Tom Clancy’s The Division (Ennakko)

Tom Clancy’s The Division

PC, PS4, Xbox One

Ilmestyy 2015

Ubisoft

Division

NORMIPÄIVÄ VIRASTOLLA

Vaikka The Division sijoittuu Manhattanille, luvassa ei ole sinkkuelämää vaan tiimiräiskintää.

Brändinsä mukaisesti The Divisionin alkuasetelma vivahtaa Clancylta. Tosin

kirjailijan ja kylmän sodan kuoltua, räiskinnän teema haetaan terrorismista ja dystopiasta eikä enää teknotrillerikirjoista. Lähitulevaisuudessa Yhdysvallat romahtaa viidessä päivässä, kun maahan leviää tuntematon tauti. Epidemia alkaa Yhdysvaltojen joulusesongin aloittavasta ”mustasta perjantaista”, joten tekoa pidetään tahallisena.

Yhteiskunta romahtaa ja harvat eloonjääneet taistelevat resurssien rippeistä. New Yorkiin sijoittuvan räiskinnän kuvasto on tuttua zombipeleistä, mutta hirviöiden sijaan tarinassa kamppaillaan ihmisiä vastaan. Se luo maailmaan aivan omanlaisensa fiiliksen, sillä hyvien ja pahojen raja hämärtyy, eikä hahmoja voi luokitella enää vain ulkonäkönsä mukaan.

Linnan juhlat

Alkuasetelma nojaa hyvin, hyvin löyhästi todellisuuteen, sillä The Divisionissa leikitellään amerikkalaisten salaiseksi julistetulla direktiivi 51:llä. Direktiivi on oikeasti olemassa, mutta dokumenttia ei paljastettu virkakoneiston ulkopuolelle edes senaattoreille. Pelissä oletetaan, että George W. Bushin allekirjoittama päätös siirtää kriisitilanteessa valtaa entistä vahvemmin presidentille. Epidemian puhjettua presidentti saa suoraan komentoonsa The Division -yksikön, jonka tehtävänä on pelastaa se, mitä Amerikasta on jäljellä. Kuten aina ennenkin Amerikka pelastetaan aseilla.

The Division sijoittuu tuhoutuneeseen New Yorkiin, tarkemmin sanoen Manhattanille, jonka kuuluisilla maamerkeillä seikkaillaan. Tehtävärakenne on borderlandsmaisen avoin, sillä seuraava tehtävä valitaan kartasta, joka paljastaa alueen infektiotason, siviilien fiiliksen ja rikollisjengien määrän. Tavoitteena on vallata kaupunki takaisin hallituksen huomaan kortteli kerrallaan.

Strategisen kartan ideana on luoda konkreettinen tunne siitä, kuinka pelaaja vaikuttaa ympäristöön. Vaikka maailma on tuhoutunut, perusteemana on toivo. Motivaatio luodaan sillä, että pelaaja näkee suoraan muutokset ja mahdolliset parannukset ympäristössä. Moraalivalinnat näkyvät siinä, miten pelaaja kohtelee vallattujen alueiden siviilejä.

Vaikka kuvissa seikkailee pitkäpartaisia resupettereitä ja juuri kampaajalta saapunut naisagentti, The Division -tiimi koostuu huippuunsa koulutetusta erikoissotilaista. Vastassa on taviksia, joiden varusteet on varastettu parhaimmillaankin vain poliisiasemalta, joten räiskintäpelin asetelmana on moderni asymmetrinen sodankäynti. Huippuvarustetut agentit taistelevat lukumääräistä ylivoimaa vastaan.

Gamescomin demokentässä tavoitteena oli tuhota aluetta hallitseva jengi, jotta alueelle voitiin perustaa uusi tukikohta. Tehtävä alkaa ECHO-skannauksella, joka kerää kaiken tiedon lähiympäristön mobiilisijantidatasta, kameroista ja satelliittikuvista, paljastaen juuri käynnissä olevia tilanteita ja tallennettuja tapahtumia. Systeemiä käytetään tarinankerronnallisena tehokeinona, sillä kuvat paljastivat tehtävän taustojen lisäksi myös henkilökohtaista draamaa. Watch Dogs -tyyliin satunnaisista sivullisista paljastuu skannerilla lisädataa, jonka tutkiminen palkitaan kokemuspisteillä. Tosin ominaisuutta ei tungeta silmille koko ajan.

Demo keskittyy tiimivetoiseen räiskintään, jossa agentit kyykkivät suojassa ja kikkailevat vempaimillaan. On sähköshokkiansoja, kyynelkaasua, siirrettävä robottitykki ja tiedusteludrone, jolla voi kohteiden maalaamisen lisäksi häikäistä strobovaloilla uhrien silmät. Dronea voi ohjata myös täppärillä, mutta en tiedä, miksi kukaan haluaisi räiskintäpelissä discopalloa pelata.

The Division hämärtää rajaa räiskinnän ja roolipelin välillä, sillä tehtävissä on jatkuvuutta.

Tehtävissä voi saada saaliiksi taitopisteitä, panoksia ja tavallista suuremman repun. Kehitys ei jää pelkästään hahmoihin, sillä myös agenttien tukikohdat paranevat. Tehtävät vaikuttavat siihen, millaista tavaraa ja ominaisuuksia tukikohdassa on, mutta kehitystiimi ei halunnut mennä yksityiskohtiin. Demossa kuitenkin näkee, että vastaperustetun tukikohdan ominaisuuksiksi listataan asevarasto, sidontapaikka ja pikamatkustus.

Manhattanin tutkiminen on osa juonta, sillä kaupungista taistelee presidentin joukkojen lisäksi muitakin voimatekijöitä. Yksi vahvimmista ryhmittymistä on Siivoojat, jotka polttavat tieltään kaiken tarkoituksenaan tuhota ihmisten mukana tauti. Ympäristö itsessään on yksi vahvimmista vihollisista, sillä epidemian saastuttamille alueille ei voi lainkaan mennä ilman suojavarusteita ja toiminta-aika on rajattu.

Ampumasuunta tuo

Kuvasto on klassista katastrofimatskua, sillä tuhoutunut New York näyttää yllättävän vakuuttavalta. Luonto tunkee esiin asvaltinraoista, kadut ovat täynnä ryöstettyjä liikkeitä, varaosiksi purettuja autoja, roskaa lojuu kaikkialla ja jengit ovat merkinneet reviireitään tägeillä.

Koska tapahtumapaikka on yksi maailman tunnetuimmista metropoleista, peli käy virtuaalimatkailusta. Esimerkiksi demossa vallattu tukikohtarakennus on New Yorkin pääposti. En olisi tunnistanut roomalaistyylistä virastorakennusta toisista vastaavista, mutta talo sattuu pönöttämään Madison Square Gardenin vieressä ja rakennuksen tiedot löytyivät googlemapsista. Katunäkymän ja pelin ero ei ollut suuri. Yksityiskohta kertoo tarkkuudesta, jolla Manhattan on peliin siirretty.

The Division nojaa vahvasti tiimivetoiseen ryhmätoimintaan, sillä seikkailu on tarkoitettu pelattavaksi yhdessä kavereiden kanssa. Tiimiin mahtuu neljä pelaajaa ja viides, jos joku suostuu pelaamaan dronea. Vaikka The Division ei tee eroa yksin- ja moninpelin välillä, seikkailun pystyy läpäisemään myös ypöyksin. Pelistä voi tulla ja lähteä milloin vain, ja pelaaja vastaan pelaaja -mättöön tarkoitetut moninpelialueetkin on upotettu maailmankarttaan.

Ainakin sivusta katsottuna peli näyttää sopivan moninpeliteemaan erinomaisesti. Vihollisen määrällinen ylivoima pakottaa pelaajat tekemään yhteistyötä, sillä tekoäly ei ainakaan demossa tötöillyt turhaan. Jengiläiset tyytyivät kurkkimaan suojassa betoniporsaiden takana, jolloin miehet oli lamautettava flashbangeilla tai kierrettävä savun suojassa sivustaan. Ainakin demokentän skriptauksessa ei syyllistytty puzzlemaiseen kikkailuun, vaan meno tuntui sujuvalta.

The Division on avoimen maailman tiimiräiskintä, jossa on vähän roolipelihenkinen hahmonkehitys. Fiilis vaikuttaa Borderlandsilta, joka ottaa pelaajansa ja itsensä vakavasti. Vaikka julkaisupäivä on virallisesti vasta vuonna 2015, veikkaan, että peli ilmestyy vasta joulumarkkinoille. Siihen viittaa juonen lisäksi tekijöiden väistelevät vastaukset. Sinkkuelämä-sarjan blogin tapaan kysellä sai, mutta vastaukset piti keksiä itse. Yksityiskohtia ei haluttu kertoa, sillä valtaosaa pelimekaniikoista ei ole vielä lyöty lukkoon.

Tuukka Grönholm