Konishi Yukinagan johtama maihinnousu onnistui.

Korealaisten ja kiinalaisten taistelutapa perustui aroille soveltuvaan kevyempään ratsuväkeen ja pääosin jousia ja salkoaseita käyttäviin kevyen jalkaväen joukkoihin. Maalla japanilaiset taistelivat menestyksekkäästi, sillä kurinalaiset veteraanit kykenivät kukistamaan kokemattomat vastustajansa oveluudella, teppōn tulivoimalla ja lähitaistelussa.

Muiden ruutiaseiden osalta japanilaiset olivat kuitenkin alakynnessä, sillä kiinalaiset olivat käyttäneet erilaisia tykkejä ja muun muassa liekinheittimiä jo vuosisatojen ajan. Korealaisten arsenaalista taasen löytyi Hwacha-raketinheittimiä, aikansa Stalinin urkuja. Nämä taistelutavan ja joukkotyyppien erot on hienosti huomioitu myös pelissä, joten samaa taktiikkaa ei voi soveltaa kaikkiin osapuoliin.

**Maihinnousu Koreaan ja Busanin linnan valtaaminen. (Turnbull)**

Yllättävä hyökkäys eteni maalla voittoisasti vasemman hyökkäyskiilan vallatessa pian Hanseongin (nykyinen Soul) ja Joseonin hovin ottaessa jalat alleen. Samurait jatkoivat hyökkäystä Imjin-joen ylimenon kautta aina Pjongjangiin asti, ennen kuin Joseon- ja Kiinassa valtaa pitävän Ming-dynastioiden yhteinen vastaisku, selustan sissisota ja korealaisten tykein varustettujen kilpikonna-alusten dominoiman merisodan aiheuttamat logistiset ongelmat pakottivat japanilaiset perääntymään.

Epäselvin ehdoin solmitun lyhyen välirauhan jälkeen Toyotomi uusi hyökkäyksensä 1597, mutta takellellut sotaretki päättyi hänen kuolemaansa ja lopulliseen vetäytymiseen Koreasta 1598. Reilusti yli miljoona, pääosin siviilien henkeä vaatineet sotaretket heikensivät sekä Toyotomin valta-asemaa, että Ming-dynastiaa, sekä loivat nykypäiväänkin asti kestäneen epäileväisen ilmapiirin Kaukoidän kansojen kesken.

Toisin kuin Toyotomi, Itä-Japanin lääninherrojen komentajaksi jäänyt Tokugawa Ieyasu ei menettänyt joukkojaan vieraalla maalla. Hideyoshin kuoltua Ieyasu alkoi vahventaa asemiaan toimilla, jotka käänsivät osan lääninherroista häntä vastaan. Lopulta muodostuneet kaksi liittoumaa ottivat yhteen Sekigaharan taistelussa 1600, josta alkoi vuoteen 1867 kestänyt Edo-kausi sisällissodan lopullisesti voittaneen Tokugawa-shōgunaatin alaisuudessa.

Heikentynyt Ming sai vastaansa Joseoniakin vastaan hyökänneet, ja myöhemmin mongolit alaisuuteensa saaneet mantšut. Tämä invaasio johti Mingin kukistumiseen ja Qing-dynastian valtakauden alkuun Kiinassa 1644. Joseon kukistui vasta 1910 kun Japani liitti Korean itseensä Kiinan–Japanin ja Venäjän–Japanin sotien jälkimainingeissa.

Sotaretkistä löytyy vain vähän länsimaista kirjallisuutta, tärkeimpänä Turnbullin Samurai Invasion: Japan’s Korean War 1592–98.