Arvosteltu: PC
Saatavilla: Mac, Linux
Might & Delight
Versio: Arvostelu
Testattu: Intel Pentium G2030 Dual Core 3.00GHz, 8 Gt, Asus EAH5770 1Gt, Windows 8
Muuta: Myynti mm. Steam, GOG, Humble Store. Hinta noin 15 euroa.
Ikäraja: Ei tiedossa.
”Jos leijona osaisi puhua, emme ymmärtäisi sitä”, väitti kielifilosofi Ludwig Wittgenstein. Entä jos ilves tekisi pelin?
Miten eläin kokee maailman? Jos joskus tiesimmekin vastauksen, se on taatusti kadonnut hassujen kissavideoiden, lifestyle-kotieläinten ja tehotuotannon alle. Parasta mihin kulttuurimme pystyy lienevät myötätuntoiset kuvaukset taiteessa ja nekin ovat vain arvauksia.
Ensimmäinen Shelter tuntui tuoreelta, koska kerrankin pelieläin ei ollut supersankari, vaan tavallinen mäyräemo. Peli ei yrittänyt olla mikään simulaatio, vaan kertoi tiukkaan rajatun tarinan. Shelterin ainoa tavoite oli antaa edes häivähdys siitä, millaista on kamppailla eloonjäämisestä, kun lauma pentuja ulvoo vieressä ruokaa. Siinä se onnistui hienosti.
Peliä vaivasi se, että se oli liiankin fokusoitunut. Pituus ja monimutkaisuus eivät ole itseisarvoja, mutta Shelterin lopussa tunsi saaneensa vasta maistiaisen jostain suuremmasta. Shelter 2 on oikeastaan juuri sitä, mitä ykkösen arvostelussa (Pelit 10/13, 79 pistettä) peräänkuulutin: lisää sitä samaa, mutta isommassa mittakaavassa. Valitettavasti osin samoilla ongelmillakin.
Se tärkein ei ole onneksi muuttunut. Shelter 2 on edelleen koskettava siivu villieläimen elinkaarta.
Ihmisen aisti
Shelter 2 muuttaa ykkösen kaavaa kahdella tavalla. Ensimmäinen on mäyrän vaihtuminen ilvekseen. Söpöyskertoimet menevät katosta läpi, kun jaloissa pyörii jatkuvasti neljä suloista karvapalleroa, mutta pelillisesti ero on pieni. Ilves syö ymmärrettävästi pelkästään lihaa ja hiippailu on vaihtunut vauhdikkaisiin takaa-ajoihin.
Isompi muutos koskee ympäristöä. Metsä on nyt vapaasti tutkittavissa heti alusta lähtien, eikä etenemistä rajoiteta. Siistiä! Shelter 2:n maailma ei ole mikään Skyrim, mutta riittävän laaja ja vaihteleva kuitenkin. Fiilis on heti eläimellisempi, kun reitistä päättää oma vaisto, ei pelintekijä.
Uusi eläin? Check. Isompi leikkikenttä? Check. Uusia mahdollisuuksia ja haasteita? Trööööt.
Minua harmittaa, kun ruotsalainen pikkustudio hoitaa homman taas puoliksi ja heittää sitten tumput tiskiin. Shelter 2 on niin tunteisiin menevä kokemus, että sen yksinkertaisuus pelinä saa huokailemaan ääneen. Ainoa merkittävä sisältö on metsästys, eikä siinä ole kummemmin syvyyttä tai variaatiota.
Aluksi ilmassa on jännitystä, kun ruoka pitää osata jakaa tasapuolisesti pentujen ja emon kesken. Ilman safkan tuomaa energiaa emo ei jaksa juosta lounasta kiinni, mutta ne skidien valittavat äänet... Sydän särkyy! Ruokaruletin saa kuitenkin äkkiä pyörimään, minkä jälkeen pentuja ei uhkaa oikeastaan muu kuin satunnaiset susilaumat. Tai sitten minulta meni jotain oleellista ohi.
Sentään Shelter 2 on tuplasti laajempi kuin edeltäjänsä eli hmm… Jopa kaksi tuntia pitkä! Ehkä lyhyys on vain hyvä, sillä peli on aika rajoittunut, mutta edelleen elämä tuntuu lipuvan ohi liian nopeasti. Kai se on pointtikin, mut en tiiä. Gimme more Shelter?
Eläimen vaisto
Arvostelua varten pelatessani alan helposti katsoa pelejä liian analyyttisesti, erikseen jokaiseen vahvuuteen ja heikkouteen takertuen. Metsä, puut, katoaminen jne.
Olinkohan vain niin hämmentynyt pettymyksestäni vai mitä, mutta aloitin läpäisyn jälkeen saman tein uuden pelin. Luulin tässä vaiheessa jo muodostaneeni mielipiteeni ja otin kaiketi rennommin, pelin simppelin flow’n hyväksyen. Sitten tapahtui jotain merkillistä.
Nautin vauhdin tunteesta kun ilvesemo pyrähti juoksuun. Kiinnitin huomiota sulavaan lumeen, punertaviin syysväreihin, luonnon muodonmuutokseen. Muut metsän asukit muuttuivat terveysautomaatteista saman ekosfäärin jakaviksi olennoiksi. Niitä piti toki popsia selviytyäkseen, mutta myös kunnioittaa.
Lakkasin optimoimasta ruoanjakoa. Jätin itselleni vain muruja, kaikki saalis meni pennuille. Ne tarvitsivat sitä kasvaakseen isoiksi. Ja vaikka tiesin, että vaaraa ei käytännössä ollut, vahdin koko ajan, ettei kukaan jäänyt jälkeen.
Mikä muuttui? Omaksuin ilvesemon roolin. Silloin Shelter 2:n puutteet pelinä katosivat, jos ei kokonaan, niin taka-alalle. Samalla pystyin vihdoin ihailemaan upeaa, tyylitellyn kulmikasta ulkoasua ja taustalla näppäiltyä akkaria. Pelistä tuli kaunis elämys, retki toiseen mielentilaan.
Vielä joskus saan mitä haluan
Shelterit kannattaa ottaa eläytymisalustoina, ei ryppyotsaisina peleinä. Se on kakkosessa vielä tärkeämpää kuin ykkösessä, koska tarinan joutuu tällä kertaa luomaan itse.
Pelien vahvuudet ovat muutenkin erilaiset. Ykkösen kentät olivat hölmöjä putkia, mutta niitä kompensoitiin skriptatuilla tunnepaukuilla. Kakkosen hiekkalaatikossa on ihana kirmailla, mutta kokemus on nyt myös tasaisempi, vailla ala- tai ylämäkiä. Askel eteen, askel taakse...
Kai vielä joskus Might & Delight onnistuu yhdistämään fiiliksen ja mekaniikan, mutta tällä tahdilla joudun odottamaan kymppi-Shelteriin asti. Noh, kyllä minä ne silti kaikki pelaan. Kun erämaa kutsuu, olen kyvytön vastustamaan.
Ilves has left the building.
Kuten edeltäjänsä, Shelter 2 on valloittavan eläimellinen kokemus. Kuten edeltäjänsä, se on myös yksinkertainen ja nopeasti koettu.
78
