Ranskalainen aikoinaan seikkailupeleillä yllättänyt Delphine Softwarekin päätti intoutua mätkimään. Käyttämättä ollut NBA-tähti Shaqueille O'Neill -lisenssi päätettiin nykysuuntaukseen sopien uhrata beat'em up -alttarille. Se nimettiin ytimekkäästi Shaq-Fuksi. Rap-tähteä ja koripallosankaria vastaan istutettiin sujuvasti 11 pirun esitaistelijaa, jotka hakkaamalla hyvän pitäisi jälleen hallitseman.
Shaq-Fun tarinapelissä (story mode) olemattomia tapahtumia siivitetään mitättömällä juonella ja vähäpätöisillä välikuvilla, kaksintaisteluja (duel mode) käydään puolestaan hyvän ja pahan välillä mies miestä, piru pirua vastaan. Tarinapelissä on tyytyminen Shaq-Fun hahmoon, kaksintaisteluihin voi valita hahmokseen minkä tahansa kahdestatoista taistelulajasta.
Hahmot ovat pieniä, mutta Delphine-tradition mukaisesti hyvin animoituja. Pelattavuus on jäykkää, erikoisliikkeitten esiinsaaminen yllättävän tuskaista ja sattumanvaraista. Latausajat ovat järkyttävän pitkät ja levykettä vaihtava käsi saa melkoista kyytiä. Käännöstyön kiireestä kertoo latauskuvan "Licensed by Sega" -teksti.
Lopullinen niitti Shaq-Fun arkkuun on toivoton keinoäly. Ensi alkuun peli tuntuu häkellyttävän vaikealta vihollisen viuhtoessa erikoisliikkeitään tappotahtiin päin näköä. Toisella pelikerralla kaikki kaatuu päälaelleen: yhtäkkiä peli muuttuu tylsäksi rutiinin toistoksi vailla strategiaa, vailla suorituksen iloa. Hyppy yli vastustajan sinkoaman aseen/kyvyn, lähikontakti, kyykkyyn, innokas nakutus kohti nilkkoja ja vihollisen peräännyttyä sama uudestaan. Vihollinen kuin vihollinen on hetkessä hoideltu. Välillä voi toki vaihtelun vuoksi käydä kiinni vastustajan rinnuksiin ja suorittaa vängän heiton.
Erikoisliikkeitä ei jaksa opetella, koska ilman niitäkin pärjää. Vaikeustasoa virittämällä pelin luonne ei juuri muutu. Kaksinpelinä Shaq-Fu on hetken aikaa hauska kokemus, mutta kontrollien jähmeyden takia sen parissa ei pitkään viihdy kaksistaankaan.
65
