Arvosteltu: Xbox One
Saatavilla: PC, PS4, PS3, Xbox 360
Tango Gameworks/Bethesda
Versio: Myynti
Suositus: PC: Intel Core i7 tai parempi, 4 Gt muistia, GeForce GTX 670 tai vastaava
Moninpeli: Ei
Ikäraja: 18
Alan Wake ei ole enää ainoa sankari, joka puhdistaa pimeyttä taskulampulla.
Shinji Mikamin paluu pelimaailman parrasvaloihin otettiin vastaan kaksijakoisesti. Viime syksynä julkaistu The Evil Within (Pelit 11/2014, 82p) tasapainoili pääosin onnistuneesti (jos minulta kysytään) toiminnan ja kauhun välillä, vaikka toisinaan Mikami annostelikin lautaselle liikaa toimintaa. Hienovarainen säikyttely ja kuolemanpelon kylväminen on vaikeaa, jos sankari kantaa mukanaan järeitä aseita.
Varjoista varjoihin
Evil Withinin kaksi lisäosaa, The Assignment ja The Consequence, keikauttavat kauhun tasapainoa toiminnasta selviytymisseikkailuun. Pääosaan nousee vanhempi konstaapeli Juli Kidman, joka soitti emopelin tarinassa toista viulua Sebastianin rinnalla. Kidman katosi pääjuonen aikana pitkiksi toveiksi, lisärit näyttävät, mitä naiselle tapahtui katoamisten aikana. Tapahtumien aikajana on sama kuin emopelissä, joten tuttuja tilanteita nähdään nyt Kidmanin näkökulmasta.
Vaikka uudet seikkailut valottavat Kidmanin menneisyyttä ja motivaatioita, Krimson Cityn ja Beaconin mielisairaalan kummallisia tapahtumia selitetään niukasti. Tarinan palaset loksahtelevat kohdilleen, mutta mysteeri säilyy mysteerinä. Salamyhkäisen tunnelman rakentumista auttaa osaltaan se, että ammuskelun sijaan lisärit panostavat hiipimiseen. Ratkaisu tekee virkistävällä tavalla pesäeroa emopeliin.
Senkin valopää
Varjoissa viihtyvä Kidman hiippailee ja tutkii paikkoja taskulampun kanssa. Hiipiminen on käytännön sanelema pakko, sillä Kidmanilla on käsiase ainoastaan avainkohtauksissa. The Consequencen lopussa ammuskellaan tosin hieman enemmän. Ilman käsiasettakin Kidman osaa eliminoida vihollisia kirveellä, mutta hassuna rajoituksena kirvestapot onnistuvat ainoastaan hiipiessä. Kirveen valinta salamurha-aseeksi on muutenkin varsin japanilainen idea.
Kidman osaa halata seiniä ja piiloutua uteliailta katseilta. Piilopaikasta voi kurkkia ja hämätä vihollisia heittelemällä pulloja. Jos on oikein rohkea olo, öllimöllejä voi houkutella myös huutamalla, mutta silloin pakoreitti pitää olla selvillä jo etukäteen. Uudet vihulaiset käyttäytyvät lähes samalla tavalla kuin emopelin hirvitykset, mutta aseettomalle viholliset ovat huomattavasti pelottavampia kuin Sebastianille.
Evil Withinin kammotukset tunkeutuivat uniini. Jotkut otuksista ovat sokeita, mutta tarkkakuuloisia, toiset pysyvät näkymättöminä siihen asti, että ne paljastaa taskulampulla. Karmivin uusista vihollisista on inhottavasti ääntelevä ja epämääräisesti liikkuva Valonainen. Monet muutkin pomot vetävät kammotuskertoimen kattoon.
Otuksia ei kannata päästää iholle, sillä Kidman kestää vain pari osumaa. Lääkeruiskut ja päivityksiin käytettävä vihreä geeli on heivattu, sen sijaan Kidmanin terveys palautuu hitaasti ajan kuluessa. Kuoleminen ei ole katastrofi, sillä tallennuspisteet on sijoiteltu järkevästi avainkohtiin. Punainen sohva ja söpö musta kissa ovat Kidmanin pelastus.
Kiikkerien kontrollien takia Kidmanin liikehdintä on välillä kaikkea muuta kuin sulokasta. Joskus nainen jumittaa nurkassa, takertuu kummallisesti pintoihin kiinni tai luiskahtaa pois suojasta. Kamerakin tekee parhaansa kampittaakseen seikkailua: suojassa piileksivä Kidman peittää liian usein näkökentän. Ongelmat ovat pieniä eikä V-käyrä nouse punaiselle.
Teoilla on seurauksensa
Mieltäni lämmittää se, ettei Tango Gameworks ole luikkinut sieltä, missä aita on matalin. Kierrätyksen asemasta lähes kaikki sisältö on tuoretta. Tangon tyylitaju on tinkimätöntä, sillä uudet ympäristöt, viholliset ja pulmat istuvat saumattomasti Evil Withinin kieroutuneeseen maailmaan. Pienenä miinuksena The Consequencen loppupuoli tuntuu hieman kiirehdityltä.
Synkkä värimaailma, taitava valaistuksen käyttö ja musiikit sopivat selviytymisteemaan oivallisesti. Kidman horjuu henkisesti ja pimeys tuntuu nielaisevan naisen syövereihinsä. Rytmitys on oivallista. Hiljaiset hetket enteilevät pahaa, pienen hengähdystauon jälkeen silmille vyörytetään kauheuksia ja Kidman on jälleen hengenhädässä. Tarinan läpäisyn jälkeen voi ihmetellä Kurayami-vaikeusastetta, joka tekee värimaailmasta miltei sysimustan.
The Assignment ja The Consequence ovat onnistuneita lisäosia. Jälkimmäinen on kaksikosta piirun verran heikompi, mutta taso pysyy kautta linjan korkealla. En välittänyt Kidmanista juurikaan pääjuonen aikana, mutta sivujuonteet maalaavat hänestä kiinnostavan kuvan. Tarina soljuu sujuvasti eteenpäin, visuaalinen suunnittelu on ensiluokkaista ja hiippailu on toteutettu pääosin hyvin.
Matka pimeyden sydämeen on kiehtova, kauhea ja mieleenpainuva.
Tunnelmaa tihkuvat lisäosat nostavat Juli Kidmanin ja hiippailun onnistuneesti tarinan keskiöön.
85
