Vanhempien ei koskaan pitäisi joutua hautaamaan omia lapsiaan.
Vuosi 2013 on ollut elämäni raskain vuosi. Isäni kuoli äkillisesti kesäkuussa 52-vuotiaana ja kuukautta myöhemmin esikoislapseni syntyi. Siirryin elämänvaiheesta toiseen, kun isän poismeno ravisteli viimeiset rippeet lapsuudesta, ja hetkeä myöhemmin alkanut vanhemmuus pani minut vastuuseen tuoreesta ihmisenalusta.
Isäni kuolema oli todella kova paikka, mutta jos asiasta pitää löytää jotain hyvää, opin, miltä tuntuu menettää läheinen ihminen. Tämä tunne voimistui, kun tyttäreni syntyi. Jos joutuisin hyvästelemään lapseni, se olisi pahinta, mitä osaan kuvitella.
Avaan omaa elämäntarinaani siksi, että koen olevani otollista yleisöä kiintymyksen ja menetyksen tunteilla pelaavalle seikkailupelille. Ryan ja Amy Green joutuivat seuraamaan Joel-poikansa taistelua syöpää vastaan. Vakava aivosyöpä nujersi Greenien kolmannen lapsen vain neljän vuoden iässä.
He halusivat jakaa kokemuksensa. Syntyi peli nimeltä That Dragon, Cancer.
Naks, naks, lopputekstit
Puhtaasti pelimekaniikan kannalta tarkasteltuna That Dragon, Cancer on hyvin yksinkertainen elämysmatka, jossa naksutellaan tie näytöksestä toiseen. Matka on ohitse parissa tunnissa ja mollivoittoisella matkalla on oma hopeareunuksensa, vaikka onnellista loppua ei perinteisessä mielessä olekaan.
Seikkailupeliksikään tätä ei voi luokitella, sillä dialogia ja pulmia ei ole ollenkaan. Itse tarinakin on kerrottu metaforien kautta. Installaatio tai narratiivinen kokemus ovat ehkäpä ne määrittävimmät käsitteet, sillä That Dragon, Cancer on pohjimmiltaan kokemuspeli, jonka funktiona on simuloida Greenin pariskunnan sielunmaisemaa nelivuotisen koettelemuksen ajalta.
Grafiikkatyyliksi on valittu kulmikkaista polygonipäistä koostuvaa kuvastoa, joka tuo monessa suhteessa mieleen Kentucky Route Zeron. Kirkkaissa värisävyissä kylpevä seikkailu luo mielenkiintoisen kontrastin vakavaan aihepiiriin. Pelin tyylisuunnaksi voisi määritellä naivismin, joka todennäköisesti on tiedostettu valinta, ottaen huomioon nelivuotiaan päähenkilön.
Yksinkertainen grafiikka lisää myös uskottavuutta. Kun pelimaailman hahmojen kasvoilta ei voi lukea tunteita, oma mielikuvitusprosessori joutuu töihin. Kaikki kasvot ovat tyhjiä tauluja, joihin pelaaja voi heijastaa omat läheisensä.
Pelissä edetään klikkailemalla maastoa ja siirtymällä välinäytöksestä toiseen. Toisinaan vaeltelua varioidaan pelillisillä elementeillä, kuten esimerkiksi täysin turhalla mikroautokohkauksella sekä köpöisesti toteutetulla tasohyppelyosuudella.
Minipeleillä on omat paikkansa tarinassa, mutta puhtaasti pelisuunnittelun kannalta nämä osuudet ovat mukana siksi, että pelistä saataisiin pelimäisempi. Päälle liimattu kikkailu repäisee ulos tarinasta ja tunnelmasta, joka on paikoin raastavan ahdistava. Greenien jaettu kokemus toimisi paljon paremmin ilman ylimääräistä kikkailua.
Nämä osuudet ovat kuitenkin vain pientä rutinaa, sillä henkilökohtaisista teemoista ammentavan kokemuspelin suurin kompastuskivi on juuri henkilökohtaisuus.
Uskon asia
Koska kyseessä on Greenin pariskunnan puhdistumisriitti, on heidän uskollaan varsin suuri rooli tarinassa. Tämä vieraannutti minut pelistä, sillä omaan maailmankatsomukseeni ei yksinkertaisesti sovi näin avoimesti tuputettu kristinusko. Etenkin, kun pelissä luodaan selkeä temaattinen pesäero tieteen ja yliluonnollisen välille.
Puolenvälin jälkeen That Dragon, Cancer alkaa tuntua jo kristilliseltä propagandalta, kun Jumala ja Jeesus saavat jatkuvasti enemmän palstatilaa kertomuksen ytimessä. Ymmärrän ja osin jopa allekirjoitankin ratkaisun perusteet, mutta usko olisi ehdottomasti kannattanut kätkeä metaforiin, kuten monet muutkin pelin keskeisistä tarina- ja tunne-elementeistä.
Tämä ei ole mitään pikkunipotusta, sillä omasta mielestäni Jumalan suuressa suunnitelmassa ei pitäisi olla sijaa syöpään kuoleville pienille lapsille, ja tämän pelin jälkeen seison entistä vahvemmin kantani takana. Kun pelissä koetaan Joelin viimeiset hetket ja lyhyen jaakobinpainin päätteeksi pelaaja pakotetaan hyväksymään nelivuotiaan syöpäkuolema kaikkivaltiaan tahdoksi, olen surullinen sekä Joelin että hänen vanhempiensa puolesta, enemmän kuin yhdellä tavalla.
Syvän henkilökohtaisen kokemuksen muuttaminen peliksi on vaikeaa ja etenkin tässä tapauksessa usko on kantanut Greenit yli hirvittävän koettelemuksen. Ymmärrän ja voin samaistua siihen, mutta pelin tapa esittää asia ei ole aivan hienovarainen. Kun näin aran ja henkilökohtaisen aiheen ympärillä pyörivä taidepeli alkaa tuntua manifestilta uskonnon puolesta, jossain on menty metsään.
Peloista pahin
Pienen lapsen isänä otan osaa Amy ja Ryan Greenin menetykseen. En voi edes kuvitella, kuinka lujille oman lapsen kuolema ottaa. Vilpittömät sympatiani ovat teidän puolellanne. Koettelemuksesta jalostunut peli ei tehnyt minuun toivottua vaikutusta, mutta omalla kohdallani tähän vaikuttaa ilman muuta maailmankatsomukseni, joka ei ole yhteensopiva pelin kanssa.
Olisin halunnut liikuttua enemmän. That Dragon, Cancerilla on omat hetkensä, jolloin kurkkua kuristaa ja mieli mustuu, mutta silmäni eivät kostuneet kertaakaan. Ja minä olen sentimentaalisuudessa vellova pehmo, jolle esimerkiksi Pixarin elokuvat ovat niin kovaa nyyhkykamaa, että katson ne yleensä yksin.
Pelit ovat aivan viime vuosina onnistuneet ylittämään tunteettomuuden synkän virran. Mestarillinen To the Moon säväytti ennen kokemattomalla tavalla ja pian sen jälkeen The Walking Dead toisti saman tempun. Nämä kaksi peliä loivat uskoa vuorovaikutteisen kerrontavälineen voimaan ja olisin halunnut kokea saman myös nyt.
Kun Telltalen upea zombipeli kosketti, se teki sen yksinomaan hoivan, haavoittuvuuden ja menetyksen avulla. Ja millaista draamaa näistä aineksista saatiin jalostettua! Tätä kokemuspohjaa vasten That Dragon, Cancerin jälkeinen kuivasilmäisyys aidosti harmittaa. Mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin, mutta käännytystyötä muistuttava kristillisten teemojen hokeminen teki myötäpelaamisesta mahdotonta.
Muistokirjoitus
Tekijöilleen That Dragon, Cancer on katarttinen kokemus, jota selkeästi käytetään tietynlaisena tilinteon välineenä, myös yläkerran väen kanssa. Painajaismaisesta teemastaan huolimatta pohjavire on jatkuvasti toiveikas ja muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ymmärtäväinen. Greenin pariskunnan tavoitteena on ollut myös poikansa muiston säilyttäminen. Siinä on onnistuttu.
Jos maailmankatsomus osuu yksiin Greenin pariskunnan kanssa tai raamatulliset teemat eivät häiritse, That Dragon, Cancer on kokemisen arvoinen matka suoraan pahimpien painajaisten ytimeen. Se, miten sieltä noustaan tai asia käsitellään, on kokonaan oma lukunsa. Anteeksianto, ymmärrys ja rakkaus kun eivät ole pelkästään kristillisiä hyveitä.
Jos joutuisin itse käymään läpi sen, mitä Amy ja Ryan Green kokivat, en ole varma, miten pystyisin suhtautumaan asiaan. Etsisinkö jumalaa? En tiedä, mutta rehellisyyden nimissä on sanottava, että todennäköisesti kääntäisin kaikki mahdolliset kivet, jopa sellaiset, joille voi status quon vallitessa pragmaattisesti tuhahdella.
That Dragon, Cancer
Arvosteltu: Macbook Air
Saatavilla: PC, Ouya
Numinous Games
Laitteistovaatimukset: 1,8 GHz kaksoisydinprosessori, 2 Gt RAM, näytönohjain 512 Mt:n tekstuurimuistilla, 5 Gt kiintolevytilaa, Windows 7.
