Tasaisin väliajoin meiltä toivotaan tikkutestiä, jossa markkinoiden tikut pantaisiin järjestykseen. Jolloin automaattisesti ajattelen, että eihän siihen ole tarvetta. Lentotikkutesti tulee aikanaan, mutta tavalliset tikut?
Suhtaudun rautapuoleen sellaisella "bring on your champion!" -mentaliteetilla. Minulla on oma mestarini, ja jollei haastaja pärjää sille, arkistoin sen henkiseen mappi Ö:hön. Minusta on jopa turhaa, että testeissä ystävällisesti yritetään ilmiselville B-vaihdoehdoille etsiä jonkinäköistä osto-oikeutusta, ettei kukaan loukkaannu.
Niinkuin esimerkkinä, kun nykyinen 3D-korttimestarini on Riva TNT (erinomainen yhteensopivuus, nopeampi kuin Voodoo2, 2D-kortti mukana, ymmärtää AGP:n päälle), vertaan vaikka uutta kovaa Brujeria3D-korttia siihen. Jos kortti on vain melkein yhtä hyvä, ei se riitä. Arkistoin sen unohduksiin, josta se nousee, jos siihen esimerkiksi tulee uudet ajurit, jotka kehuvat voittavansa TNT:n.
Ja siinä syy, miksei tikkutesti ole edes tullut mieleeni. Oletan automaattisesti, että jokainen on samaa mieltä kanssani tikkukukkulan kuninkaasta, mutta eihän niin varmasti olekaan.
Kalvavaa kauhua
Joystick-suunnittelijat ovat suunnittelijoista ammattitaidottomimpia, ja ovat aina olleet. Käteni muistavat vielä kauhulla tikkujen esi-isät, eli Commodore-tikun, jonka terävä reuna kalvoi kämmenen sekä Atari-tikun, josta tuli suonenveto käteen. Seuraavaksi hankin kuuluisan Quickshot II:n, jonka machokahva jäi käteen vähänkin kiivaamman ohjausliikkeen seurauksena.
Ei parempaakaan löytynyt, vaikka kävin aikoinaan hirveän määrän tikkuja läpi. Game Stationin myymä halpa röpötikku Joy28 miellytti, vaikkei se mitään kestänytkään. Rautakirjan tappaessa ketjunsa ostin kaikki mitä oli vielä jäljellä, mutta seuraaja piti löytää. TAC 2 oli kaikkien muiden suosikki, mutta minä en innostunut. Vihdoin löysin Bugin, hyvin omaperäisen näköisen mutta siitä huolimatta hyvän tikun. Kaksi hyvää tikkua noin sadasta kokeillusta: ei hassumpaa...
Sama ergokauhu oli edessä kun siirryin PC-pelaajaksi. Ensi alkuun tikut olivat tasoltaan Commodore-tikkuja, siis teräväkulmaisia pikkulaatikoita. Onneksi törmäsin luirovartiseen, mutta muuten pätevään Gravis PC Prohon ja käteni pelastui. Sillä pitikin pärjätä kauan, lentopeleihin oli onneksi Thrustmaster FCS.
Lentotikut muuten ovat ainoita tikkuja, jotka tikkufirmat hallitsevat. Ei ihme, koska tikut ovat kopioita oikeista lentokoneen ohjaimista. Paha niitä on pilata.
Mutta muuten hommassa ei ole järjen hiventäkään. Tikkufirmat suoltavat markkinoille pääasiassa ulkonäköön, kikka kakkosiin ja markkinointiin pohjautuvia tikkuja. Messuilla katselen todella ihmeissäni tikkumiesten mallistoja. Ei niissä ole järkeä. Klassisia mahtikahva-Quickshot II-variantteja, Quake-ohjaimia, "3D-ohjaimia", Bart Simpsonin näköisiä ohjaimia, klubiuskottavia ohjaimia, kosher-ohjaimia, superohjelmoitavia teknotikkuja ja telepatiapeliohjaimia. Kaikkea muuta muttei hyviä, toimivia joystickeja.
Uutta toivoa
Satojen erilaisten ruputikkujen jälkeen Microsoft aloitti peliohjaimien tekemisen Sidewinder-sarjallaan. Muistan edelleenkin, kun skeptinen ennakkoasenne vaihtui puhtaaksi rakkaudeksi, kun olin kymmenen minuuttia hieronut tuttavuutta Microsoft Sidewinder 3D Pron kanssa. Se ei lähtenyt koneestani enää irti ennen kuin Sidewinder Precision Pro sen syrjäytti.
Niin, ja Sidewinderin padi on paras näkemäni, ja Sidewinder Force Feedback ainoana ei-I-Force-tikkuna se toimivin. Ratista tuskin tarvitsee puhuakaan. Jopa firman kikkaohjain, Freestyle, toimii kikkailun lisäksi hyvänä padina.
Tämä on minusta suorastaan eriskummallista. Tikkufirmat suoltavat tikkua tikun perään ja onnistuvat tekemään jotain käyttökelpoista lähinnä vahingossa, kun taas Windows-kauhukäyttiksestä tuttu megafirma lyö kunnareita peräkkäin. Olen lähes sataprosenttisen varma, että Microsoftin peliohjainpuolella on tasan yksi mies, ilotikkujen Sid Meier, joko johdossa tai pääsuunnittelijana, joka on vastuussa siitä, millaisia keppejä ja vempaimia sieltä tulee. Komitea ei voi venyä näin tasaiseen suoritukseen, tämän on pakko olla yhden miehen visioista riippuva.
Lähikuvassa
Miksi Precision Pro sitten on Virallinen Tikkumestarini? Ensinnäkin siinä on vähintään kaikki mikä muissakin tikuissa: hattu, 16 nappitoimintoa, hyvä muotoilu ja ohjaustuntuma, se on hämmästyttävän kestävä ja on siinä hyvä kaasukahvakin. Näillä eväillä pääsee ykkösluokkaan. Omaan luokkaansa tikku pääsee kahdella uudella gimmickillä, jotka pari vuotta sitten esiteltiin 3D Prossa (joka on nyt työkoneessani kiinni, rääkistä huolimatta täydessä iskussa).
Potentiometrien asemasta tikussa on optiset sensorit, mikä suomeksi tarkoittaa, että tikku on huipputarkka eikä kalibrointi värähdäkään. Toinen uutuus on tikkuun yhdistetty peräsin, joka toimii kahvaa kääntämällä. Precision Pro kelpaa siis lentotikuksikin, joten ei minulla ole ollut mitään syytä vilkuilla aidan toiselle puolelle.
Ihan kiva, että itse olen tyytyväinen, mutta vähintään työmielessäkin olisi kiinnostavaa tietää, mitä mainioita tikkuja ja padeja on jäänyt huomaamatta. Logitechin tikkuja on nähty, mutta mitäs Gravis ja Thrustmaster ovat puuhailleet?
Tikkutestihän olisikin siis kiva, mutta sekulitikkuja ei ole kiva väännellä. Heitänpä ilmaan Suuren Tikkuhaasteen, sarjoina ei-lentotikut ja padit. Siis tikkujen taistelu, johon osallistuvat vain parhaat.
Jos sinä, arvoisa lukijani (tai vaikka kummatkin), katsot että oma tikkusi edustaa huippua, jaa suosituksesi. Tai jos olet jonkun tikun tahi tikkumerkin maahantuoja tai edustaja, ja kiehut jo raivosta miettien, paljonko Microsoft minulle tästä tikkumainoksesta maksoi, mitäpä jos lähettäisit oman mestarisi areenalle?
