Tietyissä aiheissa on sitä jotain, ja siksi mutkikkaat ryöstökeikat ovat ikimuodissa niin elokuvissa kuin peleissä. Paydayn ja Getarin joukkoon liittyy nyt kotimainen The Masterplan. Vai sanoisinko jotta Määästapläään, sillä Shark Punchin debyytti sijoittuu ikuisesti coolille 70-luvulle.
Ensituntien perusteella olin sijoittamassa The Masterplania jonnekin Monacon ja Door Kickersin väliin: ei liikaa toimintaa, ei liikaa strategiaa. Mutta jokin uupui yhtälöstä. Se jokin löytyi kellomekanismin lailla suunnitelluista loppukentistä. Tässähän on jotain samaa kuin vanhassa Commandos-sarjassa, joka oli puzzleratkontaa taktiikkapelin kledjuissa! Samalla tavalla The Masterplan asustaa jossain genreluokitusten välissä, siis mitä parhaimmassa paikassa.
Käytännön toteutus ei yllä aivan samaan parhauteen, mutta kelpo tasolle kumminkin. Lopputulos on hiomaton, mutta vetävä ryöstelykokemus.
Hyvä kyttä
The Masterplan on peli ihmisille, jotka elävät jännityksestä. Ennen keikkaa korkeintaan palkataan rosmot ja ostetaan näille aseet, loppu on improvisaatiota.
Joey ja Greg astuvat lähimarkettiin pahat mielessä. Liike on myyjää lukuun ottamatta tyhjä, mutta katossa roikkuva turvakamera lupaa huonoa. Kun myyjän silmä välttää, Joey sujahtaa vartijakoppiin, tainnuttaa vartijan ja katkaisee kamerasta virran. Sillä aikaa Greg ottaa mutkan esille ja ystävällisesti pyytää myyjää avaamaan rahahuoneen lukitun oven. Paikalle palannut Joey alkaa työstää kassakaappia Gregin pitäessä aseensa tiukasti myyjässä.
Mutta voi! Liikkeeseen astuu asiakas, joka ymmärtää heti tilanteen vakavuuden. Greg ampuu kohti, mutta heppu on jo ulkona ja matkalla kohti lähintä puhelinkoppia. Poliisisireenit lähestyvät uhkaavasti, kun rosmokaksikko juoksee rahakassit käsissä kohti pakoautoa. Ei tyylikkäin lopetus onnistuneelle keikalle, mutta ainakaan ei tullut ruumiita. Niistä nimittäin peritään suolainen siivousmaksu.
Kuten taistelutarinasta ilmenee, The Master-planissa tehdään jatkuvasti nopeita päätöksiä. Koska tallentaa voi vain kenttien välissä, jännite nousee herkullisesti hetki hetkeltä. Hektistä taktikointia tasapainottaa hidastusmoodi, joka ei pysäytä peliä kokonaan, mutta antaa tarpeeksi aikaa uusille käskyille. Avainsana on hallittu kaaos: homma on samaan aikaan levällään ja omissa käsissä. Tiheä tunnelma onkin yksi The Masterplanin valttikortteja.
Nautinnollista ryöstelyä siivittää asiallinen esillepano. Ylhäältä päin kuvattu maailma on paitsi näyttävä myös selkeä: yhdellä silmäyksellä näkee niin lukitut ovet kuin vartijoiden näkökentät. Soundtrack on ajankuvaan sopivaa funkkia, mikä pehmentää jännitystä mukavasti. Ryöstely on vakavaa puuhaa, mutta se saa olla letkeääkin!
Tarinan määrä tällaisessa pelissä on makukysymys, itse olisin toivonut muutakin kuin lyhyitä kuvailutekstejä. Varsinkin kun ne ovat varsin päteviä ja tekijätiimin apuna oli Tom Jubert.
Paha kyttä
Puolivälin tienoilla The Masterplan vaikutti täydelliseltä pienviihteeltä. Hiljalleen muutama ongelma alkoi nakertaa reikiä mestarilliseen suunnitelmaan.
Ensimmäinen on omien joukkojen ohjaus. Hiirivetoinen käyttis toimii pääosin hyvin, mutta aina satunnaisesti homma pettää. Rosmojen reitinhaku heittelee, tyypit jäävät pyörimään väkkärää tai muuta sellaista. Lisäksi tietyt perusjutut, kuten aseen pitäminen kohteessa, vaativat turhan paljon mikromanagerointia. Viat ovat pieniä, mutta ne ärsyttävät pelissä, jossa ei voi tallentaa mutta yksi virheliike voi tuhota koko keikan.
Toinen ongelma on monisyisempi. Kaikki parikymmentä tehtävää on tehty käsityönä ja niissä on puzzlemainen ote. Tämä on sinänsä kiva juttu. Se tarkoittaa kuitenkin, että usein tehtävät täytyy hoitaa osin tietyllä tavalla. Tämä on vähemmän kiva juttu, etenkin isommissa ryöstöissä. Jos pitkän keikan mokaa loppupuolella, se tarkoittaa liki identtisen pätkän sahaamista uudelleen. Tujaus dynamiikkaa ja vapaamuotoisuutta tekisi terää.
Huomasinkin nauttivani eniten keskisuurista ryöstöistä. Niissä oli tarpeeksi mahdollisuuksia kokeilla eri juttuja ilman, että epäonnistumisesta rangaistiin liikaa. Onneksi tehtäviä saa pelata uudelleen niin paljon kuin sielu sietää ja niissä on yleensä aina varaa hoitaa homma paremmin, siistimmin, nopeammin.
Puutteet eivät pilaa The Masterplania, mutta laskevat sen tosi jebasta pelkkään jebaan. Tekijät ovat luvanneet jatkaa pelin päivittämistä ja editoristakin on kuiskuteltu, joten ehkä se tästä. Nykymuodossaankin The Masterplan tarjoaa työpäivän edestä mainiota viihdettä, mutta sellaiseksi se myös vähän jää.
The Masterplan ei ole täydellinen ryöstö, mutta ei myöskään lainkaan hassumpi debyyttikeikka. Sivullisia ei telottu ja kaikki selvisivät ehjin nahoin pakoon. Vain saalis jäi hiukan vajaaksi. Ei muuta kuin uudestaan baanalle, hmm?
The Masterplan
Arvosteltu: PC
Saatavilla: Mac
Shark Punch
Versio: 1.0.1
Testattu: Athlon II X2 255 4,1 GHz, 4 Gt, Asus EAH5770 1Gt, Windows 8
Muuta: Myynti mm. Steam ja GOG.com, hinta noin 20 euroa.
Ikäraja: Ei tiedossa.
79
