Pelitaivaan suurin naistähti hakee uutta alkua uralleen nuoruutensa Aasiasta.
Suuren budjetin pelien päähahmoille eläkeohjelmat ovat unta vain, sillä loppuun palaneet tähdet herätetään rebootilla. Nyt vuorossa on Playstationin aikakauden supertähti Lara Croft, joka tipahti parrasvaloista 2000-luvulla.
Tomb Raider vuonna 2013 on kovin erilainen peli kuin se Tomb Raider, joka vuonna 1996 mullisti toimintaseikkailujen lajityypin. Se on nykytyylin mukainen suoraviivainen, elokuvamainen seikkailu, joka tarjoaa paljon meteliä ja meininkiä, mutta jättää pelaajan usein sivustaseuraajaksi.
Hän on neiti Croft – Kaukoitään kadonnut
Neiti Croft aloittaa alusta parikymppisenä opiskelijatyttönä, jonka haave toteutuu, kun hän pääsee mukaan arkeologiseen retkikuntaan. Ensimmäinen suuri seikkailu kutsuu!
Retkikunnan tavoitteena on löytää Japanin merillä ammoisina aikoina sijainnut aurinkokuningattaren valtakunta. Menneisyys löytääkin tutkijat, kun retkikunnan laiva joutuu myrskyyn ja tekee haaksirikon kuningattaren kotisaarelle. Saari ei ole autio, vaan paikkaa hallitsee kajahtaneiden haaksirikkoutuneiden palkkasotilaiden porukka. Saareenmuuttokriittiset eivät ota meriltä pölähtäneitä vieraita vastaan lämpimästi, ja kokemattoman Laran on ruvettava viidakkosissiksi pelastaakseen ystävänsä.
Vanha Tomb Raider oli seesteinen peli, jossa Lara tutki valtavia tyhjiä raunioita taistellen lähinnä villieläimiä vastaan. Uusi tuleminen on aivan eri maata, vihollisina hääräävät pääasiassa ihmissotilaat ja taistelu on jatkuvaa. Raunioiden tutkiminen ja ongelmanratkaisu ovat vain pienessä sivuroolissa, sillä pihvinä on räiskintä ja suoraviivaisen elokuvamainen toiminta, jossa pelaajan rooliksi jää QTE-nappulajumppa ja tatinvatkaus ohjeiden mukaan.
Peliä odottavat ovat olleet huolissaan siitä, että uusi Tomb Raider tarjoaa vain jatkuvaa ADHD-toimintaa ilman hengähdystaukoja. Huoli on aiheellinen. Varsinkin pelin alkupuolella uhkaa taisteluväsymys, kun hyperaktiiviset toimintakohtaukset seuraavat toisiaan jatkuvalla syötöllä. Mutta Laralla on myös toiset kasvot, sillä pidemmälle päästessä vastaan tulee avoimempia alueita ja vapaampaa tutkimusmatkailua.
Kärpästen herrat kilpasilla
Laran uusi kaksoispistoolit korvaava tavaramerkki on jousi, joka sopii varsinkin hiljaisiin tappoihin. Mukaan tarttuu myös pistooli, konekivääri ja haulikko. Jousi on aseista tehokkain, sillä se tappaa hiljaa ja yleensä yhdellä osumalla. Lisäksi se on tarkka, sillä painovoima ei vaikuta lainkaan nuolen lentorataan. Jousen hitauden takia muillekin aseille tulee silti käyttöä nopeissa taisteluissa.
Taistelu perustuu tavanomaiseen suojahuohottamiseen, mutta aggressiiviset viholliset pitävät meiningin dynaamisena. Jos Lara jää hetkeksikään nyhjäämään, heittävät palkkasoturit seikkailijan niskaan molotovin koktailia tai dynamiittia. Liikkeessä on pakko pysyä, ja lähitaisteluunkin on ryhdyttävä, kun viidakkoveitsimiehet käyvät iholle. Lara liikkuu sujuvasti, sillä neito osaa itse suojautua ilman erillistä seinänhalaamisnappulaa.
Taistelusta Lara kerää kykypisteitä, joilla avataan uusia taistelutaitoja ja muita temppuja. Päivitettynä Lara leipoo raavaita miehiä turpaan jo alkupuolella, ja loppua lähestyessään seikkailija on jo todellinen raivotar, jonka näkeminen saa soltut laskemaan allensa.
Kahdet kasvot
Ilman mitään sisäpiiritietoa veikkaisin, että jossain vaiheessa Tomb Raiderin kehityskaarta suunnitelmat pelin lopullisesta muodosta pantiin uusiksi. Pitkin peliä näkyy merkkejä siitä, että alun perin uudesta Tomb Raiderista aiottiin jotain hyvin erilaista kuin mitä lopulta saatiin.
Julkistuksen aikaan uutta Tomb Raideria markkinoitiin puoliavoimen maailman survivalismiseikkailuna, jossa Laralla olisi paljon vapautta. Syystä tai toisesta näin ei käynyt, vaan valmis peli on pohjimmiltaan putkijuoksu. Rännimäisen alun jälkeen putki onneksi laajenee suuremmiksi tiloiksi ja mutkittelee ristiin itsensä kanssa.
Parhaimmillaan illuusio vapaudesta toimii ja Laran uudessa tulemisessa on suurempi seikkailun henki kuin Unchartedeissa, jotka eivät koskaan päästäneet pelaajaa poikkeamaan tarkkaan määrätyltä polulta. Tomb Raider myös palkitsee tutkimusmatkailun, sillä saarella on erilaisia salaisia hautoja, historiallista krääsää ja päiväkirjoja löydettäväksi. Hautojen löytäminen ei tosin vaadi kummoistakaan aivojumppaa, sillä peli ilmoittaa näkyvästi, kun ne ovat lähettyvillä.
Selviytymiselementti on yksinkertaistettu olemattomiin. Laran ei tule nälkä eikä hän loukkaannu, paitsi jos käsikirjoitus vaatii. Jäljelle on jäänyt varusteiden päivittely romuresurssilla, jota saa vihollisilta, ympäristöstä ja eläinten raadoista. Laran rinnalla jopa MacGyver jää kakkoseksi, sillä nikkarineiti askartelee varaosien ja oravanraatojen avulla esimerkiksi rämästä toisen maailmansodan konekivääristä AK-47:n.
Uskottavaa tai ei, aseiden päivittäminen on viihdyttävää puuhastelua. Kamoihin rakennetaan erilaisia lisäosia, kuten kiikareita, äänenvaimentajia ja jousipyssylle rambotyylisiä räjähtäviä nuolia. Romurautaa kannattaa käyttää valikoiden, sillä kaikkia leluja ei välttämättä ehdi hankkia ennen pelin finaalia.
Toteutumatta jääneet suunnitelmat näkyvät räikeimmillään siinä, että saarelle on ohjelmoitu suuri määrä hyödyttömiä villieläimiä metsästettäväksi, vaikka nälkä ei koskaan kurnikaan. Metsästys palkitaan romulla, mutta määrä ei yleensä ole vaivan arvoinen.
Legenda alkaa
Realistisemman oloisesta Larasta on pyritty tekemään astetta inhimillisempi hahmo, joka joutuu kasvamaan hirveän ympäristönsä mittaiseksi. Alussa pelokas nuorikko pyytää kauhuissaan palkkasotilaita lopettamaan väkivallan. Pelin loppupuolella on sotilaiden vuoro pelätä, kun voittamaton supersissi huutaa heidän vertaan.
Psykologinen ulottuvuus ei heijastu pelimekaniikkaan. Hahmon näennäinen haavoittuvuus on ristiriidassa pelimekaniikan kanssa, sillä taistelussa Lara on heti alusta asti samanlainen voittamaton tappokone kuin muutkin räiskintäsankarit. On vaikea ottaa vakavasti Laran itkeskelyä välianimaatioissa, kun sama nainen on hetkeä aiemmin tappanut toista tusinaa sotilasta omin käsin.
Jos pelin tyyli olisi Unchartedien tyyliin kevyempi, ei toiminnan mittakaava häiritsisi, mutta Tomb Raider ottaa itsensä haudanvakavasti. Tämä näkyy myös väkivallan määrässä. Taistelut eivät ole kovin verisiä, mutta kenttäsuunnittelu on usein groteskin raadollista. K18-laatta on täysin ansaittu, sillä vastaavaa mässäilyä olen viime aikoina nähnyt vain Spec Ops: The Linessa.
Käsikirjoitus on heikkotasoinen ja hahmot juonen niin vaatiessa aivan tajuttoman tyhmiä. Retkikunnan muut jäsenet ovat joko rasittavia stereotyyppejä tai täysin persoonattomia pallinaamoja, joita pitää vähän väliä olla pelastamassa. Kiittämättömät itkuliisat kehtaavat vielä syyttää Laraa vaikeuksistaan, vaikka tämä tekee kaikki työt. Harmillisesti konkkaronkkaa ei voi jättää saarelle pelin lopussa. Uncharted hallitsi sivuhahmot paljon paremmin, sillä Nathan Draken kykenevät seikkailijatoverit eivät tuntuneet riippakiviltä.
Pioneerin painajainen
Visuaalisesti seikkailu on tyylikäs ja kenttäsuunnittelu parhaimmillaan huisin komeaa, mutta nykyisen konsolisukupolven ikä alkaa näkyä laajoissa ulkotiloissa. Pituuden puolesta Laran seikkailu on kompakti paketti, sillä kaikki ylimääräiset haudat tutkineena läpäisyyn meni noin 12–13 tuntia. Paljon pidempään en olisikaan jaksanut, niin hengästyttävä pelin tahti on. Joka nurkan tutkimalla läpipeluuaikaan saa varmasti muutaman tunnin lisää.
Uusi Tomb Raider on nykyaikainen toimintaseikkailu niin hyvässä kuin pahassa. Se on kovaa ja korkealta iskevä suoraviivainen toimintapläjäys, jonka kummitusjunakyyti viihdyttää, mutta kahlitsee matkustajan vaunuunsa. Tällä kertaa Lara ei juuri uudista lajityyppiään, vaan omaksuu laskelmoivasti kilpailijoiden toimivaksi todetut temput. Monille se varmasti riittää.
Toisaalta pelissä on jäljet myös siitä toisesta, erilaisesta Tomb Raiderista, joka olisi voinut olla jotain aidosti uutta lajityypissä. Menetetty potentiaali harmittaa, sillä alkuperäisessä ajatuksessa oli ainesta uudeksi suunnannäyttäjäksi Unchartedien jälkeiselle ajalle. Uusi Tomb Raider on kieltämättä hyvä, mutta samalla varman päälle tehty, kovin tavanomainen toimintaseikkailu. Ehkäpä jatko-osassa Crystal Dynamics uskaltaa (tai saa luvan) hylätä laimean Nathan Draken matkimisen ja luottaa enemmän avoimen maailman lumoon.
Ja Lara Crofista tulee taas kartoittamattoman, ei Unchartedin, tutkija.
Lassi Lapintie
83
