Viime vuoden kiistatta paras autopeli oli Colin McRae Rally. Tämän vuoden parhaaksi autopeliksi Codemasters tarjoaa TOCA 2:ta, eikä turhaan.
Odotukset TOCA 2:ta kohtaan ovat huikeat, olivathan jo Colin McRaen ajotuntuma ja menemisen maku ennennäkemättömiä. Vakioautokilpailuihin keskittyvä TOCA 2 ei kuitenkaan tarjoa samanlaista vauhtia. Hyvä niin, sillä vakioautoilussa on pääosassa isojen autojen rymistely ahtailla radoilla. Ajotuntuma on kuitenkin tallella, ja kun siihen yhdistetään erinomaisen tiivis tunnelma, niin Codemasters räjäyttää pankin jälleen kerran. TOCA 2 on loistava autopeli, joka tarjoaa purtavaa pitkäksi aikaa.
Tuttu tuntuma
Jo alusta asti olo tuntuu kotoisalta. Ajotuntuma on luonteva, eikä siihen totuttelu vaadi muutamaa harjoituskierrosta enempää. Tuntuma on itse asiassa niin helppo oppia, että helpoimman tason mestaruustaistoakin voisi lähteä heti kylmiltään ajamaan.
Ratoja on aluksi tarjolla kahdeksan, mutta menestymällä saa käyttöönsä peräti kymmenen bonusrataa. Radat ja niiden ympäristö ovat tyylikkäitä ja toimivia, radat itsessään vaihtelevia ja haastavia.
Autot tottelevat ohjausta mainiosti niin näppäimistöllä kuin ratillakin. Force feedback on katuautoilulle tyypillisesti varsin rauhallinen, mutta toimii erinomaisesti silloin kun pitääkin, kuten reunakivetysten päältä ajettaessa.
Voimakkaiden vakioautojen ohjaus on haastavaa, mutta erittäin palkitsevaa. Suoraviivaisuuden vastapainona on erinomainen reagointi nopeisiin ohjausliikkeisiin, jarrutustilanteiden aitous ja ennen kaikkea jatkuva tunne siitä, että alla on raskas, mutta nopea ja tehokas ajokki.
Perusvakioautoja on kaikkiaan kahdeksan, lisäksi on vielä support-autoja, kuten Ford Fiesta, Formula Ford, Jaguar XJ220 ja niin edelleen. Ajotuntuma poikkeaa eri autojen kesken suurestikin, joten tutustumista ja opettelemista riittää pitkäksi aikaa. Alussa kaikki support-autot eivät ole valittavissa, vaan menestys tuo mukanaan uusia leluja.
Autoja voi viritelläkin. Säätökohteita ovat jarrujen tasapainon ja downforcen määrittäminen sekä vaihteiden välityksen ja jousituksen viritteleminen. Vaikka säätömahdollisuudet ovatkin varsin rajalliset, tuovat ne kuitenkin uutta mielenkiintoa, kun puhtaisiin vakioasetuksiin ei tarvitse tyytyä.
Autot voivat myös hajota: pellit rypistyvät tyylikkäästi ja puskurit menevät vinoon. Erityisen herkkä hajoamaan on tuulilasi: usein jo pienestä nokkakolarista se hajoaa tuhannen pirstaleiksi.
Kilpailuja kerrakseen
Erilaisia kilpailumuotoja TOCA 2:ssa riittää pitkäksi aikaa. Tyypillisten, mutta kiinnostavien yksittäisten kisojen ja haamuautoa vastaan ajamisen lisäksi listalla on muitakin vaihtoehtoja.
Challenge-ajossa ajetaan yksinkertaisesti kelloa vastaan checkpointista toiseen. Epäonnistuminen tietää kisan loppumista välittömästi. Hauskaksi kisailun kuitenkin tekee juuri sen armottomuus: checkpointien väli on niin hyvin mitoitettu, että hyvällä ajolla ei menestymiselle pitäisi olla mitään esteitä, mutta kun tekee yhden pienen virheen siellä ja toisen täällä, niin aika käy salakavalasti vähiin. Kun menestys tuntuu olevan vain yhden tekemättä jätettävän ajovirheen takana, jää pelaajaparka helposti koukkuun eikä ajolinjojen hiominen muutaman tunnin ajan ole lainkaan harvinaista.
Pääasiallisena kilpailumuotona on kuitenkin mestaruuden tavoittelu. Valittavana on joko support-autoilla ajettavat mestaruuskisat tai kuninkuusluokan vakioautojen mestaruustaisto. Mestaruustaistelu sujuu mainion liukkaasti: ensin valitaan mieleinen automerkki ja sitten lähdetään ajamaan. Kisaviikonloppu koostuu aika-ajosta, sprinttikilpailusta sekä pidemmästä kilpailusta. Aika-ajossa otetaan lentävä lähtö, jossa pelaaja istutetaan ratin taakse siinä vaiheessa kun auto lähtee aika-ajokierrokselle. Turhaa ajelua ei tule.
Kisat sujuvat yhtä mukavasti. Sprinttikisassa ajetaan tarvittava kierrosmäärä mahdollisimman nopeasti ja yritetään olla maalissa kärkikuljettajien joukossa. Pitemmässä kilpailussa on mukana yksi pakollinen varikkopysähdys. Jollei varikolla käy, tulee armotta hylätyksi kilpailusta.
Suurimman rypyn kisailun autuuteen tuo uskomattoman julma tallielämä. Jollei sprintti- ja täysimittaisesta kisasta onnistu keräämään yhteensä 15 pistettä, saa oitis tallista kenkää ja peli loppuu siihen. Minkäänlaista merkitystä ei ole sillä, vaikka olisi voittanut kaikki aiemmat kilpailut ja olisi kokonaistilanteessa ylivoimaisessa pistejohdossa. Onneksi 15 pisteen kerääminen ei ole ylitsepääsemättömän vaikeaa, vaan siihen riittää voitto pelkästään toisessa kisassa, jolloin toisen kisan lopputuloksella ei ole enää merkitystä. Omituista politiikkaa talleissa kuitenkin noudatetaan.
Talliraakuuden vastapainoksi kisoissa kovimpia suhareita hillitään säännöillä. Kovalla vauhdilla toisiin törmäilemisestä saa varoituksen, ja kun varoituksia kertyy tarpeeksi, hylätään kisasta. Tämä sääntö estää ainakin kovin yleisen ihmispelaajan kyynärpäätaktiikan (etupuskuritaktiikan) konekuskeja vastaan.
Eivät konekuskitkaan aivan puhtoisia pulmusia ole. Kurveissa ne saattavat ryskyttää hillitysti kylkeen, edellä ajaessaan ne tekevät parhaansa peittääkseen parhaan ajolinjan ja ohitustilanteissa ne eivät anna armoa pisaraakaan. Kokonaisuutena konekuskit onnistuvat synnyttämään mainion illuusion siitä, että kisa todellakin on käynnissä ja, että kaikki todellakin tekevät parhaansa voittaakseen, eivätkä vain ajele kaavamaisesti jonossa samoja ajolinjoja pitkin kierros toisensa jälkeen.
Satoi tai paistoi
TOCA 2:n sääolosuhteet ovat tervetullut uutuus. Vaikka kisan alussa sataisi vettä, saattaa sää kilpailun puolen välin jälkeen vaihtua pilviseksi ja samalla kuivaksi. Tämä tuo aivan uutta mielenkiintoa rengasvalintoihin ja varikkokäynnin ajoittamiseen. Väärällä ajoituksella saattaa pilata koko kisat, kärsivällinen tilanteen seuraaminen voi poikia suurenkin palkinnon.
Varikkokäynnit eivät rajoitu pelkästään renkaiden vaihtamiseen, vaan törmäilystä ja yleisestä autonsa kolhimisesta aiheutuu autolle vaurioita, jotka voi korjauttaa varikolla. Mutta kello tikittää varikollakin...
Autoilu sujuu monesta eri kuvakulmasta. Ratin takaa katsottuna meno tuntui luonnollisimmalta, mutta muutkin kuvakulmat ovat varsin toimivia. Kuskin päätäkään ei ole liimattu paikoilleen, vaan hän voi kurkkia sivuille ja taaksepäin. Sivuvilkaisuista ei suuren suurta hyötyä ole, mutta takana tulevien tarkkailu on välttämätöntä.
Monotoniaa
Yksi hyvän pelin merkeistä on se, että vikoja etsiessä joutuu tyytymään yleiseen pilkunviilaukseen ja pikkuasioista ruikuttamiseen. Näin on myös TOCA 2:n kohdalla. Lievästi ärsyttävien asioiden joukkoon lukeutuu selostaja, joka esittelee ja pistää kisat käyntiin. Puherytmi on hy-vin hi-das ja sel-ke-ä. Ja kaiken kukkuraksi vielä rasittavaa brittiaksenttia. Kerrankin olisi ollut Kyllösellä käyttöä.
Toinen kauneusvirhe on Codemastersin perisynti eli kohtuuttoman pitkät latausajat. Ratojen ja valikoiden latautuminen kestää aivan liian kauan, ja odotteluun puutuu jo kauan ennen kuin mitään tapahtuu. Onneksi odottelu kannattaa.
Grafiikka tuo kovasti mieleen Colin McRae Rallyn: ei mahdottoman näyttävää, mutta ehdottomasti toimivaa. Sadekelillä autot loiskuttavat vettä ja kuivalla taas kumi käryää tiukoissa jarrutuksissa ja mutkissa. Moottorin ääni kuulostaa moottorin ääneltä, loput efektit ovat autopeleille tyypillisiä hurinoita ja kolahduksia.
Ei siitä mihinkään pääse, Codemasters osaa asiansa. TOCA 2 Touring Cars on kaikin puolin viihdyttävä ja pitkäikäinen pakkaus, jota hyvän autoilun ystävät eivät voine ohittaa. Ja sitten ohittamista riittääkin.
90
