Statis - Syvä uni, syvempi kauhu

Herääminen ei ole aina helppoa. Joskus herää aika oudossakin paikassa, hirviön seurassa. Mutta harvemmin viittä vaille sydänkohtauksen saaneena, vieraassa autiossa avaruusaluksessa. 

Kauhupeleissä on viime aikoina luotettu aivan liikaa adrenaliinipitoiseen selviytymiskauhuun. Nyt on täydellisen irtioton aika. Stasis on yläkulmasta kuvattu, ongelmanratkontaan keskittyvä kauhuseikkailu, jota on hiottu kuntoon viisi vuotta. 
Graafisen tyylinsä ja psykologisen otteensa peli on varastanut parhaalta, eli ajan hampaan hellästi kohtelemalta klassikolta Sanitarium (löytyy GOGista). Mutta vielä syvempään Stasis kumartaa avaruuskauhulle. Itsestäänselvän Alienin lisäksi innoittajia ovat olleet muun muassa uudemmat pätkät Sunshine ja Pandorum, pelipuolelta aineksia on lainattu Dead Spacesta ja System Shockeilta. 
Eihän Stasis voi epäonnistua, mutta kuinka hyvin se onnistuu? Sanonpahan vain, että pistäkää nimet Christopher Bischoff ja The Brotherhood mieleen…

Pelialueet huokuvat selittämätöntä uhkaa.

Horroksesta horroriin

John Maracheck on perheineen avaruusmatkalla omalla aluksellaan. Hän menee tutimaan vaimonsa ja tyttärensä kanssa, mutta kun hän herää syvähorroksesta, ympärillä välkkyvät valot ja lattiat ovat rojun ja veren täyttämiä. Moraalia ei nosta sekään, että kaukaisuudesta kaikuu erittäin huolestuttavia ääniä. 
John on jotenkin päätynyt Cayne-megakorporaation jättisuurelle Groomlake-tutkimusalukselle, jossa lihanpalat ja muu törky ovat lennelleet tuulettimeen oikein urakalla. Kirjaimellisesti sydänkohtauksen partaalla John kerää rohkeutensa ja lähtee etsimään perhettään, kaikkia edessä olevia kauhuja uhmaten. Sen enempää en paljasta.
Jos pelin juoni ei ole omaperäisyyden ylistyslaulu, sen kerronta, kuvasto ja muuten vain tyly meininki luovat niin vahvan yhdistelmän, että tarina pitää hyisissä pihdeissään alusta loppuun.  

Herätys! 

Kuvat ja pelivideot eivät tee oikeutta Stasisille. Peli on oikeasti todella karmivan hienon näköinen, pelinkehitystiimin pieni koko ja budjetti näkyy korkeintaan satunnaisesti välivideoissa. Huoneet ovat täynnä pieniä yksityiskohtia ja huoliteltua arkkitehtuuria, joka on sivelty tummasävytteisellä väripaletilla. 
Halusi tai ei, sitä väkisinkin tuntee olevansa hylätyllä avaruusaluksella. Tunnelmaa tehostaa Mark Morganin luoma tyylikkään painostava musiikki joka lepää pelin päällä kuin raskas sametti. Äänimaailma on muutenkin erittäin tärkeässä osassa tunnelmanluojana, ja siksi Stasis on erittäin altis ulkomaailman häiriöille. Peliä pitää pelata valot pois ja kuulokkeet korvilla. Osa pelin tarinasta on nimittäin kerrottu vaivihkaa taustalla kuuluvina ääninä, jotka saattavat jäädä kuulematta, jos niihin ei keskity huolella.
 Vanhakantaisten seikkailupelien perillisenä Stasisin keskiössä on pulmien ratkominen. Virtaviivaistettuun tavaravalikkoon kertyy monenmoisia esineitä, joita sitten tulee yhdistellä toisiinsa ja käyttää sopivissa kohdin ratkomaan pulmatilanteita. Niitä on laidasta laitaan: laitteiden korjaamista, turvajärjestelmien kiertämistä ja myös monia vähemmän miellyttäviä kokemuksia.
Aivopähkinät ovat pääosin tasavarmaa laatua ja uskottavia, mutta välillä turhauduin siihen, että ongelmaan on vain yksi ratkaisu, vaikka näen ruudulla selvästi vaihtoehtoisia mahdollisuuksia.
Stasis ei lankea seikkailupelien perisyntiin, siis siihen, että pelaaja pakotetaan haahuilemaan edestakaisin paikasta toiseen. Välillä joidenkin esineiden löytäminen on hankalaa, mutta pikselinmetsästyksessä ei tarvita mikroskooppia. 
Myös kuolemanpelko on sopivasti läsnä. Näennäisestä hidastempoisuudestaan huolimatta pelissä voi menettää henkensä lukuisilla ja aika karmivilla tavoilla, joista osa säpsähdyttää oikein kunnolla. Peli siirtyy Johnin kuoleman jälkeen aina hetkeen juuri ennen hengenmenetystä, joten suurta vaivaa tästä ei ole. Pitääpähän pelaajan vähän varuillaan.


 
Painajaisessa kaikki luetaan ruudulta

John Maracheckin painajainen sisältää vain pari säröä. Yksi niistä on siellä täällä lojuvat taskutietokoneet, jotka sisältävät uuvuttavat määrät tekstiä. Onneksi tekstit on hyvin kirjoitettu, koska ne pitää kahlata läpi, jos pelin juoni ja taustatarina kiinnostaa. Tai vihjeet pulmien ratkaisuun. 
Lopetus on pelin tyyliin sopivasti katkeransuloinen, mutta hieman kiirehdityn tuntuinen. Lisäksi pelin ravisuttavin kohta tulee vähän väärällä tavalla puun takaa, eikä aiheuttanut aivan sellaista tunnereaktiota kuin sen olisi pitänyt. Voisin myös kitistä erään keskeisen pelihahmon motivaatioista, mutta nämä ovat pieniä arpia muuten eheässä ihokudoksessa.
 Kaiken kaikkiaan Stasis on seikkailutimantti. Internetin ylisanajumalat ovat kehuneet sitä vuosikymmenen parhaaksi seikkailupeliksi, joka tavoittaa parhaimpien scifikauhuelokuvien tunnelman. En menisi ihan näin pitkälle, mutta ilman epäilyksen häivääkään Stasis on parhaita viime vuosien naksuseikkailuita. 
Ropsautan Syvähorrokselle vielä lisäpisteitä siitä, että se on aivan omanlaisensa teos: hidastempoista, mutta otteessaan pitävää scifikauhua, joka hieroo sopivassa suhteessa aivonystyröitä ja saa myös pulssin kiihtymään. Pelin tapahtumat ja juonenkäänteet on niin hyvin rytmitetty, että intensiteetti säilyi koko yhdeksäntuntisen pelisession ajan. Se on kova juttu miltä kauhupeliltä tahansa!
Toivon mukaan Statis on signaali, jolla koko genre herää syvähorrosarkustaan. Stasis on tehty sydämellä, jonka sykkeen ja lämmön tuntee vielä pitkään pelin loppumisen jälkeenkin. Suosittelen että heräät myös itse ja lähdet vaeltamaan oudon aluksen käytäville.
Kyllä se sydänkohtauskin siellä järjestyy…

 

Stasis

Arvosteltu: PC
Saatavilla: Mac, tulossa: Linux
www.stasisgame.com 
Versio: myynti
Suositus: Dual Core 2.6 GHz, 4Gt, Nvidia Geforce 405/AMD Radeon HD 5400
Testattu: Asus G51J, Core i7 720QM / 1.6 GHz, 4 Gt, Geforce GTX 260M
Muuta: Win 10 -käyttäjien pidettävä VSync-päällä
Ikäraja: Ei tiedossa

90