Silent Hill Origins (PS2) – Painajaisen paluu

Hyvästi, rakas päivänvalo! Minä sukellan jälleen Silent Hillin pikkukaupungin painajaismaisiin syövereihin. Mitkä kauheudet siellä minua odottavatkaan!

Rekkakuski Travis Grady lähestyy sateisessa yössä Silent Hillin kaupunkia. Onneksi hän osaa vetää salamannopeasti liinat kiinni, sillä vain se pelastaa tielle rynnänneen tytön muuttumasta mössöksi osittain tielle, osittain rekkaan. Travisin olisi kannattanut reagoida suomalaisittain ja jatkaa matkaansa, sillä tyttöä jäljittäessään hän päätyy sumun valtaamaan pikkukaupunkiin. Siellä Travis kohtaa menneisyytensä sysimustat salaisuudet, ja painajainen alkaa.

Vaikka Silent Hill Origins on Konamin klassisen kauhuseikkailusarjan viides osa, se sijoittuu aikaan ennen ensimmäisen osan tapahtumia. Brittiläisen Climax Studiosin kehittämä peli julkaistiin alun perin PSP:lle, josta se puolen vuoden käännöslimbon päätteeksi siirtyi kummittelemaan Sonyn Mustaan torniin.

Koska kyseessä on sarjan taustoja valottava esiosa, juonen kannalta on suositeltavaa tutustua aiempiin Silent Hill -peleihin ennen Originsin pelaamista. Kaikkia Silent Hillin salaisuuksia tarina ei paljasta, mutta se antaa kourallisen mielenkiintoisia faktoja siitä, kuinka kaupunkia hallitseva painajainen sai alkunsa ja mitä kaikkea kätkeytyy kaupungin sydämeen, josta kukaan, joka sinne saapuu, ei lähde pois...

Kaksi maailmaa

Matka pimeyden ytimeen etenee Travisin juoksennellessa sumun valtaamilla kaduilla. Hän koluaa sairaaloiden ja motellien rapistuneita käytäviä hirviöitä vältellen ja puzzleja ratkoen. Apunaan Travisilla on iso liuta aseita, taskulamppu, hirviöiden läheisyydessä kohiseva radio sekä pelaajan aivonystyrät.

Tuttuun tapaan ”normaalia” maailmaa ja pimeää painajaistodellisuutta kolutaan vuorotellen. Uutena ideana maailmojen välillä hypitään peilien avulla, mikä tuo perinteiseen tavaranmetsästykseen hieman lisäulottuvuutta. Jotkut esineet löytyvät ja tietyt ovet avautuvat vain toisessa todellisuudessa, joten ratkaisu jumituskohtaan löytyy yleensä maailmaa vaihtamalla.

Verrattuna edellisiin osiin, hirviöt kansoittavat kaupungin sopukoita entistä sankempina joukkoina. Olkanapista Travis kyyristyy valmiusasentoon, jonka jälkeen toimintanappia näppäilemällä vastustajat nuijitaan maahan lyömäaseella, kuten laudanpätkällä tai jakoavaimella, tai rei’itetään tuliaseella.

Arkirealistisuutta tavoitteleva taistelusysteemi on harmillisen kömpelö. Travis liikkuu toivottoman jähmeästi ja reagoi napinpainalluksiin kohmeloisen rekkakuskin vikkelyydellä. Varsinkin lähitaisteluissa tappaminen menee liian helposti paniikinomaiseksi säheltämiseksi, vaikka toisaalta hitaat refleksit sopivat tavis-Traviksen ammatti-imagoon.

Uutta on se, että Travis voi poimia ympäristöstä konttikaupalla jos jonkinlaista roipetta kirjoituskoneesta tiputustankoon ja käyttää niitä lyömä- tai heittoaseina. Idea on hyvä, mutta ongelma on siinä, että esineet hajoavat käsiin muutaman huitaisun jälkeen. Tämä tarkoittaa, että lyömäaseilla taistellessa saa koko ajan kaivaa uutta lapiota tai biljardikeppiä Travisin pohjattomista taskuista, mikä ei ole erityisen hauskaa saati nopeaa.

Kauhun maantiede

Silent Hill Originsin (ja koko sarjan) valtti on sen ahdistava, painajaismainen tunnelma. Tunnelmaa ei rakenneta kaapista esiin rämähtävillä möröillä, vaan psykologisesti piinaavalla tunteella siitä, että kaupungin vallannut pahuus huohottaa koko ajan niskaan jossakin taskulampun valokeilan laidalla.

Selittämättömät äänet, kuten ilman syytä paisuva koneiden hakkaava meteli tai epämääräisestä suunnasta kantautuvat askeleet tyhjällä kadulla, pitävät mielikuvituksen hereillä ja kylmät väreet selkäpiissä. Sarjan hovisäveltäjän Akira Yamaokan musiikki on alusta loppuun silkkaa timanttia ja venyy tilanteen mukaan mielipuolisesta industrial-paukkeesta ahdistavan kauniiseen tunnelmointiin.

Paniikinomaisen kauhutunnelman käsin kosketeltavuutta tukee tahattomasti kamera, joka on umpisurkea. Kuvakulmaa ei voi itse pyörittää, mistä johtuen kamera venkoilee usein minne sattuu ja sekoittaa jatkuvasti suuntavaiston. Varsinkin ahtaissa sisätiloissa hirviöt pääsevät usein kosketusetäisyydelle ennen kuin pelaaja edes näkee, minkä sortin perkele sieltä nyt tuleekaan.

Lisäkiusana valikot ponnahtavat PS2-versiossa ruudulle viiveellä. Monta kertaa, kun halusin vaihtaa asetta tai katsoa kartasta pakoreitin kesken taistelun, Travikseni otti osumaa vain siksi, että valikkonapin painamisen ja valikon ilmaantumisen väliin mahtui sekunti, jonka ajan Travis seisoi avuttomana keskellä ympärillä riehuvaa infernoa. Onneksi ongelman kanssa oppii elämään.

Rosoista laatua

Silent Hill Originsin kehitystyön siirtyminen alkuperäiseltä japanilaistiimiltä lähes tuntemattomalle brittiläiselle pelitalolle huolestutti monia faneja, mutta huoleen ei ole juurikaan syytä. Vaikka aiempien osien häiriintyneen mielikuvituksen ja omaperäisyyden tasolle ei aivan ylletä, Climax on tehnyt hyvää työtä ja vanginnut peliinsä onnistuneesti sarjan ahdistavan, sumuun, vereen ja ruosteeseen käärityn sielun.

Sarjan sisäisessä kilpailussa Silent Hill Origins päätyy jumbosijalle, mutta ongelmistaan huolimatta se on hyvän kauhupelin kriteerit täyttävä kokonaisuus. Vaikka taistelu- ja kameraongelmat aiheuttavat kaljuuntumista ja seikkailu on kaluttu läpi kuudessa tunnissa, vahva tunnelma, mielenkiintoinen tarina ja hyvin suunnitellut puzzlet pelastavat paljon.

PSP- ja PS2-versioiden paremmuusjärjestyksessä PSP-versio vetää pidemmän korren valikkobugin puuttumisen sekä kirkkaamman kuvanlaadun ansiosta. Vaikka graafisesti ehostettu PS2-versio näyttää hyvältä, PSP-tausta näkyy. Sumuiset kadut ja taskulampun halkomat pimeät käytävät ovat visuaalisesti pätevää työtä, mutta hahmojen ja tekstuurien yksityiskohtaisuudessa ei ylletä edellisosien graafiseen loistokkuuteen.

80