The Walking Dead: 400 Days (PC) – Viimeiset meistä

Mihin Wyatt ja Eddie oikein törmäsivät sumuisella maantiellä?

Ensimmäiset 400 päivää epäkuolleiden seurassa ovat aina pahimmat.

The Walking Dead: Season One oli sen luokan paukku, että jatkolta meidät välttää vain Telltalen toimistoon iskevä zombitartunta. Onneksi. Kakkoskautta odotellessa voi nauttia ykkös- ja kakkoskauden väliin sijoittuvasta ekstrajaksosta nimeltä 400 Days.

Zeitgeistin aallonharjalla surffaava delsu kertoo uudelleen Clementinen syntytarinan sukupolvensa peli-ikonina. Viaton Clem heitetään hengenvaarallisiin olosuhteisiin, joista selvitäkseen hänen täytyy lujittaa luonteensa ja jaella sadoittain pääosumia niin kuolleille kuin eläville. Uskomattoman uskottavasti nuoresta tytöstä kuoriutuu hetkessä armoton terminaattori, mitä nyt välillä täytyy muodon vuoksi itkeä katalaa maailmaa. ”En pysty tähän! Mutta minun on pakko! Aieergh!”

Härnään vain. Telltale kiertää ihailtavasti Zomb Raider -faniserviisin katalan kuopan. Emopelin juonikaaren kuppaamisen sijaan 400 Days keskittyy siihen, mihin DLC-muoto niin hyvin sopii, mutta mihin sitä niin vähän käytetään: uuden kokeiluun.

Bonnie, Russell, Shel, Vince ja Wyatt, lava on teidän.

Polviin asti kuolleissa

Pelillisesti 40 Days on tuttua The Walking Dead -puoliseikkailua. Peli soljuu eteenpäin kuin itsestään, eikä erityistä haastetta ole. Menoon tempautuu kuitenkin mukaan kiperien valintojen ja hillittyjen QTE-kohtausten kautta. Haittaa ei ole myöskään ammattimaisesta ohjauksesta ja dialogista. Telltale on saattanut käsikirjoittaa kaiken ennakkoon, mutta illuusio toimii. Tällaisia 90-luvun interaktiiviset elokuvat toivoivat voivansa olla.

400 Daysin hienous on siinä, että se kertoo viisi noin vartin pituista pikkutarinaa. Stooreilla on jonkin verran yhteistä keskenään, mutta käytännössä ne ovat erillisiä kokonaisuuksia, jotka kaikki tarjoavat pienen siivun selviytyjän arkipäivää.

Yhtäällä nuori nainen on huolissaan, millaiseksi hänen pikkusiskonsa kasvaa maailmassa, jossa julmuus on elinehto. Toisaalla ex-narkkari lyöttäytyy vanhan pariskunnan seuraan vain herättääkseen ihastusta miehessä ja mustasukkaisuutta naisessa. Vielä jossain kaksi kaverusta pakenee autolla ryöstäjiä samalla kun sakea sumu pudottaa näkyvyyden nollaan.

Tiiviin muotonsa vuoksi 400 Days ei yllä emopelinsä tunnesfääreihin, sillä Leen ja Clemin kaltaisen suhteen kehittelylle ei yksinkertaisesti riitä aikaa. Tiiviys on kuitenkin myös syy siihen, miksi 400 Days on jossain mielessä vielä mielenkiintoisempi ja tärkeämpi tapaus kuin Season One. En muista yhtään toista peliä, joka olisi ollut edes näin lähellä tavallisista tallaajista kertovaa novellikokoelmaa. Okei, mukana on myös niitä helkkarin Bombi-Zombeja, mutta ne eivät muutenkaan ole missään vaiheessa olleet homman pointti.

Hahmot ovat vielä vähemmän karikatyyrimäisiä kuin ykköskaudessa, eikä tarinoista väkisin väännetä eeppisiä vuoristoratoja. Telltale tietää, että arkiset huolet, pettymykset ja ilonaiheet tarjoavat ihan yhtä paljon ja enemmänkin draamaa kuin elämää suuremmat kasvukertomukset. Eepoksiakin toki tarvitaan, mutta minua ilahduttaa suuresti tämä kehityskulku, että peleissä ei tarvitse olla joka ikinen kerta isoja tarinoita. 400 Days on pienten ihmisten pieni suuri peli.

Tämä heijastuu positiivisesti myös varsinaiseen pelirakenteeseen, sillä lyhyistä pienkertomuksista on leikattu pois kaikki turha. Filleri on nollassa. Kulloinenkin hahmo esitellään lyhyesti, sitten kiihdytetään suoraan kohti konfliktia, mätkäistään pelaajaa naamaan kohtauksella, joka jää taatusti mieleen, ja jatketaan seuraavaan tarinaan. Ässää!

Tulevaisuuden vahtikoira täällä jo tänään.

400 kepposta

400 Days pitää laadun niin komeasti yllä, että yhdelläkään The Walking Dead -fanilla ei ole mitään syytä jättää lisäjaksoa väliin. Toisaalta se jakaa myös edeltäjänsä heikkoudet, kuten tönkön graafisen toteutuksen ja vähäisen interaktiivisuuden.

Jälkimmäinen nouseekin 400 Daysin suurimmaksi harmistuksesi, sillä tiukkoihin raiteisiin sidottu eteneminen on nyt melkeinpä vielä tiukempaa. Mukana on parikin kekseliästä kohtausta, jossa pääsee oikeasti tekemään jotakin, mutta vapaampaa tallustelua mukana on ei niin yhtään. Tässä suhteessa 400 Days muistuttaa ykköskauden episodeista eniten viimoista, jonka päräyttävä finaali tuli lineaarisuuden hinnalla.

Loppujen lopuksi sillä ei ole kauheasti väliä, koska kokonaisuus toimii ja jättää mieleen yhtä pysyvän muistijäljen kuin kehuttu Season One. Täydellisessä maailmassa varsinaista pelaamista olisi ollut enemmän ja lopetus olisi ollut vähän napakampi, mutta 400 Days on reipas askel kohti tätä tasokkaampaa tarinankerrontaa peleissä. Ja se rakenne on bu-e-no.

Telltalen pienkertomuskokeilu ei ehkä ole mitään Tšehovia, mutta se onnistuu jossain, mitä muut eivät edes yritä.

Aleksandr Manzos

85