Flash Gordon, Rick Random, Jet-Ace Logan – kaikki sarjakuva-astronautteja viime vuosituhannelta. On tullut aika päivittää avaruus ajantasalle.
Avaruus on valloitettu sarjakuvissa paljon todellisuutta tehokkaammin. Tähtien taa ovat onnistuneet sukkulansa sujauttamaan monet sellaisetkin maat, jotka muuten ovat avaruuden valloituksesta sivussa. Suomalaisetkin ovat siellä useasti vierailleet, viimeksi Petri Hiltusen johdolla.
Hiltusen viimeisin pitkäsoitto on nimeltään Riutta ja se on tekijänsä ensimmäinen koko albumin täyttävä avaruustarina. Ja mainio tarina onkin. Juttu ampaisee vauhdikkaasti liikkeelle monikansallisen tutkimusretkikunnan tultua nielaistuksi muukalaisaluksen uumeniin. Hätä on suuri ja lähiympäristö täynnä mitä moninaisempia vaaroja. Hiltusen itsensä kirjoittama seikkailu etenee sujuvasti ja yllättävästikin, mutta piirrosjälki on tekijältä totuttuakin karheampaa. Hieman enemmän olisi taiteilijan suonut uhraavan aikaa ja ajatuksia esimerkiksi avaruustekniikan suunnitteluun ja piirtämiseen. Petri on aina ollut nopea piirtäjä, mutta välillä voisi painaa vähän jarrua.
Kun Hiltusen avaruusaluksia vertaa vaikkapa Makoto Yukimuran Planetes-sarjan vastaaviin, uskottavuusero on huikea. Riutan avaruustekniikka on 1950-luvulta, Planetesin vuodelta 2074.
Japanilaiset ovat vuosien saatossa tehneet paljon loistavia avaruussarjoja (mm. Osamu Tezuman Phoenix, Johji Manaben Outlanders sekä Katsuhiro Otomon useat avaruusaiheiset työt). Yukimuran Planetes liittyy siis komeaan seuraan, eikä sillä ole mitään hävettävää. Piirrosjälki on yksityiskohtaista ja ilmeikästä, sivujen taitot ja juonen kuljetus kuvissa mallikasta. Lisäksi sarja tuo mielenkiintoisen lisän avaruustarinoitten sankarikirjoon.
Planetesin ”sankarit” ovat romunkerääjiä, joiden loputtomana tehtävänä on siivota pois avaruuteen vuosien saatossa joutunutta romua. Työ on tylsää, joten pääpaino kertomuksessa onkin ihmissuhteissa ja ihmisenä olemisen ongelmissa. Saippuasarjaa parhaimmillaan siis.
Stars and stripes forever
Transmetropolitan- ja Planetary-sarjoista tuttu Warren Ellis on kirjoittanut myös loistavia avaruussaagoja. Colleen Doranin kuvittama Orbiter (Vertigo, 2003) kertoo kauan sitten avaruuteen kadonneesta, mutta yllättäen maahan palaavasta sukkulasta. Hyvä tarina, mutta piirrosjälki on lievästi liian hippivaikutteista minun makuuni.
Ministry of Space (Image, 2004) on klassinen entä jos -tarina. Siinä englantilaiset pitävät itsellään toisen maailmansodan loppuvaiheissa vangitsemansa natsien rakettinerot ja pääsevät näiden avulla avaruuden herroiksi. Chris Westonin komeasti kuvittama brittiavaruus onkin sitten aivan jotain muuta kuin amerikkalaisten aikaansaama. Mainio opus, kertakaikkiaan.
Ocean (Wildstorm, 2005) on lukemistani Ellis-avaruustarinoista kaikkein amerikkalaisin ja siksi kenties tavanomaisin. Tapahtumat sijoittuvat sadan vuoden päähän tulevaisuuteen ja YK:n aseasiantuntija Nathan Kane määrätään tutkimaan outoja, Marsin Europe-kuusta löytyneitä arkkuja. Kaupallinen yrittäjä sotkee kuitenkin selvät kuviot ahneudellaan ja sankarit joutuvat kamppailemaan esi-isiensäkin edestä. Tarinassa on elokuvallista henkeä ja muistumia löytyy niin Matrix- kuin Apollo-leffoista. Chris Sprousen luonnostelema ja Karl Storyn tussaama sarja on komeaa katseltavaa, vaikka itse juttu ohueksi jääkin.
Ellisistä vielä sen verran, että avaruus-jutut ovat vain yksi sivujuonne hänen laajassa tuotannossaan. www.warrenellis.com on netti-avaruuden mielenkiintoisin sarjisplaneetta.
Avaruudessa
Riutta, Petri Hiltunen, Jalava, 2005, 12 €
Planetes 1-5, Makoto Yukimura, Tokyopop, 2003-2005, 9,99 $
Ocean, Warren Ellis, Chris Sprouse, Karl Story, Wildstorm, 2005, 14,99 $