State of Decay: Lifeline

Tekoälysolttuja voi pyytää aktiivisen sankarin mukaan.

Maalta kaupunkiin

Zombimaailmanloppu ei yhtä sotilasta kaipaa, mutta kokonaisella yksiköllä on jo merkitystä.

State of Decayn hiekkalaatikkomaailmassa zombit rymysivät ja siviilit pelkäsivät. Nyt saadaan armeija peliin.

Lifeline-delsussa raamattuvyöhykkeen junttila vaihtuu suurkaupunkiin, ja sekalaiset punaniskat pieneen armeijan yksikköön. Emopelin tapaan Lifelinessa ei ole yhtä sankaria, sotilaat ovat kulutustavaraa ja armeijan kevyesti linnoitettu leiri kuluttaa jatkuvasti tavaraa. Pysy hengissä, hamstraa ruokaa, aseita, varusteita ja rakennustarvikkeita, joilla päivitetään tukikohtaa ja selvitään taas vähän aikaa elävien kuolleiden keskellä.

Lifelinessa on vielä emopeliä astetta selkeämpi selviytymisskenaario. Sen tiedemiehiin kiteytyvää kevyttä tarinaa pyöritetään kaupungissa tavattujen tyyppien ja radion keskusteluissa. Vapaasti vaihdettavat sotilaat pelastavat kiperistä tilanteista spesialisteja ja satunnaisia siviilejä, jotka helikopteri kuskaa jonnekin muualle. Tietyin väliajoin zombit rynnäköivät muutaman aallon laumana tukikohtaan, vähän kuin nettiräiskeiden survival-tilassa, jossa kamuja ohjaa tekoäly. Sotilaat kuolevat pysyvästi, joten minnekään ei kruisailla takki auki, ja konfliktitilanteissa on aina jännitettä. Jos sotilaat loppuvat, se on game over, man, game over.

Zombien, tai kuten paikalliset niitä kutsuvat, zedien teilaaminen hoidetaan sekalaisilla tuliaseilla ja monipuolisella astaloarsenaalilla. Pyssyjen pauke herättää koko lähitienoon huomion, joten muutamaan zombiin ei kannata uhrata rajallisia ammuksia. Vastapainoksi huitominen, juokseminen ja muu fyysinen toiminta kuluttaa hitaasti palautuvaa kestävyyttä, mikä pakottaa lopulta haukkaamaan happea vaikka kesken matsin. Ja huitomista riittää, koska hiipiminen lähinnä vain hidastaa menoa.

Korkeintaan yksinäistä jalkamiestä pelottavat zombilaumat ovat ”laumoja”, sillä niissä on noin kymmenen rahjustavaa ruumista. Lanasin aneemiset zediposset hetkessä, kun tähtäsin katumaasturilla suoraan keskelle, ajoin läpi ja vedin pakin päälle. Carmageddon-tekniikka on tehokkain harvennustekniikka taivasalla, sillä kaupungissa ei ole pulaa autoista. Silloin kun on pakko toikkaroida rakennuksiin sisään, torvella tyyttäily houkuttelee ainakin osan zedeistä ulos ja konepellin koristeiksi.

Mutta autoista ei ole iloa, kun zombit hyökkäävät tukikohtaan. Kadulta käsin siviilien suojelu on likimain mahdotonta. Zombit puskevat ennen pitkää porteista läpi ja osa niistä kiipeilee aitojen yli, joten menetin piirityksissä siviilejä (ja sotilaita) jatkuvasti. Kun viimeistä viedään, hyökkäys tukikohtaan muuttuu hölmöksi:  miksi itse menisin enää yksinäiseksi zombisyötiksi tukikohdan sisälle, kun muut ovat kuolleet? Ehkä siksi, että piiritys vain jatkuu ja jatkuu? No, kun aikani tööttäilin aitojen ulkopuolella, helialustalla bilettävä zombilössi tuli pii-itkän hivuttamisen jälkeen ulos.

Tukikohdan managerointi on tärkeä osa selviytymiskamppailua.

Vapaa-ajan ongelmat

State of Decayn zombilore eroaa jonkin verran normista. Pääosuma tietysti tappaa, mutta kiiluvasilmäiset peruszeditkin osaavat juosta, ja maastossa rymyää erilaisia superzombeja. Metsästäjät ovat tavallista isompia, ilkeämpiä ja nopeampia petozombeja. Kädettömät kirkujat kutsuvat apuvoimia lähistöltä ja pikkupakun kokoiset läskit juggernautit kestävät hirmuisesti kuritusta. Pulleat kaasuttajat poksahtavat kuollessaan myrkkypilveksi, joka verottaa rankasti kestävyyttä ja hipareita.

Paine on jatkuvasti päällä, mikä on kiva juttu. Kaikenlaista pitäisi ehtiä tekemään: pelasta ihmisiä, kerää tavaraa, tuhoa superzombeja ja manageroi rakennustarvikkeilla laajennettavaa tukikohtaa. Armeijan kopteri voi tuoda lisää roinaa, jos zombien teilaamisesta karttuvat mainepisteet riittävät.  Jos tukikohta ei ole ajan tasalla tai kama ei riitä, ihmiset sairastuvat ja haavoittuneet tervehtyvät vain hitaasti. State of Decay jos mikä sopisi erinomaisesti co-op-peliksi, kun ristikkäistä tekemistä piisaa ja usein olisi hyvä, jos selässä olisi oikeasti älykkäät silmät. Ehkä sitten tulevaisuudessa, pliide?

Kannattaa harkita pc-versiota, sillä Lifeline on teknisesti samaa Xbox 1,5 -scheissea kuin aiemminkin: kulmikkaiden talojen haljusti värjätyt pinnoitteet ovat karkeita ja ruudunpäivitys rullaa niukin naukin siedettävällä tasolla. Joskus autoja jopa pullahtelee tyhjästä näkökenttään, kun ajaa vauhdikkaasti. Pluspuolella kaupungin rakenne on suhteellisen looginen ja kaikki kama jää siihen ja siinä kunnossa mihin ne jätetään. Valon riittäessä sisätiloista näkee hyvin ulos ja päinvastoin. Vaikka maastossa heiluu kohtuullisesti zombeja, toivon hartaasti, että State of Decay -sarja selviytyy Xbox Onelle ja kumppaneille, sillä satapäiset zedilaumat olisivat jo näkemisen ja kokemisen arvoisia uhkia.

State of Decay: Lifeline on kokonaan uusi peli samalla (yskivällä) moottorilla. Puhtaasti survivalistisessa zombinäkökulmassa on edelleen imua ja toiminta on viihdyttävän omaehtoista. Vielä kun tekniikka nousisi Undead Labsin kunnianhimon tasolle, State of Decay hyppäisi zombitoiminnan ykkösketjuun.

 

Xbox 360, saatavilla PC

undeadlabs.com

Undead Labs/Microsoft Studios

Versio: Myynti

Hinta: 6,99€

Moninpeli: Ei

Ikäsuositus: 18

84