Arvosteltu: iPad Air
Saatavilla: iOS
Next Games
Muuta: Free-2-play
Ikäraja: Ei tiedossa
Kello lyö kaksitoista, Vulture Gulchin pääkadulla Clash of Clans ja Compass Point: West katsovat toisiaan silmiin. Kädet nykivät, kumpi vetää ensin?
Silläkin uhalla, että kuulostan rikkinäiseltä levysoittimelta, nostan Clash of Clansin taas pöydälle. Next Gamesin debyyttipeli Compass Point: West on kuin Yhdysvaltojen rajaseuduille siirretty versio Suomen suurimmasta peli-ilmiöstä.
Tiedossa on siis tukikohdan rakentelua ja yksinkertaista ”strategiapelaamista”. Löyhässä taustatarinassa otetaan mittaa paikallisesta öljyparonista ja tämän konnajoukoista. Länsi ei ole vapaa, ennen kuin kyläpäällikkö ajaa inhan kapitalistisian ahtaalle.
Kourallinen timantteja
Digitaalinen kultakuume tarkoittaa näennäisilmaisia free-to-play-pelejä. Compass Point: Westissäkin kultaa vuollaan tarjoamalla peruspaketti ilmaiseksi, vauhtia saa pelin sisäisellä timanttivaluutalla. Systeemi ei käytännössä eroa mitenkään muista markkinoiden freemium-tuotoksista.
Tuttuun tapaan bittirajaseudun talous pyörii kahden muunkin valuutan ympärillä. Kullalla ja tylsästi hyödykkeeksi nimetyllä puulaatikkorahalla laajennetaan taajamaa ja päivitetään talokantaa. Pelaamallakin pääsee kohtuullisen pitkälle. Alussa annetut timanttivarannot eivät lopu heti kesken, eikä maksuhoukutuksia hierota naamalle. Koska timanteilla voi pelin kiihdyttämisen lisäksi ostaa niitä kahta muuta valuuttaa, systeemin taustalla todennäköisesti jyllää ajatus sisäisen ekonomian monimuotoisuudesta. Olisihan se tylsää, jos ostettavana olisi pelkkiä kultarahoja. Koska osa kamasta hankitaan hipuilla ja loput puulaatikoilla, laareissa on jatkuvasti oltava kumpaakin pääomaa. Tämä taas piristää timanttikauppaa.
Compass Point: Westissä on paljon lainattua, mutta sentään myös omia ideoita. Strategisilla taistelukentillä tarvittavia ukkoja vedellään korttipakasta, sillä kilpailijoista poiketen asukkaita ei valmisteta ihmistehtaissa. Rintamalle saa lisää revolverinruokaa joko timanteilla tai tasonnousujen yhteydessä annetuilla korteilla. Ratkaisu on hieman erikoinen, sillä nyt omien joukkojen rakentelu on tuskastuttavan hidasta, paitsi jos käyttää oikeaa rahaa tai timantteja.
Pony Express hoitaa lähialueen tiedustelun avaamalla kultaa vastaan uusia tehtäviä suoritettaviksi. Jokaisen tehtävän pelaaminen maksaa, mutta turpakeikkoja on harrastettava niistä maksettavien palkkioiden vuoksi. Näin takahikiän kultavarannot pysyvät auttavalla tasolla.
Hyvät, pahat ja rumat
Tehtävät ovat liki suoraan Clash of Clansista napattua strategiapelaamista. Omat ukot kylvetään aloitusalueelle, josta ne lompsivat itsekseen pääkohteena toimivaa öljytornia kohti suolaten kaikki viholliset tieltään.
Systeemin jallittaminen on ennätyshelppoa. Kunhan kasassa on riittävästi perustason skoopareita, yksikään alkupään tehtävistä ei tuota ongelmia. John Waynet kannattaa kylvää aloitusruudun nurkkaan, josta kuolemanpartio etenee vaikeuksitta suoraan tavoitteeseen. Jos resurssinsa hajauttaa, se koituu kuolemaksi.
Lännenmiesten lisäksi taisteluun voi kutsua erikoismiehiä. Tinamies hakkaa vastarinnan kanveesiin nuijallaan, ikäloppu käppänä viskoo dynypötköjä. Sankarit ovat kortteina pelin inventaariossa, jossa niitä voi yhdistellä toisiinsa. Neljästä perustason mortista saa yhden asiantuntijan, mutta miksi? Neljä morttia laulattaa pyssyjään paljon tehokkaammin kuin yksinäinen päivitysmies.
Ikävää olla Armoton, mutta Cloning Point: West ei innovatiivisuudella juhli. Toki heimosotien käyttäjäryhmän kimppuun kannattaakin hyökätä, sillä siellä on massaa ja massia. Satunnaisen täppärintökkijän on helppo vaihtaa leiriä, kun uusi heimo ei juuri eroa edellisestä.
Tuskinpa tämäkään tuotos on sukupuunsa viimeinen mohikaani.
“You see, in this world there’s two kinds of games my friend: Those with loaded guns and those who dig. You dig.”- Blondie, Clint Eastwood.
