Terveisiä kesälomalta! Keräsin 242 tähteä ja kasvatin viikset.
Arvostelupelejä pelataan harvemmin ajalla ja nautiskellen. Kesän alussa ilmestynyt Super Mario Galaxy 2 olisi ollut paras kesäduuni ikinä, ellei Sunshine olisi tullut häiritsemään.
Ensimmäinen Galaxy vei tasoloikinnan pikkuplaneetoille ja otti avaruuden kolmesta akselista elinatkin irti. Käymättömien korpimaiden sijaan Super Mario Galaxy 2 näyttää ja kuulostaa aivan edeltäjältään, siksi se on saanut peräänsä Mario-peleille harvinaisen järjestysnumeron.
Super Mario Galaxy oli upea Mario-huvipuisto, mutta vaatimustaso oli aika perheystävällinen. Haastetta iskettiin kehiin vasta lopuksi ja vaikeus mahtui vain pariin kenttään. Nyt on toisin. Tasoloikkataidot hankittiin jo ykkösosassa, joten kakkososassa suunnataan suoraan aikuisten altaaseen. Kylmiltään mukaan hyppäävää kasuaalia voi ahdistaa, joten mukana on surrealistinen opetus-dvd, joka vääntää paksusta rautalangasta jopa sen, miten Mario kävelee.
Vain muutos on pysyvää
Eri elementtien yhdistely erottaa Mariot tusinaloikinnoista. Nintendo rikkoo kaavoja ottamalla tuttuja Mario-aineksia, sekoittamalla niitä ja heittämällä sekaan jonkun uuden idean. Lopputulos on innostavan tuore. Toisaalta tutuista aineksista rakennetun tilanteen toimintalogiikka on heti selvä.
Jatko-osassa perinteisiä jalat maassa -maailmoja on entistä vähemmän. Todellisuudesta irrallisia avaruudessa kelluvia pikkuosuuksia on sitten sitäkin enemmän, ja henkisesti ollaan jo 2D-Marioiden abstraktion tasolla ja ylikin. Avaruudessa kelluu esimerkiksi vesikuutioita, joissa uidaan ja joiden välillä hypitään.
Myös ihan oikeaa 2D:tä on ykkösosaa enemmän, usein pikkuosuuksina, joskus taas koko kentän pituudelta. Eri ulottuvuuksia yhdistellään ennakkoluulottomasti, kuten taivuttamalla perinteinen 2D-tasoloikinta kolmiulotteisen lieriön pinnalle, jossa voi pudota loputtomasti.
Aina ei pelata pelkästään Mariona, vaan ympäristöön pääsee vaikuttamaan. Ranneliike tuo esiin seinän, josta voi pompata. Fysiikat leikittelevät vaihtuvalla painovoimalla, jolloin pienikin kenttä muuttuu monipuoliseksi, kun katto, lattia ja seinät vaihtavat tiuhaan rooleja.
Kovin juju piilee siinä, että mitään ei jäädä toistamaan, vaan pöytään isketään jatkuvasti uusi oivallus. Kyse ei ole aina suurista asioista, vaan jatkuvista pienistä positiivisista ärsykkeistä.
Samaa jatkuvaa dynamiikkaa on rytmityksessä, kun menoa piristetään tempovaihdoksella, 2D/3D-siirtymällä tai heittämällä Mario yhtäkkiä aivan eri ympäristöön. Vaihtelua tuovat myös liukumäet, muut vauhtiosuudet ja kallistelua käyttävät minipelit. Kuulan päällä tasapainoilu toimii edelleen hyvin, mutta liiketunnisteiset lento-osuudet ovat vähän tunnottomia ja pelistä irrallisia.
Suit you, sir
Tutut kolmoishypyt, seinäpomput ja takaflipit riittävät monipuoliseen Mario-parkouriin, mutta liikkeitä pitää käyttää aikaisempaa tarkemmin ja monimutkaisempina yhdistelminä. Jos ranneliikkeellä tehtävä pyörähdys tuotti viime kerralla mielipahaa, niin varoituksen sana: sen tuoma lisäpituus hyppyyn on usein ero montun reunan ja pohjan välillä.
Marion vaatekaappi (eli väliaikaiset erikoiskyvyt) on entistä laajempi. Mukana ovat ensimmäisen Galaxyn tutut varusteet, kuten kevätpörriäinen, tulipallot ja vieteri-Mario, joka viimeksi vihastutti monia epätarkkuudellaan, mutta ihastutti minua.
Uusilla kyvyillä Mario voi muuttua hurjaa vauhtia pyöriväksi kivenmurikaksi, joka jyrää pienemmät esteet, mutta ei aina pysähdy ennen jyrkännettä. Pilvi-Mario taas pössyttelee pilvenhattaroita ja loikkii niitä pitkin uusiin sfääreihin. Kekseliäin on pora-Mario, jolla kaivaudutaan planeetan tai muun kappaleen toiselle puolelle.
Tauolla ollut Yoshi tekee komean paluun. Dino-ratsun pitkällä kielellä popsitaan viholliset parempiin suihin helposti kursorilla osoittamalla. Kielikursorilla myös hypähdellään kiinnikkeestä toiseen ja poimitaan erilaisia power up -hedelmiä. Chiliä popsimalla dino juoksee vaikka pystysuoraa seinää.
Uusia kykyjä käytetään monipuolisesti, mutta vielä parempi olisi, jos niiden saatavuus ja käyttö ei olisi niin selvästi rajattu vain kyvyn suunniteltuun käyttöpaikkaan.
Tiukka on hyvä
Jo ensimmäisissä maailmoissa voi heittää henkensä, ja myöhemmin uusintakertoja tulee parhaimmillaan kymmeniä. Jatkopaikat ovat fiksusti suorituspaikkojen vieressä ja lisäelämiä jaetaan kuin karkkia, joten tiukkaa paikkaa voi ilman ylimääräistä harmia hioa, kunnes se on läpäisty.
Prinsessa pelastuu keräämällä 70 tähteä. Kaikkiaan tavallisia tähtiä on taas 120. Maailmoja on lähes tuplasti, joten samoissa maisemissa metsästetään tähtiä entistä lyhyempi aika. Toisaalta vapautta tutkia ei hektisessä suoritusputkessa juuri ole, mutta niinhän oli jo viimeksi. Kun kerran mennään lineaarisesti, on näin parempi. Kentästä toiseen siirrytään perinteisellä 2D-kartalla. Keskusmaailmasta ei silti ole luovuttu, sillä kartalla liikkuvalla Sienimaan Enterprisellä pistäydytään kenttien välissä turhaan lukemaan puhekuplia.
Osa tähdistä kerätään vaikeissa komeettatehtävissä, joissa menoa kirittää aikaraja tai laaki ja vainaa -vaikeus. Tiukimmat komeetat vaativat raakaa ulkoa opettelua ja nappisuoritusta, mutta niiden läpäisy on sitä palkitsevampaa. Uutta komeettatehtävissä ovat klooni-Mariot, jotka juoksevat jonossa Marion askelia seuraten. Niitä pakoon juostessa ei voi pysähtyä ja on vielä varottava risteämästä omaa reittiään.
Tähtiä saa myös Marion robotti- ja apinatuttavuuksien haastetehtävistä. Luistelu-, lento- ja keilaustehtävissä mennään tukevasti minipelaamisen puolella. Suoritusta hioessa on joskus parempi nukkua yön yli ennen kuin käpy palaa. Haastavuus ei ole ongelma, mutta täytyy silti ihmetellä, miksi puiseva puulaatikoiden tuhoaminen tekee paluun. Komeetta- ja haastetehtäviä ei vaadita prinsessan pelastamiseen minimitähdillä.
Yleisesti oppimiskäyrä on juuri sopivasti kiristyvä. Jos yksittäinen tähti on turhan vaikea, on paras suunnata hetkeksi muualle. Taitojen kartuttua ongelmapaikka ei tunnukaan enää niin pahalta. Kun kaikki muu pettää, voi käyttää cosmic guidea eli avustajaa, joka tarjoutuu ottamaan ohjat käsiinsä tarpeeksi monen mokaamisen jälkeen. Katsomon puolella voi pysyä kentän loppuun asti tai hypätä puikkoihin milloin vain. Palkintotähti on vain pronssinen.
Meinasin naureskella, kuinka lahjattomat harjoittelevat ja avuttomat käyttävät avusteita, mutta päädyin lopulta katsomaan mallisuoritusta yhdestä tiukasta paikasta. Esimerkin jälkeen kohdan läpäisyyn ei sen jälkeen mennyt puolta tuntia enempää.
Meno helpottuu myös kaksinpelillä. Tiimipelin haasteena on saada kaveri suostumaan koiran hommaan, lisäkursoriksi, joka vain ammuskelee ja ravistelee vihollisia. Kavereiden kanssa on tosin parempaakin pelattavaa ja tiukassa paikassa häiritsee, että peli ei ole täysin omissa käsissä, joten jätin kaksinpelin muiden iloksi.
Vihreällä on ainakin 120 sävyä
Kunhan on ensin kerännyt kaikki tavalliset tähdet, pääsee kätkettyjen vihreiden tähtien ja Mario 64:stä tutun tutkimisen ilon kimppuun. Pulmat ovat kaksijakoisia. Ensin pitää löytää vihreä tähti ja sen jälkeen keksiä, miten sen luo pääsee loikkaamaan. Joskus tähti on heti aloituspaikan vieressä, välillä tehdään monimutkaisia liikesarjoja ja niiden päätteeksi surmanhyppy toivoen, että osutaan kohteeseen eikä alla olevaan mustaan aukkoon.
Vaihtelevuudessa vihreät tähdet eivät kultaisille pärjää, mutta koska ollaan jo bonussisällön puolella, ovat ne loistava lisä. Jos kerää koko satsin eli 242 tähteä, riittää laatuaikaa kymmeniä tunteja – ja muutama tunti hiusten repimistä viimeisessä tähdessä.
Pelimaailma on kutkuttava kulttuuritrippi, joka käyttää Mario-kuvastoa neljännesvuosisadan ajalta. Merkittävin fanipalvelus on paluu Mario 64:n parhaaseen kenttään, jonka tunnari svengaa nyt oikealla torvisektiolla. Onnellinen Mario-lapsuus ei ole vaatimus pelistä nauttimiselle, mutta se antaa kokemukselle lisäsyvyyttä.
Super Mario Galaxy 2 on piirun parempi kuin ensimmäinen Galaxy. Mitä menetetään uutuudenviehätyksessä, se korvataan oikeanlaisella peukaloruuvin kiristyksellä.
Ja pakko se on myöntää. Arvostelut, jotka olivat pullollaan hurjaa innostusta, mutta vähän konkretiaa, eivät epäonnistuneet kuin konkretiassa. Pieniä kehityskohteita ja viilaamista kyllä keksii, mutta jos mennään viralliseen kehityskeskusteluun, ei tällä konseptilla merkittävää parannettavaa juuri ole. Eri tavalla asioita voidaan toki tehdä.
96
