www.ghostrecon.com
Kummitusryhmän työ ei lopu. Nyt vastassa on Venäjä, jonka äärinationalistit ovat kääntäneet sotaan.
Ubisoft on antanut erikoisjoukkojensa lepäillä yllättävän kauan, edellisestä Ghost Recon -pelistä on vierähtänyt jo useampi vuosi. Tauon aikana sedät ovat viettäneet aikansa uusimpaan Tom Clancy -sotateknologiaan tutustumalla.
Future Soldierissa Clancy-pelien perinteinen tekniikkaporno menee pitemmälle kuin missään julkaisussa tähän asti. Innoitusta on haettu oikeista tutkimuksen alla olevista projekteista, joista osa kuuluu vielä tukevasti scifin maailmaan. Merkittävin uusi lelu on predator-tyylinen optinen häivepuku, joka tekee kummituksista nimensä veroisia. Pelitasapainon vuoksi näkymättömyys toimii vain hitaasti hiipiessä ja tarpeeksi kaukaa, vieressä seisova vihollinen näkee sankarin ääriviivat piilokentästä huolimatta.
Muita leluja on muun muassa mekanisoitu tukirunko, jonka avulla sotilas jaksaa kantaa enemmän ja lyödä kovempaa. Niskassa voi olla jopa sellaista animekamaa kuin selästä laukaistava raketinheitin. Viime osasta tuttua on muun muassa mahdollisuus erilaisten kauko-ohjattavien laitteiden komenteluun. Tällä kertaa droneissa on myös aseistus videokameran lisäksi.
Joukkueenjohtajan taakka
Varustus kuulostaa yliampuvalta jopa Clancylle, mutta Ghost Reconin perusmekaniikka on pidetty pitkälti entisellään. Nelihenkinen tiimi etenee suojasta suojaan ja maailmaa tiiraillaan sankarin olan yli kolmannesta persoonasta. Demon perusteella vaikuttaisi itse asiassa siltä, että hiiviskely on hiukan aikaisempaa suuremmassa roolissa.
Myös ryhmätyön merkitystä on korostettu entistä enemmän. Kavereita voi tuttuun tapaan komentaa yksinkertaisilla peruskäskyillä, mutta mukana on lisäksi kohtauksia, joissa jokaiselle jäsenelle määritetään omat kohteensa. Hollille otetut viholliset erottuvat sotilashenkeen sopien sillä, että piilossa kykkivä kummitus sihtailee uhriaan sinisellä lasertähtäimellä. Kun jokainen on saanut maalinsa, annetaan toimintakäsky ja kaikki toimivat samaan aikaan. Väijytyksissä on hieno erikoisjoukkotunnelma ryhmän iskiessä nopeasti ja tehokkaasti.
Räiskinnän alkaessa suojien takana kykkiminen ei enää ole autuaaksi tekevä asia, sillä osa paikoista hajoaa luotimyrskyssä. Tämän ansiosta taistelu on väkisin aikaisempaa vauhdikkaampaa eikä hyydy suojan takaa sniputtamiseksi. Raskaampien aseiden ja dronetekniikan käyttö tuo puolestaan ryhmälle lisää tulivoimaa.
Neljä hevosmiestä
Yksinpelin kampanja sijoittuu epämääräiseen Pohjois-Eurooppaan, jonne Venäjä on jostain syystä hyökännyt. Clancy-perinteiden mukaisesti tarinaa ei saa turhaan miettiä, tärkeintä on se, että juonentynkä vie kummitukset tyystin erilaisiin maisemiin kuin viime kerralla. Pölyisen Meksikon sijasta seikkaillaan lumen ja jään keskellä. Ilmeisesti kylmä ilmanala on käheyttänyt lämpimään ilmastoon tottuneet jenkkisotilaat, sillä demossa miesten ylimöreät supermachoäänet aiheuttivat tahatonta hihitystä.
Uusien lelujen ja miljöön lisäksi Future Soldierin koukku on co-op-kampanja, jossa voi viimeisimmän muodin mukaisesti taistella rinnakkain peräti neljä henkeä. Parhaimmillaan koko ryhmä on siis ihmisten komennossa, jolloin aikaisemmin yksin ohjatut tiimihyökkäykset tuntuvat entistä siistimmiltä. Demon perusteella monet kohdat voi halutessaan hoitaa joko suoralla toiminnalla tai hiljaa hiipimällä, jälkimmäinen vaatii yleensä tiimiltä parempaa yhteistoimintaa.
Nähdyn perusteella Future Soldier on nimensä veroinen Clancy-paukuttelu. Kummitusryhmän ystäville mukana on sopivasti sekä uutta että vanhaa. Lopullinen totuus selviää joskus ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä.
Pauperes commilitones Christi Templique Solomonici on sairaus, Ezio Auditore da Firenze on lääke.
Assassin’s Creed II toi meille normista poikkeavan pelisankarin. Nuori Ezio ei ole sen enempää miekan kuin magian mestari, vaan firenzeläinen pikkuaatelinen, jonka elämänsisältö on pelkkää naistennaurattamista. Ezion huoleton elämä järkkyy, kun temppeliherrat juonittelevat Firenzessä vallankaappauksen ja siinä sivussa Auditoren suvun miehet hirteen. Nuorukainen onnistuu vain vaivoin pakenemaan ja siinä sivussa vihkiytyy isäukkonsa salaiseen ammattiin, assassiiniksi.
Temppeliherrat saavat yksitellen ansionsa mukaan, ja mikäs siinä, sillä aatelisen salamurhaajan motiivit tuntuvat harvinaisen oikeutetuilta. Temppeliherraksi paljastuvan paavin kohdalla Ezio kuitenkin epäröi. Se on virhe, joka kostautuu Assassin’s Creed: Brotherhoodissa.
Ubisoftin keräämien tietojen mukaan vain 40 prosenttia pelaajista sinnitteli Assassin’s Creed II:n tarinan loppuun. Se on Brotherhoodin kannalta ongelma, sillä peli jatkuu täsmälleen siitä hetkestä, mihin edellisosa päättyi. Brotherhood käynnistyy hätäisellä kertauksella aiemmin tapahtuneesta. Se on vähän sama kuin lukisi sialle sivun mittaisen tiivistelmän Da Vinci -koodista. Assassiini-ummikko voi vain röhkäistä hämmentyneenä menneisyyden ufosta laskeutuneelle Minerva-jumalattarelle, nykypäivän Desmondille ja temppeliherrojen varjelemille maailmanlopun ennustuksille.
Paettuaan Vatikaanista Ezio asettautuu kotikartanoonsa Monteriggioniin. Hän ehtii hädin tuskin kaataa hemaisevan Caterina Sforzan sänkyyn, kun Cesare Borgian johtama paavin armeija kolkuttelee jo kartanon porteilla. Huikaisevan näyttävässä kohtauksessa tykit puhuvat ja sotilaita virtaa piiritystorneista Monteriggionin varustuksille. Ezio ja hänen liittolaisensa voivat vain pelata aikaa ja toivoa, että naiset ja lapset ehtivät paeta temppeliherrojen vihaa. Kun tomu on laskeutunut, Eziolla on vain yksi määränpää: temppeliherrojen hallitsema Rooma.
Yhteen ainoaan paikkaan keskittyminen ei haittaa, sillä Rooma on ylivoimaisesti suurin kaupunki Assassin’s Creedin historiassa. Se on jaettu peräti kahteentoista kaupunginosaan, joita kutakin hallitsee temppeliherrojen linnoitus. Linnoitusten valtaaminen ei kuitenkaan liity varsinaiseen pääjuoneen, vaan ainoastaan helpottaa juonitehtävien suorittamista. Kun temppeliherrat on kerran häädetty, kaupunginosassa voi hengittää vapaammin.
Toimintaseikkailuna Assassin’s Creed on säilynyt ennallaan. Ezio kiipeilee, Ezio taistelee ja Ezio kiiruhtaa milloin kenenkin juoksupoikana entiseen malliin. Taistelusysteemissä olin aistivinani tarpeetonta helpottamista. Vihollisten puolustuksen murtamisessa saa yhä tehdä töitä, mutta kerran kun Ezion lyönnit purevat läpi, ne ketjuuntuvat tuota pikaa tappaviksi komboiksi. Miekkatyöskentely on toki verevän näyttävää, mutta pärjääkö Brotherhoodissa tosiaan pelkällä hyökkäysnapin painelulla?
Uutena ideana Ezio vetää puoleensa oppipoikia, jotka voi tiukan paikan tullen kutsua hätiin taisteluun tai muuten vain viemään lähestyvän vartijaryhmän huomiota. Mitä kokeneempi oppilas, sitä suurempaan häiriöön he pystyvät. Käytännössä oppilaita kutsutaan kuin Call of Dutyssa ilmatukea – he vain ilmestyvät jostakin paikalle ja sitten katoavat.
Seuraajien lukumäärä sidotaan näppärästi Rooman kaupunginosien vapauttamiseen. Mitä pidemmälle työ edistyy, sitä enemmän Eziolla on taustajoukkoja. Oppilaiden levelöinti ja varustaminen muodostaakin ihan oman metapelinsä Assassin’s Creed: Brotherhoodin taustalle. Assistentti-assassiineja voi jopa lähettää Rooman ulkopuolelle keikkailemaan ja kartuttamaan kokemussaldoa. Ihan totta, mikromanagerointi on vaivihkaa hiipinyt toimintaseikkailuihin.
Niin ja turha toivoa, ettei Brotherhoodissa olisi nykyhetkeen sijoittuvia Desmond-jaksoja. Halusimme sitä tai emme, Desmond on erottamaton osa Assassin’s Creed -mytologiaa, eikä Ezion kaukaisen jälkeläisen rooli ole ainakaan pienentymässä. Äksöniä on sentään aiempaa enemmän, nyt kun Desmond on omaksunut Ezion taitoja.
