Valiant Hearts: The Great War

Ihmisiä maailmanpalon liekeissä

Jos haluaa sanoa sodasta jotain tärkeää, ei kannata antaa pelaajalle konekivääriä kouraan.

Vuonna 1914 nuoret miehet lähtivät kirjaimellisesti soitellen sotaan. Kaiken piti olla ohi parissa viikossa, mutta toisin kävi. Kotiin palattiin vasta neljä vuotta ja noin kuusitoista miljoonaa ihmisuhria myöhemmin.

Ensimmäisen maailmansodan syttymisestä tuli 28. kesäkuuta kuluneeksi sata vuotta. Se on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle. Hollywood ei ole puskenut ilmoille koskettavaa sotadraamaa, mutta Remarquen kiusaksi sotaräiskintärintamalta kuuluu jotain uutta, kun Verdun piakkoin julkaistaan. Vaan eipä sekään asemasodan kauheuksilla ratsasta.

Yksi peli hoitaa homman, ja sen julkaisee yllättäen Ubisoft Montpellier. Se on pullauttanut ulos pulmaseikkailun Valiant Hearts: The Great War, ja siinä on koko ensimmäinen maailmansota pähkinänkuoressa. Peli on tehty ensimmäisen maailmansodan uhrien muistoa kunnioittaen ja toteutettu yhteistyössä Apocalypse, World War I -dokumentintekijöiden kanssa. Laadusta kertoo jo se, että peli on saanut ensimmäisen maailmansodan muistoa vaalivan Mission Centenaire -keskuksen hyväksynnän.

Ypres, Somme, Verdun – inhimillinen tragedia

Tietyssä mielessä ensimmäinen maailmansota oli toista maailmansotaa raaempi ja painajaismaisempi kokemus, sillä se avasi kokonaan uuden aikakauden sodankäynnin historiassa. Ensimmäistä kertaa sotajoukoilla oli käsissään valtavaa tuhoa aiheuttavia aseita, kuten panssarivaunut, taistelukaasut, liekinheittimet ja lentokoneista sekä ilmalaivoista pudotettavat pommit. Se oli uudella tekniikalla käyty sota, jota käytiin 1800-luvun taktiikoilla. Osittain juuri siksi sen raakuus yllätti kaikki.

Valiant Hearts alkaa sodan ensitahdeista. Ranskalainen, jo eläkeikää lähestyvä maanviljelijä Emile värvätään armeijaan. Emilen saksalainen vävypoika Karl puolestaan karkotetaan maasta ja saa kutsun vastapuolen joukkoihin. Näiden kahden lisäksi seurataan amerikkalaisen vapaaehtoisen Freddien ja belgialaisen Annan kohtaloita. Ja eläinystävien iloksi on liikuttava lääkintäkoira Watt, jolla on silläkin oma, iso roolinsa. Eri henkilöiden näkökulmasta päästään seuraamaan oikeastaan kaikki ensimmäisen maailmansodan tärkeimmät taistelut ja tapahtumat.

Vaikka Valiant Hearts sijoittuu sotaan juoksuhautoihin ja pommitusten keskelle, se ei ole sotapeli sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan tarina siitä, miten sota vaikutti tavallisten ihmisten elämään. Ja kuten pelin nimi jo vihjaa, se on kertomus siitä, mitä urhoollisuus todella on.

Tarina ei pääsisi oikeuksiinsa ilman huikaisevaa, sarjakuvamaista ilmaisua, joka tuo mieleen eurooppalaiset sarjakuvamestarit aina Lewis Trondheimista Christophe Blainiin tai Manu Larcenetiin. Hilpeä piirrosjälki luo hyvän kontrastin pelin raskaille tapahtumille. Toisaalta vaikka sekä liittoutuneiden että saksalaisten sotilaat on esitetty karikatyyreinä ja pelissä on hetkittäin outoa, absurdia huumoria, Valiant Hearts ei karnevalisoi sodan kauhuja. Päinvastoin sarjakuvatyyli pitää sodan sopivalla etäisyydellä, jotta itse pelaamisesta voi nauttia, samalla kun imee itseensä valtavan määrän epämiellyttäviä faktoja: lukuja kaatuneista, kloorikaasun vaikutuksista, elämästä juoksuhaudoissa ja niin edelleen.

Myös juonenkuljetuksessa ja pelitapahtumissa käytetään sarjakuvista tuttua kuvakerrontaa. Peli on toteutettu Ubisoftin uudella Ubiart Frameworkilla, eivätkä tekijät turhaan mainosta peliä sarjakuva-animaation ja pelin yhdistelmänä. Kun tähän päälle lyödään vielä huolellisesti valittu musiikki,  keitos on huomattavasti makoisampi kuin kenttäkeittiön jämäsoppa.

Sota on pulmista suurin

Pelin genre on yllättävästi valittu. Sen sijaan että kyseessä olisi perinteinen raideräiskintä tai heksakomentajille sorvattu strategiapaukku, pelaajalle heitetään eteen kaksiulotteinen pulmaseikkailu, jota höystetään satunnaisilla toimintaosuuksilla. Se toimii poikkeuksellisen hyvin.

Pulmat ovat yleensä varsin helppoja: etsitään tavaroita ja käytetään niitä oikeissa paikoissa, raivataan esteitä tieltä tai etsitään sopivia kulkureittejä ja muutamaan otteeseen eteen lyödään kevyitä koodipulmia. Toimintaosuuksissa puolestaan juostaan karkuun pommeja, hoidetaan haavoittuneita ja ajetaan autolla pakoon milloin ketäkin. Lisäbonuksena pitkin kenttiä on ripoteltu löydettäviä esineitä,  joilla ei ole pelin kannalta merkitystä, mutta jotka avaavat kiinnostavasti sota-ajan arkea.

Pelinä Valiant Hearts on kasuaalipeli, jonka selvittää muutamassa tunnissa. Jos yllättäen jää pulaan, on pelissä vinkkitoiminto. Pulmat ovat helpohkoja ja pääasiassa “ihan kivoja”, mutta niissä on turhan vähän vaihtelua. On ymmärrettävää, että pelistä on haluttu tehdä mahdollisimman helposti lähestyttävä, mutta jäin kaipaamaan pelillisesti joko vähän lisää haastetta tai vähän enemmän vaihtelua. Parhaimmillaan peli on pienissä erissä pelattuna, jolloin toisto ei juuri häiritse. Se lienee ollut pelintekijöiden tarkoituskin: pelata vähän, pureskella nähtyä ja jatkaa vähän ajan päästä.

Pulmien lisäksi peliä vaivaa ajoittain toinenkin ongelma. Pariin otteeseen tuntuu nimittäin siltä, että pelintekijät hukkaavat oman punaisen lankansa. Esimerkiksi Freddien juonikuviossa metsästetään kostomielessä äärimmäisen överiksi veistettyä pahaa saksalaista paroni von Dorfia. Tämä on paitsi outo sivujuonne myös ristiriidassa sen kanssa, miten inhimillisesti saksalaiset pelissä noin muuten on esitetty.

Freddien kostoretki ja sitä leimaava absurdi huumori ei onneksi nouse liiaksi esiin, joten se ei vesitä pelin muuten sodanvastaista ja inhimillistä sanomaa. Muuten pelin huumori on pienimuotoista ja tunnelmaan sopivaa.

Ei koskaan enää...

Valiant Hearts: The Great War ei ole pelillisiltä ansioiltaan Vuoden peli -materiaalia, mutta se on varmasti yksi vuoden tärkeimmistä julkaisuista,  peli, joka on syytä olla pelattuna, kun tammikuussa keskustellaan edellisvuoden pelisadosta. Tarina ihmiskohtaloista sodan keskellä ei todellakaan ole uusi, mutta valittu tyyli ja toteutus osuvat nappiin ja hahmojen kohtalot koskettavat aidosti syvältä. Pelin herkistävä lopetus on riipaisevin sitten Walking Deadin ykköskauden jälkeen, enkä selvinnyt tästäkään kuivin silmin.

Valiant Heartsin soisi olevan osa yläkoulun historiantunteja. Se on paljon sanottu, sillä inhoni opetuspelejä kohtaan on suurta. Mutta Valiant Hearts viihdyttää, koskettaa ja tarjoaa yllättävän hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä sodassa tapahtui. Se käy läpi monet keskeisimmistä taisteluista vuosien 1914–1918 välillä ja avaa sitä, miten sodankäynti muuttui 1900-luvun alussa, ja mikä vaikutus muutoksella oli siviiliväestöön, ja niin edelleen. Mutta se ei tuputa mitään väkipakolla. Pelistä huokuu joka kohdasta tekijöiden omistautuminen aiheeseen.

Valiant Heartsia ei voi kuin suositella. Se on älykäs, moderni peli, joka ei aliarvioi yleisöään, ja sen visuaalista ilmettä voi vai ihailla. Sotia ei kukaan kaipaa lisää, mutta näin hienot tragediapelit kelpaavat aina.

PS. Jos haluaa lisää ensimmäistä maailmansotaa sarjakuvamuodossa, niin Jacques Tardin ja Jean-Pierre Verneyn mainio alppari Kirottu sota ilmestyy Jalavalta suomeksi elokuussa. Kirottu sota on sitten muutaman pykälän raaempaa tavaraa kuin Valiant Hearts.

PC, saatavilla Xbox 360, Xbox One, PS3, PS4

Soldats Inconnus/Ubisoft Montpellier

Testattu: Asus G51J, Core i7 720QM / 1.6 GHz, 4 Gt, Geforce GTX 260M

85 pistettä + Pelit suosittelee