www.sega.com/vanquish
”Ei saa jäädä tuleen makaamaan”, karjui Vanquish potkiessaan genrerajoja nurin. Maineikkaan Platinum Gamesin taistelukentällä ei makailla poterossa vaan hypitään kuin pomppulinnassa.
Vanquish on kuin japanilaisten tekemä Gears of War. Ulkonäkö on vahvan animehenkinen mechoineen ja siroine panssareineen eikä räiskintä ole suojassa pönöttämistä vaan akrobaattista kiitoa.
Taistelu on äärimmäisen vauhdikasta, kun japanilaiset toimintapeliperinteet yhdistetään länsimaisiin ammuskeluihin. Jopa kotoinen Max Payne mahtui ajanhidastuksineen mukaan. Lopputuloksen toivotaan olevan taviksille helpommin lähestyttävä kuin samaa pelimoottoria käyttävän Bayonettan.
Juoni taitaa olla tarkoituksellisen kaamea. Venäläiset valtaavat Yhdysvaltojen massiivisen aurinkovoimalan maan kiertoradalta, muuttavat kompleksin aseeksi ja kääntävät kohti Amerikkaa. Koska USA ei suostu antautumaan ehdoitta, venäläiset polttavat San Franciscon poroksi ja uhkaavat tuhota seuraavaksi New Yorkin.
Kokeelliseen taistelupukuun sonnustautunut Sam Gideon lähetetään valtaamaan asemaa takaisin avaruusmariinien kanssa. Tosin Gideonin salaisena päätehtävänä on professori Candiden pelastaminen, mikä luo tarinan perusjännitteen, kun pelaajan ja tekoälytiimiläisten tavoitteet eivät ole aina yhteisiä.
Tupakan mittainen tauko
Toiminta alkaa normaalina suojan takaa kykkimisenä, kunnes Gideon väistää kranaattia vetäisemällä kärrynpyörän ja ryntää liikkeelle, liukuu aukean yli polvillaan kipinöiden sinkoillessa, hyppää esteen yli, hidastaa ajan, ampuu yllätetyt sotilaat kesken ilmalentonsa ja iskeytyy täydellä vauhdilla päin taistelukävelijää heittäen kuskin kyydistä. Sattumasta ilahtunut Gideon nappaa sotakoneen hallintaansa ja lähtee rymistelemään pitkin lastauslaituria.
Taitavaa Vanquishin pelaamista jaksaa katsella vierestä, mikä on räiskintäpelille harvinainen saavutus. Meno on äärimmäisen palkitsevaa, koska luovuuteen kannustava mekaniikka estää ammuskelun puuduttavaa toistoa. Joka tilanteessa ei voi vain turvautua supervoimiin, sillä kyvyt kuluttavat taistelupuvun rajallista energiaa. Akut latautuvat hetken hengähdystauolla, jolloin Gideon pistää välittömästi tupakaksi. Oiva tehokeino, sillä Amerikassa sauhuttelu on jo pitkään ollut kiroilua karskimpaa touhua.
Aseistus on varsin peruskauraa, vaikka Transformers-koukku antaa lisämaustetta. Gideonilla on vain yksi ase, joka tarpeen mukaan muuttuu rynnäkkökivääristä vaikka raketinheittimeksi. Asepäivitykset kerätään maastosta lojuvista laatikoista, joten pyssyään ei voi käyttää tarkkuuskiväärinä ellei oikeanlaisia luoteja satu kohdalle. Yleensä käytössä ovat kranaatit, rynkky, haulikko ja konekivääri.
Gideon ei riehu avaruudessa yksin vaan mukana roikkuu taisteluryhmä, joka liikkumisellaan osoittaa, mihin seuraavaksi pitäisi pyrkiä. Pientä draaman tynkää haetaan siitä, että taistelutoverit kiljuvat apua ja miehiä joutuu aika ajoin jopa elvyttämään. Jippo toimisi paremmin, jos hahmot olisivat persoonia eivätkä vain tekoälyukkoja.
Tapahtumapaikkana on kaupungin kokoinen valtava avaruusasema, mitä hyödynnetään kenttäsuunnittelussa koko ajan. Parhaimmissa kohdissa Gideon syöksyy pystysuoraa seinää kuin vuoristoradassa, kun aseman rakenteet vääntävät taistelukentän komiulotteiseksi. Aurinkopaneeleiden takaa nouseva maatamokaan ei ole maisemista huonoimpia.
Ainoa Vanquishin ongelma on vaativa ohjaus, sillä peräperää yritettynä volttihyppy, käsikranaatin heitto, ajanhidastus ja tarkat laukaukset vaativat sorminäppäryyttä. Supervoimaketjutusten on syytä onnistua, sillä Gideon on haavoittuvimmillaan energioiden loppuessa.
Vanquish ilmestyy jo lokakuun lopussa sekä PS3:lle että Xbox 360:lle. Konesotijoille kerrottakoon, että ohjaaja Shinji Mikami sanoo PS3:n olleen pääasiallinen kehitysalusta.
Peliteollisuudella on paha tapa unohtaa historiansa, vaikka aikajana ei ole vielä edes erityisen pitkä. Viimeistään konesukupolven vaihtuessa yleinen muisti ikään kuin nollataan ja kaikki alkaa taas alusta. Digitaalinen pelimyynti onneksi korjasi koko alaa vaivanneen perusvirheen kertaheitolla, sillä vuosia vanhoja hittejä julkaistaan niin PC:lle, Xbox 360:lle, Wiille kuin PS3:lle, osa peleistä jopa modernisti ehostettuina.
E3-pohjaisen tulevaisuuden kuikuilun vastapainoksi käänsimme katseet taaksepäin ja kokosimme lehden loppuun tuhdin retroliitteen, jossa wanhat pelit pannaan toimimaan nykykoneilla ja jopa arvostellaan. Kyynelten sumentama muistelu ei ole edes pois ajankohtaisuudesta, koska mennyt antaa nykyisyydelle pohjaa.
Deus Ex ja Starcraft ovat vuosia asemansa säilyttäneitä klassikoita, jotka ovat saamassa viimein jatkoa. Rinnalla kulkevaksi teemaksi valittiin roolipelit, koska ne ovat lajityyppinä ajankohtaisempia kuin koskaan.
Liki kaikki uutuudet ammentavat suoraan roolipelien pelimekaniikasta, sillä palkitseva kokemuspistekeräys nousee koukuksi melkein jokaisessa lajityypissä. Elokuun numeron Crackdownin hiekkalaatikkomaailmassa kykykehitys on suoraan roolipeleistä napattu, Red Dead Redemptionissa aasi vaihtuu expalla raudikkoon, Blurissa pinnat avaavat aseita ja pelimuotoja ja UFC:n lasileuka muuttuu teräksiseksi ottelukokemuksella.
Arvostelut ovat alkuperäisiä, jotta jutuille muodostuisi kaksi historiallista kerrosta. Pelien lisäksi myös teksteissä näkyy ajankulu, jos ei nyt suoranaisena kehityksenä, niin ainakin painotusten ja tyylin muuttumisena. Jälkiviisastelukin käy viihteestä, sillä aikalaiset ovat yllättävän sokeita klassikoille. Koskaan ei tiedä tuleeko joskus ykkösosan marginalisoiva jatko-osa, kuten kävi Jagged Alliancelle, tai jääkö peli alansa viimeiseksi suurteokseksi kuten IL-2.
Aika myös poistaa suomut silmiltä, sillä kymmenen vuotta sitten näemmä pidin Tormentista enemmän kuin Baldur 2:sta. Ilmeisesti Baldur oli makuuni liian suosittu. Nykyään pelaan Balduria liki joka hiihtolomalla enkä edes muista koska olen viimeksi koskenut Tormentiin. Tosin modattuna se näyttää enemmän kuin kokeilemisen arvoiselta.
Jos muutkin kuin toimitus pitävät retroliitettä toimivana ideana, paketti saa jatkoa. Seuraavaksi suuntana voisivat olla Wiin virtuaalikonsoli tai PlayStation Networkin PSone-klassikot.
Jos näillä visioilla ei päätoimittaja ala palata duuniin, yllätyn.
