SingStar (PS3) – Haluan laulaa laulaa laulaa!

Kitarasankareista ja rockbändeistä huolimatta Singstar on yhä bilepelien kuningas. Laulaahan osaa melkein jokainen.

Reilut kolme vuotta ihmisiä laulattanut SingStar on jo valmis tuote, joka ei juuri parannusta kaipaa. PS3:lle ilmestynyt uusin SingStar onkin vanha tuttu, mutta siinä on uusi vaivaton tapa ostaa lisälauluja plus muita uuden tekniikan tuomia ominaisuuksia.

SingStar on perusidealtaan karaokea. Ruudulla näkyy valitun kappaleen musiikkivideo, laulun sanat ja vaakapalkki, joka antaa viitteitä siitä, miltä korkeudelta milloinkin kuuluu laulaa. Karaokesta poiketen laulaja ei saa ryhtyä sooloilemaan, vaan hänen tulee matkia alkuperäistä sävelkulkua. Peli tarkkailee pelkkää äänen korkeutta, joten hyräilemälläkin pärjää. Halpamaisesti hyräilemällä kerättyjä pisteitä ei kaveriporukassa laulettaessa katsota kuin suurella halveksunnalla.

Pelimuodot ovat vanha tuttu yksinlaulu, saman äänen laulaminen kaksin, duetto eri äänissä ja usean pelaajan mikrofoni kiertää -peli. Vaikeustasoja on kolme. Tervetulleen paluun tekee mahdollisuus vaimentaa laulettavan kappaleen alkuperäinen laulu, jolloin karaoken tapaan vain laulajien ja taustalla soittavan bändin soitto kuuluu.

PS3:n SingStar ei ole SingStar HD. Vaikka valikot ovat skarppia teräväpiirtoa, ei mukana tulevista biiseistä yksikään ole tallennettu teräväpiirtotarkkuudella. Se on pieni pettymys, sillä materiaalia pitäisi olla tarjolla. Mutta eihän SingStaria toki teräväpiirtokuvan ihailun takia pelata.

Levyn biisivalikoima on yleiskattaus poppia ja kevyttä rockia. Brittirock oli testiryhmän sydäntä lähellä, mutta Coldplayn Fix You ja sen usean minuutin uikutus ei. Myös Blurin maitotölkkibiisi on hieno, mutta laulettavana tylsä. Ja vaikka Radioheadin OK Computer on 90-luvun tärkeimpiä levyjä, ei ranteet auki -musiikilla ole sijaa nousujohteisissa juhlissa.

Seurue yritti laulaa Scissor Sistersiä ensin oikealta korkeudelta, sitten oktaavin alempaa ja lopulta kaksi, mutta joutui toteamaan riittämättömyytensä. Hauskaa oli silti. Weezerin ja Twisted Sisterin renkutukset onnistuimme kaikki laulamaan ilman, että naapurin koira alkoi ulvoa.

Parin illan koelaulujen jälkeen lauluraati totesi konsensuspäätöksellä biisilistan vajavaiseksi, sillä kukaan ei löytänyt monta itseään miellyttävää biisiä. Se taitaa olla Sonyn tarkoituskin, sillä biisilistaa voi käydä täydentämässä koko ajan kasvavasta SingStore-nettikaupasta.

Rahasampo

PS3:lla Sony pääsee vihdoin toteuttamaan iTunes-tyyppisen laulukaupan. Sen sijaan, että SingStareille myytäisiin vanhaan tapaan uusia 30 biisin teemalevyjä, myydään lauluja nyt yksittäin nettikaupassa. Ostoksille pääsee suoraan pelin alkuvalikosta. Biisit on jaoteltu genreittäin ja pelkän nimen perusteella ei tarvitse ostaa, vaan valitun biisin musiikkivideo pärähtää heti pyörimään pienessä ikkunassa.

Biisien kappalehinta on 1,45 euroa. Hinta on noin puolitoistakertainen perinteisten SingStar-pakettien lauluhintoihin. Ostaminen sujuu kuin missä tahansa nettikaupassa. Biisit nakataan ostoskoriin ja lopuksi suunnataan kassalle. Maksuliikenne tapahtuu Playstation Storen luottokorttitiedoilla. Jos korttitiedot on syötetty etukäteen, hoituu maksaminen muutamalla napin painalluksella.

Nettikaupan biisivalikoima on ainakin tällä hetkellä suunnattu briteille. 41 biisin joukossa ovat muun muassa Depeche Mode, Duran Duran, Manic Street Preachers, Erasure, Jamiroquai, Pet Shop Boys ja Travis. Monet biisit ovat tuttuja vanhoista SingStareista. Sonyn mukaan biisivalikoimaa on tarkoitus kasvattaa nopeasti.

Toistaiseksi tarjolla on pelkästään normaalin televisioresoluution videoita. Videotiedostojen koot ovat noin sata megatavua. Ostamisen jälkeen videot latautuvat taustalla, joten laulua voi jatkaa ilman täyttyvän latauspalkin odottelua.

Karaokekuningas

Verkkoyhteyden ansiosta SingStar-pelaajat voivat verkostoitua My SingStar -yhteisössä. Yhteisöön voi lähettää vanhalla Eyetoy- tai uudemmalla PlayStation Eye -kameralla otettuja 30 sekunnin videoita. Lisäksi sinne voi tallettaa kuvia ja ääntä.

Katselijat voivat myös pisteyttää esitykset. Surkuhupaisuudessaan sympaattisten tai muuten hauskojen videoiden katsominen on kuin parasta tositeeveetä ja sopii mainioksi laulujuhlien väliaikaviihteeksi. Näkymät muiden lauluhuoneista ovat jotain ihan muuta kuin SingStar-mainosten joraavat metrot ja pissikset!

Uuden SingStarin piti uudistaa mikrofonit langattomilla Bluetooth-mikeillä. Toisin kävi. Mikit ovat tutut langalliset ja piuhattomat ilmestyvät vasta myöhemmin. Edellisten SingStarien mikit kuitenkin toimivat, joten turhasta ei tarvitse maksaa.

Singstore on mainio tapa ostaa juuri niitä biisejä, joita illanvietossa halutaan laulaa. Eikä biisien hintakaan ole mahdoton. Ainoa ongelma on, että ostaminen on melkeinpä liian vaivatonta! Maltti on valttia, kun meno on päällä.

* * * * *

Biisit

The Automatic    Monster

Blink 182    All the Small Things

Blur    Coffee & TV

Britney Spears    Toxic

The Cardigans    Lovefool

Coldplay    Fix You

The Fratellis    Chelsea Dagger

Gorillaz    Feel Good Inc.

Gwen Stefani    Cool

Junior Senior    Move Your Feet

The Killers    Mr. Brightside

Macy Gray    I Try

Musical Youth    Pass the Dutchie

Ne-Yo    So Sick

Orson    No Tomorrow

OutKast    Hey Ya!

Primal Scream    Movin' On Up

Pussycat Dolls    Beep

Radiohead    No Surprises

Razorlight    America

REM    Losing My Religion

Robbie Williams and Nicole Kidman    Somethin' Stupid

Scissor Sisters    I Don't Feel Like Dancin'

The Stone Roses    She Bangs The Drums

Supergrass    Alright

Twisted Sister    We're Not Gonna Take It

U2    Beautiful Day

Weezer    Buddy Holly

Wolfmother    Love Train

The Zutons    Valerie

85

Lisää aiheesta