Suomen pelihistoria museoon - Elämyksiä Vapriikissa

Museokeskus Vapriikkiin Tampereelle aukeaa loppuvuodesta 2016 Suomen pelimuseo, joka kertoo suomalaisen pelaamisen monikymmenvuotisen historian sen ansaitsemissa puitteissa. Mistä digitaalinen pelaaminen Suomessa alkoi, miten se kehittyi vuosien saatossa ja miten se päätyi nykyiseen asemaansa?

Suomen pelimuseon tärkeä osa on elämyksellisyys: museon kävijät saavat kokeilla esillä olevia pelejä niiden oikeissa ympäristöissä. Museoon syntyy mm. pelihalli, jossa kokeiltavana on peliautomaatteja jopa 1970-luvun elektromekaanisista laitteista alkaen, ja peliharrastajien huoneita eri vuosikymmeniltä. Jokaista aikakautta havainnollistetaan pelattavilla esimerkeillä, jotka sijoitetaan aikakauden mukaisiin näyttelytiloihin. Vaikka museon pääpaino on digitaalisissa peleissä, ei se myöskään unohda lauta- ja roolipelejä.

Juuri julkistettu museo hakee nyt tukijoita. Maaliskuun lopussa käynnistyneen joukkorahoituskampanjan avulla haetaan tukea museon ensimmäisen näyttelyn toteutukseen. Näyttelylle on varattu noin 400 neliön tilat.

Jos museo toteutuu suunnitellusti, se avaa ovensa joulukuussa 2016. Tällöin siitä tulee Suomen ensimmäinen pelaamiseen keskittyvä museo ja yksi harvoista koko maailmassa.

Suomen pelimuseo on syntynyt Mediamuseo Rupriikin, Pelikonepeijoonien ja Tampereen yliopiston yhteistyöprojektina. Sen rahoittamiseen voi osallistua osoitteessa Mesenaatti.me. Edullisimmat vastikkeet maksavat 10 € ja kalleimmat useita tuhansia, joten itse kukin voi valita, minkä tason mesenaatti on.

Lisää aiheesta

  • Ajassa - Virtuaalinen odysseia

    Kun puhutaan virtuaalitodellisuudesta, tulee mieleen Matrix ja Star Trek, Science fiction, joka on vielä kaukana tuolla jossain. Saattaa olla yllättävä tieto, että taskussasi voi jo olla virtuaalitodellisuuteen kykenevä laite.
    Korvakuulokkeet ovat vieneet meidät oopperaan, bändin keikalle…
  • Ajassa - Silmälappuvideopeliä

    Virtuaalitodellisuus on melkein täällä. Paljon puhuttu Oculus Rift saa vakavan haastajan Sonyn Project Morpheuksesta.
    Virtuaalitodellisuusbisnes elää mielenkiintoisia aikoja. Kukaan ei halua lanseerata raakiletta, sillä kaikkien valmistajien pelkona on ensireaktioiden turmeleminen.…
  • Pollen - Siitepölyä Pax Eastissa ja GDC:ssä

    “Pax Pox” on mytologinen rutto, joka tarttuu pelintekijöihin, kun he ovat demottaneet peliään Bostonin, Seattlen ja San Antonion suurissa messutapahtumissa Yhdysvalloissa. Vedettyäni viisihenkisen iskuryhmän kanssa noin 500 Pollen-demoa lävitse, kirjoittelen tätä nyt kröhässä ja 38…