Ridge Racerin ja Wipeoutin seuraan liittyy jälleen yksi PSonella kannuksensa ansainnut kaahailu, mutta miten käy Kekkoselta räketti röll?

Twisted Metal: Head On tuo suoraviivaisen autoiluräiskinnän taskuun. Paperinohut tarina antaa tekosyyn kiertää eri puolilla maapalloa tuhoamassa kanssakilpailijoita koomisilla, mutta tuhovoimaisilla kulkuneuvoilla. Salaperäisen Calypson lupaama palkinto silmissäni survaisin empimättä Roadkill-kaarani tallan lattiasta läpi.

Kuuluisia paikkoja mukailevilla areenoilla ei ratkaise vauhti, vaan aseet. Keulaan pultattu konekivääri on perusase, joka kelpaa lähinnä kavereiden kutitteluun. Maaliin hakeutuvia ohjuksia, napalmia, miinoja ja seinistä kimpoilevia kiekkoammuksia lojuu pitkin tannerta. Parhaat tuhovälineet on piilotettu oveliin paikkoihin, kuten pyramidien hautaholveihin tai Eiffel-tornin rakenteisiin.

Jokaisella kotterolla on yksilöllinen erikoisaseensa. Needles Kanen omituinen klovnimobiili ruiskii tappavia napalmitötteröitä, ruumisauto sujauttaa matkaan haamuohjuksen, joka menee seinien läpi. Räikkös-fanit ihastuvat tuulennopeaan formulaan, joka muuttuu kaiken nieleväksi pyörremyrskyksi kuten Kimi itse. Ihmeellisiin kaaroihin ja niiden kummallisiin aseisiin ei heti kyllästy.

Kenttäsuunnittelu on onnistunutta ja esikuvapaikan tunnistaa vaivatta. Räiskittiinpä sitten itänaapurissa, Tokiossa tai Monacon katuradalla aina löytyy hyviä väijytyspaikkoja tai tunneleita, jonne ajaa pakoon pommikuuron yllättäessä. Täydellinen piileskely on silti mahdotonta, sillä pieni kolmio kavaltaa auton sijainnin.

Uusi vuosi uusintana

Kontrollit ovat yksinkertaiset ja napakat, kunhan jättää analogisen tikun rauhaan. Tikulla ohjatessa kaara heittelehtii levottomasti puolelta toiselle, joten valitsin mieluummin perinteisen ristikon autoni ratiksi. Meininki tuntuu alussa hirveän hektiseltä, mutta ihmisaivot ovat siitä kumma kapine, että tunnin paahtamisen jälkeen turbonopeudella vilistävät maisemat näyttävät ihan normaaleilta.

Yksinpeliin on piilotettuja minipelejä, joiden läpäisy avaa uusia hahmoja ja kenttiä. Minipelien taso vaihtelee turhauttavista virkistäviin. Esimerkiksi minipeli, jossa pitää tuhota tankkeja pienessä karsinassa, aiheuttaa vain ennenaikaista hiustenlähtöä, mutta Monacossa rataa väärään suuntaan kiertäminen ja siitä hengissä selviäminen on oivaa hupia.

Incogin koodiorjat ovat tehneet loistavaa jälkeä. Hienot maisemat rullaavat jouheasti, ohjuksista jää jälkeen hieno savuvana ja napalmin lieskat loimottavat niin hehkuvasti, että sormenpäät mustuvat. Kaiken kruunaa uuden vuoden mieleen palauttanut jytinä.

Haastemoodi on vaivattomin tapa tutustua ajoneuvoihin kaikessa rauhassa. Jokaiseen tasoon valitaan viisi vastustajaa ja omaperäinen tavoite on olla viimeisenä elossa. Kestävyyskisassa sen sijaan taistellaan mies miestä vastaan niin kauan kuin rahkeet riittävät, mikä on selvästi peruskohellusta innottomampaa.

Linjat lyövät tulta

Moninpeli on Twisted Metalin tukiranka. Peli tukee kuuden pelaajan langatonta räimettä lähiverkossa ja lisäksi Head Onia voi pelata internetissä, mutta nettipelaaminen edellyttää rekisteröitymistä Sonyn Central Station -palveluun.

PSP-surffailua varten olin määritellyt langattoman tukiasemani käyttämään WPA-salausta. Jostain käsittämättömästä syystä Twisted Metal ei suostunut ymmärtämään yhteyttä, vaan peli alkoi toimia vasta, kun vaihdoin salauksen heikompaan WEP-protokollaan. Tästä huolimatta varsinaista nettikoodia on pakko kehua, sillä räiskintäjuhlaa eivät pykimiset ja nykimiset häirinneet.

Ilmeisesti ongelma jäi muilta selvittämättä, sillä linjoilla oli hiljaista eikä peliseuraa aina löytynyt. Välillä lykästi ja pääsin mukaan 4-5 pelaajan karkeloihin, jotka imaisivat mukaansa niin hyvin, että lopetin vasta akun hyytyessä. Pääsääntöisesti matsit olivat perinteistä mättöä kaikki kaikkia vastaan, mutta ainakin kerran todistin tiimipelin ihmettä. Kamojen keräily tai kettujahti ei kiinnostanut ketään.

Realismin ystävät kiertäkööt pelin kaukaa, sillä Head On on auton näköisillä ihmevempeleillä ryyditettyä räiskintää, jossa sellaiset fyysiset suureet kuten massa ja kitka loistavat poissaolollaan. Kiivasta toimintaa ei kerrallaan kauan jaksa, mutta sopivissa annoksissa peli rokkaa ja netissä jytisee jo metallitotuus.

* * * * *

Twisted Metal: lyhyt historiikki

Kymmenen vuotta sitten SingleTrac teki ensimmäisen Twisted Metal (1995) -pelin PSonelle ja seuraavana vuonna ilmestyi Twisted Metal 2: World Tour (1996). Maailmankiertue paransi konseptia joka osa-alueella ja on monen mielestä yhä sarjan paras peli.

Tämän jälkeen puikkoihin astui uusi tekijätiimi, 989 Studios, joka teki Twisted Metal 3:n (1998) ja Twisted Metal 4:n (1999), mutta peleistä puuttui se jokin. Varsinkin nelonen sai murskatuomion niin lehdistöltä kuin sarjan kannattajilta.

Alkuperäiset tekijät perustivat Ingoc Inc.in, joka teki ensitöikseen Twisted Metal: Blackin (2001) PlayStation 2:lle (Pelit 8/01, 81 pistettä). Huumori oli korvattu ajan hengen mukaisesti tummilla synkillä sävyillä, mutta pelattavuus toimi omalla kierolla tavallaan. Tekijöiden vastuulla on myös sarjan suurin floppi: Twisted Metal: Small Brawl (2001), jossa huristeltiin kauko-ohjattavilla miniautoilla viimeisiä henkäyksiään vedelleellä PSonella.

PS2:n nettiadapterin myyntiä vauhdittaakseen Sony julkaisi vielä Twisted Metal: Black Onlinen (2002), jossa oli mukana ainoastaan 8 pelaajan nettimoninpeli. Muuten mainio peli kärsi varppailusta ja räiskinnän yksipuolisuudesta, mutta saavutti siitä huolimatta joukon uskollisia faneja.