Yläkoulussa ihastukseni sanoi minun näyttävän haudankaivajalta. Teiniminäni otti sen loukkauksena, mutta Shovel Knightissa pääsen käsittelemään traumojani turvallisesti pikselipanssari päällä.
Shovel Knightin synty on tuttu tarina viime vuosilta: entinen wayforwardilainen Sean Valesco vei peli-ideansa Kickstarteriin, käveli rahojen kanssa pankkiin, sai julkaisudiilin Nintendolta ja pykkäsi ulos neoretron, kaikkien kasarilasten NEStalgiahermoja hyväilevän toimintahyppelyn.
Ennakkoon en lämmennyt Shovel Knightille lainkaan. Indiebuumin mukana neoretroloikintoja on siinnyt kuin humalaisia helteellä, joten ohitin Shovel Knightin välinpitämättömyydellä. Kesäinen julkaisu kuitenkin toi mukanaan ylistystä laulavan pelaajakuoron, joten kiinnostuin, otin ritaria kypärän sarvista ja selvitin, onko lapio miekkaa mahtavampi.
Joka toiselle kuoppaa kaivaa
Taustatarinassa pelin sankari, legendaarinen lapioritari, menettää taistelu- ja kumppanikumppaninsa kilpiritarin ja siirtyy lapion väkivaltaisesta käyttämisestä peltotöihin. Vaan lapio on teroitettava ja saatettava taisteluvalmiuteen, kun paha velhotar kahdeksan ritarinsa kanssa hyökkää valtakuntaan.
Pelimekaaniset lainaukset lapsuuteni suosikkipeleistä ovat selviä. On mariomaista loikintaa ja maailmankarttaa, Mega Manin kahdeksan omaleimaista vihollispomoa teemaan sopivissa kentissä, Duck Talesin pogoilua vihollisten päällä ja jopa Castlevanian kellotorni, jossa poukkoilevasti lentävien Meduusan päiden sijaan poukkoilevasti lentävät ohjukset.
Lapioritarin lapio on jykevä tuhon ja turmion väline. Vaikka perushuitaisu on hidas eikä yllä kovinkaan pitkälle, on vihollisen yläpuolelta niskaan hyppäävä ritari lapioineen tuhon oikea käsi. Pogoilu lapion varassa antaa myös lisää hyppykorkeutta, joten ei ole ihme, että moni tasoloikkaongelma nojaa vihollisten päällä pogoiluun.
Jokainen kentistä on megamiestä kunnioittaen omanlaisensa, sisältäen yllättävänkin kekseliäitä tasoloikkakikkoja. Yhdessä kentässä jäähdytetään laavaa katosta tippuvalla mönjällä, toisessa ratsastetaan kuilujen yli sateenkaarta oksentavilla jääpatsailla.
Vaan eivät vanhan kansan pelihuvit ole ainoita inspiraation lähteitä. Pieni palanen lainataan jopa moderneista Dark Souls -klassikoista: elämiä ei (onneksi) ole, mutta kuollessa osa kerätyistä aarteista jää leijumaan kuolinpaikalle. Jos kuolet uudestaan hakureissulla? Tough luck, ensimmäiset aarteet ovat vain muisto.
Lukuisista lainauksista ja kunnianosoituksista huolimatta Shovel Knight on silti omaperäinen ja selvästi omaleimainen. Se osoittaa, että vanhaa kunnioittamalla voi luoda jotain aivan uutta.
Lapiotavaraa?
Kasarivaikutteista huolimatta Shovel Knight ei ole kasarivaikea. Kuolin pelin aikana parisenkymmentä kertaa, mutten kertaakaan pomotaisteluissa, kiitos rahalla ostettavien kestopäivitysten. Täyteen pimpattu lapioritari kestää vaikka kuinka monta osumaa ja parantaa itsensä vielä täysiin voimiin pari kertaa.
Kun rahaa jaetaan vielä varsin avokätisesti, on kaikki mahdolliset päivitykset ostettu ennen kuin velhottaren tornin ovet siintävät edessä. On vähän harmi, että ainoa haaste pelissä tulee tasoloikkakohtien äkkikuolemista, ja taistelu on jätetty valitettavan helpoksi läpsyttelyksi. Kahdeksan ritarin matsit olivat hauskoja ja mielikuvituksellisia, mutta lisähaaste olisi sopinut peliin. Olisikohan sopimuskumppaneissa syytä?
Nintendon kanssa tehty sopimus mahdollistaa Shovel Knightin ilmestymisen Wii U:lle ja 3DS:lle, mutta vain Ameriikan ihmemaanosassa. Eurooppalainen julkaisu on tätä kirjoittaessani vielä täysin auki, vaikka pc-versio on ollut ostettavissa Steamistä ja GOGista samasta päivästä lähtien kuin jenkkiversiokin.
Julkaisukummallisuuksista ja taisteluiden leppoisasta vaikeusasteesta huolimatta suosittelen Shovel Knightia jokaiselle sisäiselle kasarilapselle. Se on hauska, vauhdikas, monipuolinen ja sen soundtrack on ehtaa NES-pimputusta tarttuvin sävelmin. Taas kerran olen tyytyväinen, että nihkeä ennakkoasenteeni osoittautui vääräksi.
Shovel Knight on rehdin retroa, mutta nykyaikaisella asenteella, ja siksi se on niin pirun toimiva ja hauska peli.
Arvosteltu: PC
Tulossa: Wii U, 3DS
Yacht Club Games
Versio: Myynti
Moninpeli: Ei
Ikäraja: 7
90
