Tribes: Ascend (Out of the Blue patch) - Gotta go fast!

Hiihtoliitto katuu tekojaan ja on valmis hyvittämään aiheuttamansa kärsimykset.

tarsiege: Tribes (Pelit 3/1999, 95p) oli aikoinaan luomassa latua luokkapohjaisille nettiräiskinnöille. Tribesien vetovoima on erittäin nopeassa liikkeessä, kiitos rakettireppujen ja hiihtämisen, eli täysin kitkattoman liukumisen. 
Pelin toinen tärkeä komponentti muodostuu projektiiliaseista, joiden laukauksissa säilyy osa hahmojen inertiasta. Sanomattakin on selvää, että taitoerot pelaajien välillä kasvavat järkyttävän suuriksi, sillä taitoeroja kutistavia mekaniikkoja ei pelistä juuri löydy.
Uusin heimolainen Tribes: Ascend (Pelit 4/2012, 88p) maistui pitkästä aikaa todella hyvälle räiskintäpelille. Edes järkyttävää sahaamista vaativat freemium-mekaniikat eivät onnistuneet sabotoimaan peliä, vaikka osan ilosta veivätkin mukanaan. 
Mutta Tribes: Ascend haaksirikkoutui kaksi ja puoli vuotta sitten. Päivitys päivitykseltä tärkeimmäksi aseeksi nousi luottokortti, sillä uudet vehkeet olivat hervottoman kovia oikeissa käsissä, mutta vaativat kortittomilta köyhiltä vielä enemmän sahausta. Tasapainottavia pätsejä sai odotella hyvän tovin, ja Free-2-Play-paattiin pesiytynyt paha Pay-2-Win-home lahotti vankimmankin rungon. Kapteeni teki paniikissa kuin Francesco Schettino ja pelasti nahkansa jättäen Costa Tribesin karille makaamaan. 
Kaiken tuen katkaiseminen Tribes: Ascendille ja Hi-Rezin keskittyminen muihin peleihin sai aikoinaan enemmän kuin muutaman ärräpään lentämään. Pahimmillaan taisin syyttää turskan makuun päässeitä sikoja, jotka eivät ymmärrä hyvän päälle, vaikka droneista sataisi helmiä niskaan. Minullahan ei ole niche-maku, kaikki muut ovat väärässä!
  Juuri ennen täydellistä uppoamista heimolaiset pelastuivat jumalallisella väliintulolla, sillä Hi-Rez iski pelillään Smite lottovoittoon. Firma kasvatti voittojen lisäksi omantunnon, ja päätti menestyksen myötä pelastaa myös Tribesin. 
Oikeutta on vielä olemassa!
 


Luokkayhteiskunta murtuu

Suu loksahti ammolleen, kun yht’äkkiä, vuosien tauon jälkeen, peliin tuli päivitys. Ja nootteja lukiessani leukani putosi lattialle. Peliä muovattiin rankalla kädellä sarjan juurille. Pelaajat saavat nyt nauttia jok’ikisestä entisestä ”hahmoluokasta” ja aseesta ilman satojen tuntien grindausta. Kaikki pelissä aikoinaan käytetty raha on palautettu täysimääräisenä omistajilleen premium-valuuttana. Kaupassa on nykyään myynnissä ainoastaan kosmetiikkaa, steroidiosasto on poistettu kokonaan.
 Pelimekaanisia muutoksia on iso lista. Hahmoluokista on luovuttu kokonaan, niiden tilalla on kolme eri panssarivaihtoehtoa, joista jokaisen saa varustaa usealla eri tavalla. 
Kevyt panssari mahdollistaa erittäin nopean liikkumisen, mutta tulivoima ja vahingonkesto on pientä. Rooli on lähinnä pyöriä lipun ympärillä, joko sitä varastamassa tai sitä vastapuolen varasta varrastamassa. Raskas panssari taas pystyy käyttämään suurempaa määrää aseita, joista osaa muut eivät saa edes valintalistalleen. Näihin kuuluvat muun muassa raskaammat versiot muista aseista, sekä vihreitä kuulia sinkoava mörssäri. Vauhti on rajallinen, mutta kestoa ja tulivoimaa löytyy moninkertaisesti. Keskiraskas on jotain näiden kahden väliltä.
Myös perk-systeemistä on kokonaan luovuttu. Osa perkeistä on leivottu suoraan sisään eri panssareihin, kuten vanha massaa lisäävä Super Heavy. Sen lisäksi kevyemmät hahmoluokat ottavat hahmoon törmäämisestä vahinkoa. Parhaimmillaan raskaaseen panssariin törmäävät, lippua hakevat ylinopeat hemmot muuttuvat kontaktissa liharoiskeiksi.
 Närästystä aiheuttaneet otteluissa ansaittavat, tulitueksi tilatut call-init ovat poistuneet kokonaan. Peli tuntuu myös selkeästi nopeammalta. Osasyyllisiä saattavat olla tehokkaammat rakettihypyt, suuremmat räjähdykset projektiileissa ja nopeammat aseenvaihdot. Myös raskailla panssareilla tuntuu pääsevän huomattavasti entistä nopeampaa ja vielä vaivattomammin. Tai sitten alan käymään vanhaksi ja elämä se siinä vilisee silmieni edessä.
 Muita muutoksia on kirjaimellisesti enemmän kuin muutamalle sivulle edes mahtuu. Reilusti suurin osa niistä kuljettaa peliä parempaan suuntaan. Mukana on sekä isoja muutoksia, että runsas määrä pienien ärsyttävien juttujen eliminointia.


  
Matti ja MIRVi

Out of the Blue tykittää huomattavasti enemmän maaliin kuin sen ohitse, mutta muutamia hutejakin tulee. Keskiraskas panssari tuntuu nykyään turhalta, sillä nopeamman raskaan panssarin myötä keskiraskas on menettänyt suuren osan ekolokerostaan. Ajoneuvot vaihtuivat täysin ilmaisiksi ja ovat kaikille tarjolla heti matsin alusta asti. Lisäksi ajoneuvot saivat massiivisen määrän osumapisteitä lisää. Varsinkin lentokoneet, Shriket, tuntuvat olevan tehokkaampia kuin koskaan aikaisemmin.
Henkilökohtaisesti mukavin muutos oli voimasuhteiden muuttuminen lippuvarkaan jahtaamisessa. Alle 280 kilometriä tunnissa pyyhältävien pubisankarien perään pääsee yleensä helposti pelkällä thrustilla ja nitron-kranaatilla. Back-to-front-reittinsä osaavat turbonörtit tosin tulevatkin lipulle minimissään 300 saniccia lasissa. Reaktioajat ja osumismahdollisuudet pienenevät massiivisesti suurien nopeuksien myötä, kuten myös aika saada lippu takaisin ennen palautusta. Siinä missä ennen hanskat olisivat tippuneet lattialle, tuntuu nyt avautuvan ihan oikea mahdollisuus saada palautus vaikka se vaikeaa onkin. Siistiä!
Peli muistuttaa monella tavalla 15 vuotta vanhaa heimohiihtelyn kakkososaa, joka lukeutui aikoinaan ehdottomiin suosikkeihini. Se on messevää mättöä, joka toimii loistavasti pubeillakin, ja jossa ei todellakaan tarvitse syyttää tuuria. Täysin ilmaisena pelinä kokeilu ei maksa mitään. Taitokatto ei tule vastaan. Ikinä.
Ysäritrendien suosion paluu voisi alkaa Tribesista.

 

 

Tribes: Ascend (Out of the Blue patch)

Arvosteltu: PC
Hi-Rez Studios
Versio: Out of the Blue (1.1)
Minimi: Core 2 Duo 2.4 GHz tai Athlon X2 2.7 GHz, 3 GB RAM, Nvidia Geforce 8800 tai ATI Radeon 3870, 10 GB levytilaa
Suositus: Quad-core Intel tai AMD CPU, 4 GB RAM, Nvidia Geforce GTX 560+ tai ATI Radeon 6950+
Moninpeli: 2-32
Muuta: Ilmainen

82