Kulunut vuosi ei ollut kovin kummoinen pelivuosi ja oli sellaiseksi jäädäkin. Onneksi loppuvuodesta tapahtui kaksi pientä ihmettä, jotka hetkeksi palauttivat uskon peliteollisuuteen.
Alkusyksystä olin jo menettää toivoni. Keskinkertaisten pelien julkaisuvyöry haukotutti ja hyvätkin pelit olivat sellaisia, jotka eivät kiinnostaneet.
Yksi vuoden peleistä, keväällä GameCubella kaluttu Resident Evil 4, oli enää kaukainen muisto. Nintendon kahden ruudun DS hauskuutti aikansa mutta syksyllä DS pölyttyi.
Sonyn upea, teknisesti maukas ja designiltaan komea PSP innosti hetken. Nostalgiaan painottunut pelivalikoima tosin turrutti entisestään: olenhan minä tämän jo pelannut! Alkusyksyn kovimmaksi PSP-hitiksi nousi Everybody’s Golf. Silti sen paina nappia oikea-aikaisesti 50 kertaa peräkkäin –pelattavuus hyydytti aivokuorta entisestään. Tällaistahan golfaaminen oli jo kuusnepalla aikoinaan. Ei hyvä!
Hetken tuntui, ettei hyviä pelejä enää tehdä. Trackmania Sunrise PC:llä tosin muistutti, että yllätyshittejäkin on olemassa. Ja yllätyshitti, se loppuvuoden ensimmäinen pieni ihme, olikin jo odottamassa nurkan takana # tai jos tarkkoja ollaan, muutaman kuukauden päässä.
En tiennyt, mitä odottaa, kun hetken mielijohteesta lykkäsin Gun–nimisen pelin PS2:n kitusiin. Sen länkkärimeininki kiinnosti hieman, ovathan kyseisen teeman pelit harvassa. Silti odotukset eivät olleet korkealla, eikä pelin tekninen toteutuskaan, jos rehellisiä ollaan, vakuuttanut. No hevosten animointi on sentään onnistunutta.
Sitten se jysähti, kolahti ja pamahti. Pitkästä aikaa, monen kuivan kuukauden jälkeen löytyi peli, joka imutti, ja imutti itse asiassa liiankin vahvasti, koska etenemisen kannalta elintärkeät sivutehtävät jäivät kaikessa kiireessä suorittamatta. Gunin tunnelma on käsin kosketeltavan tiivis ja kietoo pelaajan mukaansa. Villin lännen maailma tuntuu tuoreelta ja sen tarinat koskettavat enemmän kuin hamaan tulevaisuuteen sijoittuvan avaruusaseman kohtalo galaksien välisessä sodassa. Länkkärin tematiikka on kostoa, vihaa, ihmissuhteita ja seikkailua # ihminen ihmistä vastaan, ei kone konetta tai avaruusalus avaruusalusta vastaan.
Loppupahikseen jumiuduttuani piipahdin vinkin toivossa nettiin ja yllätyin, kun Gun oli tuomittu keskikastin köpöttelyksi. Ehdin jo miettiä, onko minun pelimakuni vajonnut niin alas, että pelaan suurella mielihalulla naku naku -golfia ja keskinkertaista toimintaviihdettä. Hyvä minä. Oman lehden arvostelu nosti jalat takaisin maan pinnalle. Gunissa on jotakin sellaista, mitä on vaikea pukea pisteiksi. Onneksi Tapio oli sentään yrittänyt. Ei ole ihmeiden ihme, että pelin tarinan on väsännyt ihan oikea Hollywood–käsikirjoittaja!
Loppuvuoden kauhuskenaario piti oleman Xbox 360:n mönkään mennyt ”maailmanlaajuinen” julkaisu. Koneita ei riitä kaikille, julkaisupelit viivästyvät ja jos eivät viivästy, ne nykivät, kaatuilevat ja tahmaavat. Hetken jo pohdin, etten laitetta edes hanki. Sitten kuitenkin jyräytin ennakkotilauksen supergikapaketista kaikilla mausteilla, muutamalla pelillä ja langattomalla verkkokortilla.
Paketti saapui perille lähes julkaisupäivänä ja kaikki luvatut pelitkin olivat mukana. Vaikka kuinka yrittäisin katsoa maailmaa PS3:n sinisten silmälasien läpi, minun tuiki omasta, henkilökohtaisesta näkökulmastani Xbox 360:n julkaisu oli huima menestys, ihme. Toisaalta itse laite ei tee lanseerauksesta onnistunutta, ei sinne päinkään, vaan hyvät pelit.
Julkaisupelit innostivat, ne olivat erilaisia # eikä vaihtelun vuoksi ollut edes pakko ostaa amerikkalaista jalkapalloa, kuten yleensä uuden konsolin kunniaksi on tapana. Tekniikka pelasi, kuvat liikkuivat jouhevasti ja näyttivät hienoilta jopa tavallisen television ruudulta. Yhtään kertaa laite ei edes temppuillut, vaikka tyttöystäväni rupesi kutsumaan vempainta imuriksi. Sellaiselta se kieltämättä hiljaisessa huoneessa kuulostaa.
Parasta olivat aidosti, vastaansanomattomasti imuttavat pelit, eli imurivertaus olikin loppujen lopuksi ihan toimiva. Yksikään julkaisupeleistä ei ole klassikkojen klassikko kuten vaikkapa Gameboyn Tetris tai ensimmäisen PlayStationin Ridge Racer.
Silti Project Gotham Racing 3 jyräsi niin yksin- kuin nettipelinä, Raren Kameo ja Project Dark Zero -kaksikko nakittivat nojatuoliin ja (moniformaattipelit) Call of Duty 2 ja King Kong veivät nekin vastustamattomasti mukaansa. King Kong jopa tuntui ja tuntuu edelleen yhtä tuoreelta kuin Gun. Toisen kerran synkän syksyn aikana uusi skenaario nostaa perinteisen peruspyssyttelyn tavallisuuden yläpuolelle.
Jalat leijuvat jo ilmassa. Vihdoinkin.
